Yö Koivukoskella
| Yö Koivukoskella Näköala Kajaanista Kirjoittanut Eino Leino |
- Yö valkee lankes, kuohut kuohuvat yhä,
- kuu kalpea nousee, kesä-yön hartaus pyhä
- hiipivi maille, kaupunkiin sekä kyliin,
- ihmismieletkin saattavi Luojansa syliin.
- Seisovat puut kuin pilarit temppelin, lehtoon
- värähtää viimeinen kajo kaunihin ehtoon,
- lehvien harvain lomitse pilvyet taivaan
- keveät viittovat, vilkkuvat ihmisten vaivaan.
- Laaksoissa, vuorilla avaruus ympär’ on laaja,
- muualla luonto on ankea, ahdas ja taaja,
- seisovi seinänä välillä Luojan ja luodun,
- luulee sen harhauttajaks sydänhaaveiden suodun.
- Täällä on taivas vain valju ja tuulinen katto,
- maa vain harva, harmaja, yksväri matto,
- vuori kuin paatinen paja, korpi kuin kota,
- metsien elämä ainainen pyhä sota.
- Kuohut te valkeat pohjoisen poloisen yössä
- laulatte ihmisen tarmoa toimessa, työssä,
- ihmisen taistoa luonnon valtoja vastaan.
- Auta ei tarmo! Luojan on hoittava lastaan.
Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.