Virsi syksyllä

Virsi syksyllä. (Lähetetty.) Kirjoittanut Kustaa Adolf Saxbäck

Jo kiiruhtava kulkuaan

Nyt armas aurinkoinen,

Hidas on kohta koittamaan

Ja kylmänkin valoinen.

Pois jääpi aika ihana;

Nyt paisuu myrskyin pauhina

Ja sadesarjat paatuu.

Viimeinen kukka kallistuu,

Pois puitten puku kellastuu,

Vilusta maaksi maatuu.

Pois riisuttu on pellosta

Kaunistus kullan lainen.

Taas luonto syksy-puvussa

Lepää, on laantuvainen.

Alitse merien ja maan

Asuntopaikkaan parempaan

Taas lintuin lauma lentää:

Ja Luoja on he saattava.

Evään myös heille antava:

Hän yksin tarpeet täyttää.

Ja meitä talven majoissa

Se armas Isä hoitaa;

Ja meitä Herran huomassa

Se sama armo kohtaa.

Pimiäkään ei peljätä,

Ei öitten kylmyys, ei hätä;

Jumala itse poistaa

Pois vaarat vakaan majoista,

Ja antaa hurskaan huoneessa

Armonsa päivän paistaa.

O Jumala! täm’ aikamme

Päivänsä pian päättää;

Ja mitä me nyt kylvämme,

Me silloin saamme niittää:

Meit’ auta, että vanhana

Nuhteetta, kuin myös nuorena,

Kuormamme voimme kantaa;

Ann’ elon syksyn surutta,

Kevääksi kerran muuttua,

Jok’ ijäist’ iloo antaa.

[Kustaa Adolf] – [S]ax[bäck] –

Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 27.10.1855.