Virgilion Bucolica: Viides Ecloga
| Virgilion Bucolica: Neljäs Ecloga | Viides Ecloga. Daphnis. Kirjoittanut Vergilius |
Virgilion Bucolica: Kuudes Ecloga |
Menalcas.
Mopsus! Koska olemme tulleet yksiin ja molemmat olemme taitavat, sinä puhaltamaan keviätä huilua, minä laatimaan värsyjä; miksi emme istu tänne jalavain ja pähkinäpuitten keskelle?
Mopsus.
Sinä olet vanhempi; kohtuullista on, että taivun tuumiisi, Menalcas, joko mennemme länsituulten huojuttamiin epävakaisin siimeksiin, taikka kernaammin johonkuhun luolaan. Katsos, kuinka metsä-viinipuu on kaunistanut luolan harvaan levittämillään rypäleillä.
Menalcas.
Meidän vuorillamme kilpailee yksistään Amyntas kanssasi.
Mopsus.
Mitäs, kun se sama kilvoittelee voittaaksensa Phoebonki laulannossa?
Menalcas.
Alota sinä, Mopsus, ensin, jos osaat lausua jotaki, joko Phyllin rakkauden tulesta, tahi Alconin urotöistä, taikka Codron torailuksista. Alota! Kyllä Tityrus vartioitsee vohlia laitumella.
Mopsus.
Koetan siis noita lauluja, joita nykyjään vuorottain piirrin saksantammen viheriään kuoreen, vuorottain laulelin. Käske sinä sitte Amynttaa kilpailemaan.
Menalcas.
Minkä verran notkia paju on kalvakkaa öljypuuta halvempi, minkä verran matala metsä-nardus on halvempi purppuraista ruusupensasta, saman verran on, mielestäni, Amyntas sinua huonompi.
Mopsus.
Elä puhu enempää, poikanen! Jo olemme luolassa. Nymphit itkivät Daphnin julmaa kuolemata. Te pähkinäpuut ja virrat olitte Nympheille todistajina, kun äiti, syleillen poikansa surkuteltavaa ruumista, syytti jumaloita ja taivasta julmuudesta. Niinä päivinä, Daphnis, ei ajanut kukaan ehdosta syöneitä nautojansa vilppaille jokiloille; ei yksikään nelijalkanen maistanut vettä virrasta eikä koskenut ruohon päähän. Jylhät vuoret ja metsät todistavat Afrikan leijonainki vaikeroinneen kuolemaasi. Daphnis opetti vaunun eteen valjastamaan Armenian tiikereitä, Daphnis opetti hankkiman tanssia Bacchon kunniaksi sekä käärimään notkeita sauvoja pehmeihin lehtilöihin. Niinkuin viiniköynnös on puille kaunistukseksi ja viinimarjat köynnöksille, niinkuin sonnit karjalaumoille ja kasvavat viljat lihaville vainioille, niin olit sinäki kansasi koko kaunistus. Heti kun kova onni vei sinun meiltä, jätti yksin Paleski, yksin Apolloki seutumme. Vaoissa, joihin usein kylvimme täysinäisiä ohria, kasvaa nyt onnetonta lustetta ja hukka-kauraa. Hennon orvonkukan ja purppuraisen narcisson asemasta kasvaa ohdake ja orjantappura terävine okainensa. Paimenet! Varistelkaat lehtiä maahan; istuttakaat varjovia puita lähteitten reunoille. Daphnis vaatii sellaisia. Tehkäät hänelle hautakumpuja kummulle pankaat nämät värsyt: Minä Daphnis, metsissä tunnettu, olen tunnettu täältä tähtiin saakka. Minä, sorian karjan kaitsija, olin itse vielä soriampi.
Menalcas.
Laulusi, jumalallinen runoilia, on minulle sama, kun uni nurmikossa on väsyneille, sama, kun janon sammutus päivän helteessä hyppivän ojan maajaalla vedellä. Etkä ole ainoastaan huilun taidossa, vaan ääneltäsiki mestarisi vertainen. Onnellinen nuorukainen! Nyt olet toinen hänestä. Kuitenki tahdon puoleltani kaikella muotoa palkita laulusi ja ylistää Daphniasi tähtiin saakka, Daphnia tahdon ylennellä tähtiin asti; sillä minuaki rakasti Daphnis.
Mopsus.
Lieneekö mikään minulle kalliimpata, kun tuollainen lahjasi. Sekä poika itse ansaitsi laululla ylistettää, ja noita laulujasi on Stimicon jo aikoja sitte minulle kiittänyt.
Menalcas.
Kirkkaasti helottavana ihmettelee Daphnis Olympon outoja asunnoita, nähden pilvet ja tähdet jalkainsa alla. Riemu siitä on levinnyt metsiin ja muihin maaseutuihin sekä Pan’in ja paimenten ja metsä-impein luokse. Susi ei väijy karjaa eivätkä verkot hanki petosta hirville. Siivo Daphnis rakastaa rauhallista menoa. Yksin metsäiset vuoretki lähettelevät taivaalle riemu-huutoja; yksin kalliot ja pensahikot laulavat hänen kiitostansa: Jumala, jumala on hän, Menalcas! Ole hyvä ja suosiollinen omillesi. Tässä on neljä alttaria: kaksi sinulle, Daphnis, ja kaksi Apollolle kunniaksi. Kaksi kolpakkoa vasta-lypsettyä vaahtuavaa maitoa vuosittain ja kaksi ruukua öljyä asetan sinua varten. Ennen kaikkia tahdon runsaalla viinillä ilahuttaa pitojamme. Tulisijan ääressä, jos on talvi, ja siimeksessä, jos on kesä, tahdon kaataa sinulle pikareista Ariusian viiniä, tuota uutta jumaloitten juotavaa. Damoetas ja Lyctonilainen Aegon ovat minulle laulelevat. Alfesiboeus on matkiva Satyrein hyppyjä. Nämät ovat sinulle aina valmiina, sekä silloin, kun maksamme Nympheille juhlallisia lupauksia (uhria), että silloin, kun pyhitämme vainioitamme. Niinkauvan kuin metsäsika asuskelee vuorten selkämillä ja kala virroissa, niinkauvan kuin mettiäinen elää ajuruohosta ja heinäsirkka yökasteesta, pysyy kunniasi ja nimesi ja ylistyksesi alati muuttumattomana. Niinkuin Baccholle ja Cerelle, niin tekevät peltomiehet sinulleki vuosittain uhria; ja sinäki olet velvoittava heidät täyttämään lupauksensa.
Mopsus.
Millä, millä palkinnen moisen laulusi! Sillä noin ei huvita minua etelä-tuulen humina, ei laineitten kohina rannalla eivätkä virrat, jotka juoksevat louhikoissa laksoissa.
Menalcas.
Tämän hennon huilun lahjoitan sinulle, ennenkun erkanemme. Tämä opetti minulle laulun: ”Corydon paloi rakkaudesta kauniisen Alexiin;” tämä sama opetti laulun: ”Kenenkä on karja? Onko se Meliboeon?”
Mopsus.
Sinä puoleltasi, ota paimen-sauvani, jota Antigenes ei ole saanut, vaikka usein on sitä minulta anonut (kuitenki hän silloin ansaitsi rakastettaa). Kaunis on, Menalcas, tämä sauva yhtä-suurilla pahkoillaan ja vaskituksellansa.