Wäinämöisen kantele

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wäinämöisen kantele

Kirjoittanut Kaarlo Kramsu


Wäinö mielin murheisin
Maan hylkäs isiensä,
Niin kanteleensa kuitenkin
Hän jätti jälkehensä.
    Ei sittemmin oo kuitenkaan
    Tuo kannel soinut milloinkaan.
Tää kantele, niin kerrotaan,
Jäi onnen tuottajaksi:
Kun soipi se, se soitollaan
Saa Suomen onnelaksi.
    Ei sittemmin oo kuitenkaan
    Tuo kannel soinut milloinkaan.
Kun kuuluu ääni kanteleen,
Niin yhtyy Suomen kansa,
Mi sortuneena hajalleen
On surrut onneansa.
    Ei sittemmin oo kuitenkaan
    Tuo kannel soinut milloinkaan.
Tuo soiton ääni tenhoinen
On ääni Jumalitten:
Se kutsuu veljet veljien
Sylihin surevitten.
    Ei sittemmin oo kuitenkaan
    Tuo kannel soinut milloinkaan.
Heit’ usko, tavat vieroita
Ei enää toisistansa!
Oi, miks’ ei sulo kannelta
Jo kuule Suomen kansa?
    Ei sittemmin oo kuitenkaan
    Tuo kannel soinut milloinkaan.
Ei löytynyt lie soittajaa;
Se syynä olla voisko?
Vai turhaa utu-unelmaa
Tää tarina vaan oisko?
    Ei sittemmin oo ainakaan
    Tuo kannel soinut milloinkaan.


Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo.