Viipurin linna

Viipurin linna. (v. 1882). Kirjoittanut Antti Mäkinen

Oi, jäännös aikojen menneitten,

Satavuosien vartija valpas,

Mi muinoin taisteluhurmeitten

Verin kastelit uljahin kalpas,

Nyt muuries vehreä pengermaa

Vain kukkaa kainoa kasvattaa,

Ja holveissas huuhkaja huutaa.

Vaan kukka, nuokkuva muureillas,

Se sadun kertoa voisi,

Kuink’ otteli suku urhokas,

Ja veri virtana vuosi,

Ja kyynel katkera kostuttaa

Tään kukan juurt’, eli nieli maa

Siin’ urhon lämmintä verta.

Ja lintuset, sinun tornias

jotk’ öisin jylhää täyttää

Äänin huutavin, aikojas

Ne sulle tahtoisi näyttää,

Jolloin huokaus vangitun,

Tai urhean suvun, saarretun

Täält’ ylös taivaalle nousi.

Ja kuinka monta sun poikias,

Oi Suomi, armahin maamme,

On ollut, Viipuri, linnassas,

Me keltä tietää saamme?

Oi mikä tuska ja kestävyys,

Rikos rietas ja ylevyys

Sun muuries kehyksessä?

Oi, muisto sankari-aikojen,

Sa idän vartija valpas,

Kuin vanha Väinämö kantelen,

Sa annat Suomelle kalpas,

Polvi nouseva jotta saa

Asetaitoa koettaa –

Tuo Suomen elävä muuri!

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.