Viimeinen hallitsija

Viimeinen hallitsija. Runo. Kirjoittanut Juho Kujala

Missä hurjasti riehuen myrskyt käy

Ja aallot kuohuen kiitää

Missä maata et mannerta missään näy

Vaan vettä silmihin siintää

Siellä on autio kallio-saari

Ktvirinnan se aalloista kohottaapi

Merilinnut ne ilmassa kiljuu,

Vedes’ hylkehet hyrskähtää.

Siellä kallion huipulla törröttää

Maja sammalen peittämä aivan,

Sen seiniä aallot ne ryskyttää

Sade vyöryvi virtana taivaan.

Majan asukas mies on harmajapää

Tuli hulluuden hehkuva silmissään

On ränstynyt kruunu päässä

– Hän valtija viimeinen on.

Hän muinaismuistoja säilyttää

Asunnossaan ja niit’ jumaloipi

Ne monta juttua himmeää

Ajast’ mennehest’ kertoa voipi

Kun mahtavain valta ol’ voimassaan

Ja kansain kohtalo sorto ol’ vaan

Ja vapaus-aarteensa kallis

Lokahan poljettiin.

Tuoll’ ylhänä riippuvi seinällään

Valtikka loistossaan

Monta vuotta on ehtinyt vieremään,

Kun sen kaatoivat kansat maan.

Viime vuosina valtikka kourassaan

Hän maata ja mannerta kulki

Kun ketään ei saanut sit’ kumartamaan

Tänne luodolle itsensä sulki.

Kultakansissa välkkyvi pöydällään

”Lakikirja” ja ”Korkein käskykirje”,

Tekijäinkuvat riippui seinällään

Vieressä kannus-saappaan.

Tuo saapas – ken sitä muistaisi ei –

Se ratsurin oma – mi kiitäen vei

Sen viimeisen hirttokäskyn

Ja senkin ja aivan turhaan!

II.

Miks’ sinne muuttanut

Hän on, näin kauvas maailmasta?

Hän joka kylliksensä sai

Nyt kansan pauhinasta

Ei niin, vaan seuraan ”seesarein”

Ei päässyt haastamaan

Kun loppui hallitsijat muut

Ne muutti manalaan.

Ot maailmata surkeaa!

Ei sorto enää pauhaa

Vaan veljeyttä laulavi

Jo joka miehen kaula

Ja pistimet ja jumalat

On vallan hävinneet

Ja yhteisonni täyttävi

Kaikk’ ihmisveljekset.

Sentähden tänne muutti

Hän rauhassa kuollaksensa

Kun vapaus-laulu täällä

Ei oo tuskaks’ korvillensa

Tääll’ valtikkaansa rauhassa

Nyt ihailla hän saa

Ja ”käskykirjeet” aalloille, –

Tuulille laatia.

Ja näin hän on tuo viimeinen

Nyt kruununkantaja

Mutt’ viime hetki oleva

Häll’ ompi surkea

Kun elon juoksu loppuvi.

Ja kuolon hetki lyö

Ei kukaan häntä hautaan vie

Vaan korpit raadon syö.

Lähde: ”Laulajapoika” [Juho Kujala] 1913: Uusi Sioninkannel V: kuplettilauluja, runoja ja virsiä. [Juho Kujala], Porvoo.