Vierustoveri
Ulkoasu
Vierustoveri Kirjoittanut Otto Manninen |
- Iän nuoren nopsat päivät
- me istuimme vierekkäin.
- Pian koulu ja kumppanit jäivät,
- ero ehti jo ystäväin.
- Ilot, huolet kaikki ennen
- ne meill’ oli yhteiset.
- Yhä harvempaan ajan mennen
- toi yhteen askelet.
- Mutt’ eroon viedessä retken
- jäi päätös se sydämeen:
- viel’ yhdessä vietämme hetken
- ja nuorrumme uudelleen.
- Me hiljaista muistojen juhlaa
- viel’ yhdymme viettämään...
- Sydän päivän touhussa tuhlaa
- niin paljon herkintään.
- Ain’ aikoi ja mietti mieli,
- ei toimeksi saanut vaan.
- Muut murheet ain’ ajan nieli,
- sitä juhlaa ei tullutkaan.
- Tuli äkkiä viesti, jok’ epää
- meilt’ ainiaaksi sen:
- jo uupunut kumppani lepää
- unt’ iäistä uinuen.
- Me ikinä yhtyä emme
- elon ilmoilla enää voi.
- Nyt kaivaten sydämiemme
- vain jäähyväishuokaus soi.
- Ota kumppanuudesta kiitos,
- olit ystävä nuoruuden.
- Nyt murtui multaan se liitos,
- ei muistelu kumppanien.
- Meist’ ensimmäisenä sulle
- koe suurin ja viimeinen
- tuli, kypsäksi havaitulle,
- tuli palmu jo, palkinto sen.
- Nyt mieltäs ei paina, ei kaiva
- epätieto ja ahdistus,
- ei harjoitus, huoli ja vaiva,
- on auennut vapaus.
- Ohi on nyt lopputentaamen,
- jäi koulu ja kilvoitus taa,
- sai rauhaa anoen: aamen!
- jo huulesi huoahtaa.
- Koti rauhan, maasta loitto,
- sua hoivaa jo, helkähtää
- sen hiljainen harpunsoitto.
- Veli, jää hyvin! Rauhaan jää!
Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.