Vuoren laella

Vuoren laella Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen

Pois painun tympeästä talosta,

pois ihmispihan piiristäkin hiivin.

Tään inhan ajan kauhunsanomat

pois tajustani kaikki tempaan, riivin.

Jos vuori, vuori armahtaisi tytärtään!

Kuun loisteessa kai tapaan hellän vanhuspään.

Mut ilme vuoren, yllä tähteinkin,

kuin täynnä ois se arkaa hajamieltä,

tai kaihi, silmään hiljaa kiehtynyt,

ei suo mun nähdä korkeuden pieltä.

Niin vain kuin virkkais taivaan silmä kirkkahin:

Maa, vanha veritähti, taas oot sekaisin!

On tuolla pilvilinnat salvottu,

kuun yhyttää ne pian hohtopylväin.

Mut untes pilvilinnaan mihinkään

et nouse iskuin lapsellisen ylväin.

Myös rakensinko rikkilyödä barbaarein,

on vähässämme kourat julmat tyrannein.

Jo lunta putoo, vitkastellen niin,

kuin hienot valkovarpaat kaihtais maata.

Mut vuori seisoo, tähdet kulkuaan

ne jatkaa iki, eivät muuta saata.

Sen neuvon vien: Myös sinä jatka vaan,

käy pientä pahaa pakoon, suurta vastaamaan!

Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.