Virsi syksyllä

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Virsi syksyllä.
(Lähetetty.)
Kirjoittanut Kustaa Adolf Saxbäck


Jo kiiruhtava kulkuaan
Nyt armas aurinkoinen,
Hidas on kohta koittamaan
Ja kylmänkin valoinen.
Pois jääpi aika ihana;
Nyt paisuu myrskyin pauhina
Ja sadesarjat paatuu.
Viimeinen kukka kallistuu,
Pois puitten puku kellastuu,
Vilusta maaksi maatuu.
Pois riisuttu on pellosta
Kaunistus kullan lainen.
Taas luonto syksy-puvussa
Lepää, on laantuvainen.
Alitse merien ja maan
Asuntopaikkaan parempaan
Taas lintuin lauma lentää:
Ja Luoja on he saattava.
Evään myös heille antava:
Hän yksin tarpeet täyttää.
Ja meitä talven majoissa
Se armas Isä hoitaa;
Ja meitä Herran huomassa
Se sama armo kohtaa.
Pimiäkään ei peljätä,
Ei öitten kylmyys, ei hätä;
Jumala itse poistaa
Pois vaarat vakaan majoista,
Ja antaa hurskaan huoneessa
Armonsa päivän paistaa.
O Jumala! täm’ aikamme
Päivänsä pian päättää;
Ja mitä me nyt kylvämme,
Me silloin saamme niittää:
Meit’ auta, että vanhana
Nuhteetta, kuin myös nuorena,
Kuormamme voimme kantaa;
Ann’ elon syksyn surutta,
Kevääksi kerran muuttua,
Jok’ ijäist’ iloo antaa.

[Kustaa Adolf] – [S]ax[bäck] –


Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 27.10.1855.