Virran pohjalla

Virran pohjalla. (Yöllinen näky). Kirjoittanut Larin-Kyösti

Yössä jylhän jyminän kuulen,

päälläni kohisee musta yö,

vihreän virran pohjalla värjyn,

pimeän pohjasta sydän lyö.

Kaukaa loiskien iloinen laine

suomujen seasta kimmeltää,

limaiset linnat, näkinkenkätornit

hopeaporeista häämöittää.

Lomitse vihreän kalvon katson,

himmeät tähdet ne läikkyy pois,

päälläni kohisee uponnut kello,

tuntuu kuin kapula suussa ois.

Köynnösjuurissa kello riippuu,

pitkässä kaaressa kieli käy,

kieli käy, vaan laitaan ei koske,

laidan äärtä ei missään näy.

Tuhannet kuplat sohisten solskaa,

vihreävaskisen kidan ma nään,

valkimen vaahdoissa kello heiluu,

vaivun ja vaivun yhtenään.

Tahtoisin nousta, tahtoisin huutaa:

mikset kirottu kello jo soi,

tuomioääntäsi vuosia vuotin,

mutien mujuss’ en maata voi!

Soita kiihkojen kimmat lukkoon,

kaiju sieluni kammioon,

rakentaja suuri, valaja suuri,

julista, mitä ma rikkonut oon!

Äänetön, ääretön kello heiluu,

päälläni kohisee musta yö, –

vuoteelle vaivun ja kuuntelen yössä,

koska se kello kerran lyö?

Lähde: Larin-Kyösti 1901: Unta ja totta. Otava, Helsinki.