Yö Augsburgissa

Yö Augsburgissa. (Suomennos Snoilskyn runosta En natt i Augsburg.) Kirjoittanut Carl Snoilsky

Augsburgin kuljen katuja

Ja paistaa kuu,

Mun varjon’ musta seinissä

Huoneitten kuvastuu.

Unehen vanha vaipunut

Ol’ kaupunki,

Kuu kattoja ja päätyjä

Valjusti valaisi.

Nuo synkät pienet ikkunat

Ja koristeet

Ajoilta Goottein ammoiset

Ja kuluneet.

Nuo porttiholvit haaveiset,

Suu avollaan,

Mun muistuttavat miehehen:

Oot vieras vaan.

Mut kun ma hiljaa harjaillen

Torille käyn,

Näen vaipuneilta vuosilta

Tään oudon näyn:

Keskellä paikan aution

Kuin haudoistaan

Mua vastaan polvi kadonnut

Käy nousemaan.

Ne vaeltaa siinä joukottain,

Ylhäiset, alhaiset,

Kaupungin raati, porvarit

Ja nuoret neitoset.

Mut keskellänsä korkeinna

Nään ratsahin

Kuvana voiman, lempeyden

Mä jalon ritarin.

Nost’ äiti lapsen olalleen

Ja osoitti:

Kas tuossa urho Pohjolan,

Mi Saksan pelasti.

Näin lippujensa liehuvan

Paisteessa päivyen,

Ja sorron yöstä koittavan

Näin kansain vapauden.

Ja kansat apuun sankarin

Ne turvasi

Ja etehensä kukkia

Ne sirotti.

Mut näky haihtuu – autio

On kaupunki,

Taas yksinäisen tietä vaan

Kuu valaisi.

Vaan yksin enää ollut en,

En vieraskaan,

Vaan kansalaiseks’ kohonnut

Tään saman maan.

Niin totta näet kun isien

Ei ole maa,

Vaan tilkka multaa mustoa,

Mu katoaa;

Niin totta kuin perinnöksi

Mull’ annettiin,

Mitä kesken suurten miehien

Suurt’ aateltiin,

Niin totta pala maatani

Ol’ seutu tää,

Min’ Kustaa jalo kuningas

Valloitti lemmellään.

Lähde: Uusi Kuvalehti n:o 12 joulukuulla 1894.