Vuosisadan vaihteessa
| Vuosisadan vaihteessa. Kirjoittanut Irene Mendelin |
- »Avukses huuda minua hädässäs
- ja minä tahdon auttaa sinua, ja sinun
- pitää kunnioittaman minua.»
- Näin lupasit aikojen aamuna
- ja vielä se lupaus pysyy.
- On vielä se vankka ja vaarumaton,
- kuin myrskyjen kuohussa kallio on, –
- Sun apuas kansani kysyy.
- Mun kansani pieni on luvultaan,
- se ohdakepolkua kulkee.
- Mut tenhovan kantelon sille sa loit
- ja säihkyvän sakenen sille sa soit,
- sen sakenen rintaan se sulkee.
- Se kuunteli kuustensa huminaa –
- ja sakene liekkinä loisti.
- Se salojen suojassa unelmoi
- ja päivän ja taivahan valoa joi
- ja pimeän pirtistä poisti.
- Ja valkeat sen oli unelmat,
- ne työhön ja toimehen johti.
- Ja maa, joka hurmeisna purppuroi,
- se kukkia, tähkiä, heelmiä loi
- ja lastensa lemmessä hohti.
- Ja nytkö sen himmetä täytyis jo,
- nyt laskisko kansani päivä,
- kun voimaa sykkivi valtimot sen,
- kun loistaapi siintäen, säteillen
- viel’ aamun ruusuinen häivä?
- Ei, ei, sinä Kaitsija kansojen,
- ei, ei, sinä vakava Luoja,
- sun kätesi auttaapi ajallaan,
- sun edessäs vaipuvi vallat maan,
- sa oikean tuki ja suoja!
- Nyt vuossata uusi se noussut on,
- on kansani murheessa aivan,
- mut ylistysvirrenpä riemuisen
- ja suuren se laulavi sinullen,
- kun iloksi vaihdat sen vaivan.
- Ja silloinpa onni se ouruaa
- taas riemua suurta ja syvää.
- Ilovalkeat vaaroilla hulmuaa
- ja laaksoissa siunaus asustaa
- sun tahtoas kertoen hyvää.
- Vuostuhannet sanasi pysyi jo,
- vuostuhannet yhä se pysyy.
- Sun valtasi yksin on vaarumaton
- kuin myrskyjen kuohussa kallio on, –
- sun apuas kansani kysyy.
Lähde: Mendelin, Irene 1915: Lehtisiä koivikosta. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.