Siirry sisältöön

Viipurin linna (Eerola)

Wikiaineistosta
Viipurin linna.

Kirjoittanut Eero Eerola


Missä päättyy Suomenlahti,
siinä seisoo Suomen vahti
saarikallioillaan.
Nousee vuosisatain yöstä,
uhoo uljahasta työstä
taattoin harmajitten.
Puhuu Knuutinpojan henki,
tietää Tott ja Posse senki:
täss’ on rautaa raja.
Puunsi punaa rannan hiekka,
välkkyi keihäs, iski miekka
suora käyrää vasten.
Ulvoi uhka, vankui meri,
värjäeli miesten veri
aallon vaahtopäitä.
Itä länttä, länsi itää
vastaan vahtiansa pitää.
Suomi huokaa alla.
Valtaherrat vieraat ovat,
vieraan käskyt kolkot, kovat.
Suomi huokaa alla.
Kerran suuttuu kontioki:
aika tullut on jo toki
talven alta nousta.
Päästää pitkän ulvahduksen,
paiskaa pirstaleiksi uksen,
astuu vapauteen.
Katkoo poikki kahlehensa,
ottaa oman ohjaksensa,
oman suunnan suoran.
Missä päättyy Suomenlahti,
siinä seisoo Suomen vahti
saarikalliollaan.
Nostaa ylvään, vanhan päänsä,
pitää kylmän, vanhan jäänsä,
miettii mielessänsä:
Täss’ ei surku, suru auta,
auttaa yksin raskas rauta,
tahdon tarmo, teräs.
Yksi vielä yli muiden:
Juman joiku, salmen suiden
kautta kantavainen.
Siin’ on luotteet lujimmaiset,
siin’ on taiat takimmaiset:
Väisty älä milloin!
Niin se käskee Suomen lukko,
niin se valat vaatii Ukko.
Niin se kestää Suomi.


Lähde: Eerola, Eero 1930: Kuokka, miekka ja auringon armo: isänmaallisia runoja. Forssan kirjapaino o. y., Forssa.