Siirry sisältöön

Viimeinen yö

Wikiaineistosta
Viimeinen yö.

Kirjoittanut Kaarlo Uskela


Mä tahdoin hellästi puristaa
sua vielä rintaani vasten,
sun yhden yön viel’ omistaa
ja helliä äitinä lasten.
Mä tahdoin sydämes sytyttää
viel’ lemmenliekkeihin kuumiin.
Sain suutelon kylmän niinkuin jää
ja jäykän, kuollehen ruumiin.
Et herännyt henkiin – kiveen ei
voi sytyttää sydämen tulta.
Kun ryövärijoukko mun vangiksi vei,
vei perkele sielun sulta.
Tein kanssasi viimeisen villin työn:
sain syliini syntisen lihan.
Tää yhteinen viettomme viimeisen yön
oli leikkiä lemmen ja vihan.
Sä köyhyyden tähden hylkäsit mun,
vaan kerran sun ostaa jaksan.
Jo seuraavan kerran kun tapaan sun,
sun lempesi rahalla maksan.


Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.