Vuodenajat
| Vuodenajat Kirjoittanut Zacharias Topelius |
- Kun kevät kaunis tuli,
- soi Luoja lämpöisen,
- maan silmästä jo suli
- jääkyynel huurtehen,
- taas päivän paistehessa
- jo linnut lauloivat,
- ja lapset lehtosessa
- iloisna juoksivat.
- Kun kesä saapui sitten,
- ja niitty vihannoi,
- maa kaunis kukkasitten
- puvusta purppuroi,
- me saariin soutelimme,
- juoksimme metsihin,
- ja marjaan kiiruhdimme,
- kyll’ lysti olikin.
- Syys pimeät toi päivät
- ja myrskyt pauhuisat,
- pois lintuset ne veivät,
- pois kukat tuoksuvat;
- kynnettiin maita, soita
- ja viljaa puitihin;
- me söimme puolukoita,
- kyll’ lysti olikin.
- Niin talvi tulee, tiuku
- soi silloin helisten,
- lystisti sukset liukuu
- pääll’ lumikinosten,
- ja tuli takassansa
- sulosti leimuaa.
- Näin talvellakin kanssa
- kyll’ lapset lystin saa.
- Kun hanki kyynelehtii,
- niin ole riemuinen,
- taas kevät kaunis ehtii,
- iloa tarjoten.
- Ain’ ylistele Luojaa:
- kaikk’ ajat hauskat on;
- Hän eloamme suojaa,
- sen viepi valohon.
Luonnon kirja, 1856; J. Bäckvallin suomennos 1860; P. Cajanderin tarkistus 1886.
Lähde: Lausuntarunoja nuorelle väelle: lausuntaohjeita ja 250 lausuttavaa runoa. 1958. Neljäs painos. Toimittaneet Eero Salola ja Eino Keskinen. Somistanut G. Paaer. Osakeyhtiö Valistus, Helsinki.