Yksin (Sarkia)

X [Yksin] Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Sydän, kauemmas vaella ihmisten mukaan,

näe: kuinka he käy, erillään, käsityksin,

kokonaan ei toistansa tuntene kukaan;

lie osansa unhoitus taikkapa maine,

sisimmässään kaikki he jäänevät yksin..

Meren aavalla tunne ei lainetta laine,

saman aallon-kohtalon kaikki vain sai ne,

ne nostattaa sama salainen paine

syvän sylistä hetkeksi, vaipumaan

ne tuomiten taas, heti haipumaan –

alas ahmaa ne taas syvä, suunnaton aine,

ne hajoaa kohta kun hahmonsa sai ne.

Sama orpous on puun miljoonan lehden

osa yhteinen. Käy läpi oksien tuuli –

huminassa ken yhden kuisketta kuuli?

Puu yhteinen kumminkin kaikkia kantaa

ja puusta ne puhkes ja puulle ne antaa,

joka ainoa näin elontoimensa tehden

kesän helteisen hetken ne tuulessa soutaa,

putoaa, maan mullaksi muuttua joutaa.

Erillään, limittäin, hajallaan, sylityksin

eli, kuoli ne yhdessä – yksin, yksin..

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1943: Kohtalon vaaka: runoja. WSOY, Porvoo.