Viipurin linna (Eerola)
Ulkoasu
Viipurin linna. Kirjoittanut Eero Eerola |
- Missä päättyy Suomenlahti,
- siinä seisoo Suomen vahti
- saarikallioillaan.
- Nousee vuosisatain yöstä,
- uhoo uljahasta työstä
- taattoin harmajitten.
- Puhuu Knuutinpojan henki,
- tietää Tott ja Posse senki:
- täss’ on rautaa raja.
- Puunsi punaa rannan hiekka,
- välkkyi keihäs, iski miekka
- suora käyrää vasten.
- Ulvoi uhka, vankui meri,
- värjäeli miesten veri
- aallon vaahtopäitä.
- Itä länttä, länsi itää
- vastaan vahtiansa pitää.
- Suomi huokaa alla.
- Valtaherrat vieraat ovat,
- vieraan käskyt kolkot, kovat.
- Suomi huokaa alla.
- Kerran suuttuu kontioki:
- aika tullut on jo toki
- talven alta nousta.
- Päästää pitkän ulvahduksen,
- paiskaa pirstaleiksi uksen,
- astuu vapauteen.
- Katkoo poikki kahlehensa,
- ottaa oman ohjaksensa,
- oman suunnan suoran.
- Missä päättyy Suomenlahti,
- siinä seisoo Suomen vahti
- saarikalliollaan.
- Nostaa ylvään, vanhan päänsä,
- pitää kylmän, vanhan jäänsä,
- miettii mielessänsä:
- Täss’ ei surku, suru auta,
- auttaa yksin raskas rauta,
- tahdon tarmo, teräs.
- Yksi vielä yli muiden:
- Juman joiku, salmen suiden
- kautta kantavainen.
- Siin’ on luotteet lujimmaiset,
- siin’ on taiat takimmaiset:
- Väisty älä milloin!
- Niin se käskee Suomen lukko,
- niin se valat vaatii Ukko.
- Niin se kestää Suomi.
Lähde: Eerola, Eero 1930: Kuokka, miekka ja auringon armo: isänmaallisia runoja. Forssan kirjapaino o. y., Forssa.