Yön hetkin hiljaisin
| Yön hetkin hiljaisin Kirjoittanut Otto Julius Bierbaum |
- Yön hetkin hiljaisin,
- kun tuskin hengitän,
- kun nousee sirppi kuun
- maan yli himmeän,
- kun äänetöntä on
- ja tyyntä mielessäin,
- – mä maahan lapsuuden
- taas seuraan sydäntäin.
- Nään, kuinka paapersin
- mä pienin saappahin,
- mä lapsensilmät nään
- ja pienet kädetkin
- ja kuulen äänen myös
- niin kirkkaan, selkeän,
- Niin mietin alla päin
- mä teitä elämän:
- Ah ootko, ootkohan
- sä käynyt kaikki ties
- niin puhtain saappahin
- kuin kulki pikkumies:
- Ja onko, onkohan
- sun sanas jokainen
- niin suora, vilpitön
- kuin suussa lapsen sen?
- Ja voitko, voitkohan
- nyt luoda katsehes
- niin suoraan aurinkoon
- kuin lapsensilmines?
- Mä vaiti tuijotan
- kuun kalvaan sirppihin.
- Mun surun-raskast’ on
- yön hetkin hiljaisin.
Lähde: Kailas, Uuno 1924: Kaunis Saksa: sarja saksalaista lyriikkaa. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.