Yö Koivukoskella

Yö Koivukoskella Näköala Kajaanista Kirjoittanut Eino Leino

Yö valkee lankes, kuohut kuohuvat yhä,

kuu kalpea nousee, kesä-yön hartaus pyhä

hiipivi maille, kaupunkiin sekä kyliin,

ihmismieletkin saattavi Luojansa syliin.

Seisovat puut kuin pilarit temppelin, lehtoon

värähtää viimeinen kajo kaunihin ehtoon,

lehvien harvain lomitse pilvyet taivaan

keveät viittovat, vilkkuvat ihmisten vaivaan.

Laaksoissa, vuorilla avaruus ympär’ on laaja,

muualla luonto on ankea, ahdas ja taaja,

seisovi seinänä välillä Luojan ja luodun,

luulee sen harhauttajaks sydänhaaveiden suodun.

Täällä on taivas vain valju ja tuulinen katto,

maa vain harva, harmaja, yksväri matto,

vuori kuin paatinen paja, korpi kuin kota,

metsien elämä ainainen pyhä sota.

Kuohut te valkeat pohjoisen poloisen yössä

laulatte ihmisen tarmoa toimessa, työssä,

ihmisen taistoa luonnon valtoja vastaan.

Auta ei tarmo! Luojan on hoittava lastaan.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.