Voi niitä aikoja!
| Voi niitä aikoja! Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio |
- Syksyilta verhansa jo taivahasta luo.
- Päivä laskee maillensa ja ääntää virran vuo;
- Ma mättähällä istahdan,
- Luon silmäin lännen purppuraan.
- Aurinkoinen, päivän lempi vielä ruskottaa,
- Illan juhlatyyneyttä maille kuvastaa;
- Ja tuossa aloin muistella
- Mun lapsuuteni aikoja.
- Aatelmissa samoilin mä maita, korpia,
- Milloin hymyin, huokasin: voi niitä aikoja!
- Ja kyynel silmään hervahti,
- Kuin paimentorvi toitahti.
- Paimenessa käydessäni lasna minäkin
- Monta ilosävelettä torvin puhalsin,
- Söin leipää paimenkontista,
- Join puron vettä raikasta.
- Lähtehen kun tapasin, ol’ ilo korkein,
- Reunallensa istahdin, sen kalvoon katsahdin,
- Näin, miten pilvet hymyili,
- Ja iltaruskoo suuteli.
- Noita mättään reunalla istuissa aattelin;
- Paljo muuta, josta viimein vaivuin unelmiin,
- Vaan heräsin ja vavahdin,
- Kun kastehelmee suutelin.
Lähde: Paavo-Kallio, E. 1883: Rikkaruohoja. I. Jyväskylä.