Vilhelmin puoliso
| Vilhelmin puoliso. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén |
- Ylös suudelmalla
- aamulla sait mun;
- päivä taivahalla
- käy jo laskuhun.
- Armas! Aika miten
- kiitää nopeaan!
- Lehdon leyhkä siten
- tuoksuu kulkeissaan.
- Viisaass’ suojassasi
- tyyn’ on eloni.
- Uljaudestasi
- varttuu hyveeni.
- Huvi vertaa toista
- kasvaa seurassas:
- uutena taas loistaa
- hymyn’ katseestas.
- Vaikka pilvet kiitää
- yli lehdoston,
- huolimatta siitä,
- lepo meillä on.
- Ukkonen kun pauhaa,
- nostain myrskysään,
- rinnallas saan rauhaa,
- povees painan pään.
- Ennenkuin sait selkoon
- tunteet povessain,
- lehtikin mun pelkoon
- saattoi kulkeissain.
- Vaikka viatonna
- olin, vapisin;
- kuni tuetonna
- köynnös, horjuilin.
- Olen toiseks aivan
- luonas syntynyt:
- luonnossa näen taivaan
- kuvastuvan nyt;
- tansseist’ ihanoista
- mun se kutsuupi
- sinne, missä loistaa
- tähti ijäti.
- Muita pelkää emme,
- emme ihaile:
- siten elelemme
- kodissamme me.
- Meillä asustaapi
- rakkaus, rauhakin:
- niiden siivet saapi
- aika armahin.
- Käyköön himon mahti
- meille urkkiva,
- tyytyväisyys vahti
- meill’ on ovella.
- Ystävyys saa juosta
- meille iloinen.
- Turhuus käyköön tuosta
- aina ohitsen.
- Teroittukoon nuoli
- moitteen, murheenkin;
- niistä vain ei huoli
- vaimo Vilhelmin.
- Hänen runkoansa
- kukkain verhoaa:
- mun vain Vilhon kanssa
- myrskyt kukistaa.
Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.