Vilhelmin puoliso

Wikiaineistosta
Vilhelmin puoliso.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Ylös suudelmalla
aamulla sait mun;
päivä taivahalla
käy jo laskuhun.
Armas! Aika miten
kiitää nopeaan!
Lehdon leyhkä siten
tuoksuu kulkeissaan.
Viisaass’ suojassasi
tyyn’ on eloni.
Uljaudestasi
varttuu hyveeni.
Huvi vertaa toista
kasvaa seurassas:
uutena taas loistaa
hymyn’ katseestas.
Vaikka pilvet kiitää
yli lehdoston,
huolimatta siitä,
lepo meillä on.
Ukkonen kun pauhaa,
nostain myrskysään,
rinnallas saan rauhaa,
povees painan pään.
Ennenkuin sait selkoon
tunteet povessain,
lehtikin mun pelkoon
saattoi kulkeissain.
Vaikka viatonna
olin, vapisin;
kuni tuetonna
köynnös, horjuilin.
Olen toiseks aivan
luonas syntynyt:
luonnossa näen taivaan
kuvastuvan nyt;
tansseist’ ihanoista
mun se kutsuupi
sinne, missä loistaa
tähti ijäti.
Muita pelkää emme,
emme ihaile:
siten elelemme
kodissamme me.
Meillä asustaapi
rakkaus, rauhakin:
niiden siivet saapi
aika armahin.
Käyköön himon mahti
meille urkkiva,
tyytyväisyys vahti
meill’ on ovella.
Ystävyys saa juosta
meille iloinen.
Turhuus käyköön tuosta
aina ohitsen.
Teroittukoon nuoli
moitteen, murheenkin;
niistä vain ei huoli
vaimo Vilhelmin.
Hänen runkoansa
kukkain verhoaa:
mun vain Vilhon kanssa
myrskyt kukistaa.


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.