Viimeinen mohikaani
Ulkoasu
Viimeinen mohikaani Kirjoittanut Otto Manninen |
- Aikain, ah, runokasten
- viimeinen mohikaani,
- laumalle proosan lasten
- antediluviaani!
- Anakronismi, ah, pelkkä,
- vain romu ruostuvin arvoin!
- Hassumman valitsi telkkä
- hautomapökkelön harvoin!
- Sait ylen nurjan sa roolin,
- vartesi mitan et mukaan.
- Ah, ett’ et Kapitoolin
- hanhista ollut sa kukaan!
- Laulujen linna nyt hukkuu,
- vartoo Muusia murha.
- Vartiat, vartiat nukkuu –
- kaikki on kaakatus turha!
- Arki nyt, aika nyt toinen,
- halpa nyt hengen on heeros,
- itse suursokea moinen,
- oikea uusi Homeros!
- Saarnaat varoitussanaa
- jylemmin kuin jyly Siinain.
- Niskurit sinne se manaa
- kuiluun: kuoleman piinain.
- Tietosi, taitosi pontta
- sun joka tavusi tihkuu.
- Voi ajan henkeä ontta:
- »Moosesten Mooses!» se hihkuu.
- Päästäsi puskee kyll’ ulos
- sarvet lain, lujat, luiset,
- häävi ei vaan ole tulos:
- nauravat: »Pontes on puiset!»
- Mooseksen moisen jos suokin
- kaitselmus, huoliiko hullut!
- Hirnuvat: »Mistähän tuokin
- tuulellekäypä on tullut?»
Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.