Siirry sisältöön

Vuoren laella

Wikiaineistosta
Vuoren laella

Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen


Pois painun tympeästä talosta,
pois ihmispihan piiristäkin hiivin.
Tään inhan ajan kauhunsanomat
pois tajustani kaikki tempaan, riivin.
Jos vuori, vuori armahtaisi tytärtään!
Kuun loisteessa kai tapaan hellän vanhuspään.
Mut ilme vuoren, yllä tähteinkin,
kuin täynnä ois se arkaa hajamieltä,
tai kaihi, silmään hiljaa kiehtynyt,
ei suo mun nähdä korkeuden pieltä.
Niin vain kuin virkkais taivaan silmä kirkkahin:
Maa, vanha veritähti, taas oot sekaisin!
On tuolla pilvilinnat salvottu,
kuun yhyttää ne pian hohtopylväin.
Mut untes pilvilinnaan mihinkään
et nouse iskuin lapsellisen ylväin.
Myös rakensinko rikkilyödä barbaarein,
on vähässämme kourat julmat tyrannein.
Jo lunta putoo, vitkastellen niin,
kuin hienot valkovarpaat kaihtais maata.
Mut vuori seisoo, tähdet kulkuaan
ne jatkaa iki, eivät muuta saata.
Sen neuvon vien: Myös sinä jatka vaan,
käy pientä pahaa pakoon, suurta vastaamaan!


Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.