Vihreä veräjä

Vihreä veräjä. Kirjoittanut Larin-Kyösti

Ma muistan vihreän veräjän,

olin pieni piltti ma silloin,

kun alta sen vanhan pihlajan

ma katselin pilviä illoin.

Ma katselin punaisten vuorten taa,

mistä kajasti taivaan kaaret,

siell’ unteni haahdet harhaili,

sieltä siinti onnelan saaret.

Ma muistan sen vihreän veräjän,

kun ystävän askelta vuotin,

kun taivaan tähdistä arvailin

ja sinisiin silmiin luotin.

Ma muistan kellojen kuminan,

kun emo mun syliinsä sulki,

kun veräjän kuuset kumarsi,

pois kirstussa taatto kulki.

Ma muistan, kun pihlajan oksasta

ma veistin kulkurisauvan,

kun kotini veräjää hyvästelin

ja vieraissa viivyin kauvan.

Ma muistin ne kiiltävät saranat,

ne naristen nauroi ja paukkui,

mua vierahat veräjät ilkkuivat

ja likaiset koirat haukkui.

Ma muistin pihlajan suhinan,

kun mieronmatkoilla näännyin,

kotiveräjän vesissä silmin näin,

kun tutuille tanhuille käännyin.

Ma kuulin äitini kuolleeksi

ja kodissa vierahat asui,

koiruoho se peitti aittatien

ja nokkoset kodassa kasui.

Se heleämarjainen pihlaja

pinopuiks’ oli pilkkoeltu,

ja se vanha vihreä veräjä

oli mustaksi maalaeltu.

Lähde: Larin-Kyösti 1901: Unta ja totta. Otava, Helsinki.