Wlämiläisestä kielen liikkeestä ja kirjallisuudesta

	Tälle sivulle ei ole merkitty lähdettä.
	Voit auttaa Wikiaineistoa lisäämällä lähteen. Suometar ei ole ilmestynyt 1890

Wlämiläisestä kielen liikkeestä ja kirjallisuudesta. Kirjoittanut anonyymi

Wlämiläisestä kielen liikkeestä ja kirjallisuudesta.

Kirjassa Ergänzungs-Conversationslexikon, johon omat yhteenniotut wiikkokautiset lehdet Ergänzungs blätter zu allen Conversationslexiken, löytyy 24 joulukuun 1845 wuoden 26 numerossa edellämainittu kirjoitus. Niinkuin meidän maassamme on kielemme ollut ruotsin kieleltä pol'ettnna, samoin oli Belgian waltakunnassakin franskan kieli saanut yliwallan kansan kielen ylltse, joka waan eli ei paljon muana kuin raakana kansan kielenä. Mainitussa kirjassa löytywän historiallisen kertomuksen wlämin kielen entisemmistä onnen waiheista saatamme ehkä mennä' siwuitse. Mainitsemme waan, että "muodcn 1815 myötä tuli Wlämiläisille paremmat aj'at, warsinkin Belgian yhdistymisestä Hollandin kanssa. Tässä uudessa waltakunnassa asui 6 miljonaa Alasaksalaisia (Wlämiläisiä ja Hollandilaisia) puolen toista miljonan Wallonilaisien (Franskan murretta käyttäwien) kanssa, ja sentähden ei woinut muuten tapahtua', kuin että useampien kieli pääsi yliwallalle". Wielä wuoden 1830 kin perästä, jolloin Belgia erkani Hollandista, puhuu kertoja: "kaikki, mitä la'in antawalta ja toimittawalta wallalta kirjoitettiin, oli Franskan kielellä, sitä waan kuultiin, puhuttiin ja kirjoitettiin, ja ilman Franskaa ei wähimpäänkään wirkaan, ei korporaliksikaan, ollut miettimistä." On toki Suomessa lukkaria, siltamoutia j. m. s. usein ummikko-Suomalaisiakin, mutta ei tässäkään sentähden sanota', että jokaisen korpporalin wälttämättömästi olisi pitänyt oleman franskan taitawan.

"Koko tämä tila", sanoo kertoja edempänä, "oli kuitenkin lii'an luonnotointa, lii'an wastenarwoista Wlämiläisille, kuin että se olisi woinut pitkältä kestää. Ensimäisen kiihdotuksen parempaan antoi se mainio kielien tuntija J.F. Willems Gentissä esipuheessansa kääntämällensä kirjalle Reinaest de Vos, joka 1834 ulos tuli. Hän waati siinä rohkeasti sotimaan oman kielen puolesta, eikä pannut wastustelijoidensa monenlaisista pauloista huolijaksakaan. Yksimielisiä miehiä Ledegank, Blommaert, Serryre, Van Duyse, Schaayes j. m. liittivät häneen ja yhdistyiwät antamaan muutamia aikakautisia kirjoituksia. Samassa tekeytyi seuroja kohottamaan isien kieltä, Gentissä yhteys: De Tael es gansch het Volk (puhe' on koko kansa), Antwerpenissä: (Öljypuun oksa), joiden mukaisia yhteyksiä monissa kaupungissa syntyi. Hollandin wallan aikana sen maan kielen ja kirjallisuuden kanssa tutustunut nuoriso liittii näihin yhteyksiin suuressa joukossa, ja wlämiläinen liike' sai wakawan pohjan. Kuin 1840 rauha Hollandin kanssa tehtiin ja waltainen epäluulo heikkoni, otti Willems ratkaisevan askeleen. Häneltä waadittuna kehoitti Kirjallisuuden Seura Gentissä koko maan, anomaan waltakammareilta Wlämin kielen asettamista wanhoihin oikeuksihinsa. Tuhansia allekirjoituksia, ainoasta Antwerpenistä 20,000, peitti tämän anomuskirjan, joka De Deckeriltä annettiin waltakammareille ja häncltä sekä Corswaarenilta puollustettiin. Useat tämän anomuokirjan pyydöt(Behauptungen) lieneewät kyllä liialliset, mutta pääasiassa eiwät sen wihollisetkaan ole' woineet sitä wastustaa'. "Suurin osa Belgialaisia", sanowat anomuskirjan antajat, "puhuuwat aina Wlämin kieltä, ja muutamien ylenkalseella kieltämme wasten ei ole' mitään muuta syytä, kuin että franskan wallasta asti wahingoksi enemmin on huolittu franskalaisesta kasvatuksesta kuin kotikansallisesta, koska sen arwoa kyllin ei woitu arwata', jota ei kyllin tunnettu. Mutta missä owat tämän kaswatuksen wiljat?" puhuu tämä mainio kirjoitus edellensä. "Siinä, että lii'an wähän suosiota löytyy yläisien, jotka franskan kieltä puhuuwat, ja alaisien wälillä, jotka wielä wlämiläistä lapaa suojeleewat; että franskalaisuuden hylväksi tuhansia ulkolaista on wedetty maahan, sitä warten, että heidän pääsemällänsä parahiin wirkoihin, yhteisellä opetuksella ja jokapäiwäisillä painoksilla (Tagespresse) paremmin saataisiin meitä franskalaistumaan; että Belgian nuoriso ulkolaisen mielenlaadun ja franskalaisen kirjallisuuden waikutuksessa rupeaa tulemaan löyhämieliseksi, kelwottomaksi ja uskostansa huolimattomaksi; että franskaa puhuwasta joukosta, jolla kaikki walta on, aina enemmin ja enemmin saadaan wirkamiehiä, jotka eiwät yhtään Wlämin kieltä ymmärrä', eiwät tunne' tapojamme ja kuitenkin wir'an puolesta owat waaditut niissä tuomitsemaan; että meidän tietämättömät maamiehemme usein puuttuiwat rangaistuksiin ja maksuihin ainoastansa siitä, etteiwät ymmärrä' sitä kirjaa, joka heille annetaan ja jonka alle heidän pitää nimensä paneman; että monessa paikassa ei ole' woitu saada' ja walita' yhtään pormestaria, pitäjänkirjoittajaa ja muita wir'an toimittajia, jotka olisiwat woineet toimittaa' asiansa esiwallan kanssa; että suuri osa kansasta tarwitseee tulkkia, puhuaksensa omien wirkamiehiensä ja tuomariensa kanssa; että monta la'in alle wedettyä ei ymmärrä' yhtään sanaa puollustuspuheesta eikä tutkinnosta ja siis eiwät woi' omia puollustajiansakaan oj'aista, jos erehtyisiwät. Lyhyesti: franskaa puhuwilla on yksinänsä maassamme kaikki edut', ja paljoa usiammat wlämiläiset owat pakotetut umpipäin antautumaan edellisien johtoon, ja se on se suurin wajoaminen; joka suinkin jotakuta kansaa kohdata' taitaa.

(Jatko toisten.)

Lähde: Suometar 18.8.1890