Yö ja sairas

Yö ja sairas Kirjoittanut Saima Harmaja

Yö ikkunasta katsoi sairaalaan.

Sen pimeässä kipein nyyhkytyksin

kun neidon valvovan hän näki yksin,

hän sisään astui, tähdet kutreissaan.

Niin syvin äänin tyynnytti hän lasta:

»Yön holvistoista löytää valon vasta

ne silmät, joit’ on päivä soaissut.

Jos osanas on taudin kova syli,

iloitse: silloin ihmisharhain yli

näät maailmat, vain yössä valaistut.»

Ja hiuksistaan otti nöyrän tähden

Yö autuas, mut sairas korun nähden

rajusti käsin peitti silmiään.

»Pois nosta kruunusi», hän itki yhä,

»ei sovi otsalleni merkki pyhä,

en tahdo ikuisuuden pimeään!

Vain ihmiselämän ma tahdon maistaa.

Suo mulle maja, jonne päivä paistaa,

suo kädet, joiden työstä väsy en.

Puut, multa, pilvet, lieden hehku illoin

suo mulle, syvimmälle näen silloin

olevan sydämeen, ma, ihminen.»

Lähde: Harmaja, Saima 1936: Hunnutettu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.