Voi mun kukkaistani!

Voi mun kukkaistani! Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio

Se oil yksi loistava aamu,

Linnut oksilla laulelivat,

Kun neitosen silmät ja haamu,

Sekä liikkehet herttaisat

Mulle riemua, riemua laitti.

Surut karkotti loitolle,

Kun purppurakukkasen taitti,

Sekä heitti sen nurmelle.

Mä riemuten kukkasen moisen

Otan, kultoa kalliimman. –

Jospa saisin sen kukkasen toisen,

Vuosikausia loistelevan!

Jopa päiviä viisi, tai kuusi

Tuo kukkanen vieressäin

Heilamoi, vaan se aina on uusi –

Uusi toivokin mielessäin.

Jokakerta kun silmäni kohtaa

Tuon kukkasen hohtelevan,

Se säihkyen. mieleeni johtaa

Aamuhetken sen autuahan.

* * *

Toki säälimätön aika

Kalmanmerkin kukkaan loi;

Nyt sen kuivamaan mä laitan –

Voi mun kukkaseni, voi!

Vaan ei tummu Rannan kukka,

Ilomieli-vilvakka –

Himmeniskö, kohtais hukka

Ihaelma-onnea!

Kuivuneena kukkaseni

Aartehena säilytän,

Aatekuva-ihanteeni

Sydämmeeni kätkeän.

Lähde: Paavo-Kallio, E. 1883: Rikkaruohoja. I. Jyväskylä.