Ylös! (Soini)
| Ylös! Kirjoittanut Lauri Soini |
- Korvessa kulkee eellehen pienoinen joukkokunta,
- Sen tiellä murrokoita on ja kylmää talvilunta.
- On vanhuksia joukossa ja kansaa myöskin nuorta,
- He pyrkii korven reunalle korkeeta kohden vuorta.
- On monta vaaraa, vastusta ja paljon seisokkeita,
- Mont’ kertaa ollaan eksyä ja tehdään polvekkeita,
- Vaan eellä miehet viisaimmat ne oikeahan johtaa,
- Lyö jälkijoukko merkkiä ja viitat ylös nostaa.
- Niin kulkee joukko vitkalleen tietöntä taipaletta,
- Uus ura aukee kansalle vaeltaa vastuksetta.
- Mut monta uupuu korpehen kun voimat hervahtaapi
- Ja korven synkän kätköhön nuot raukat jäädä saapi.
- Mut urhot vahvat vitkalleen lähestyy korven laitaa
- Ja vihdoin läpi lehvien he aukon nähdä taitaa,
- Ja tuota kohden uljaasti nyt joukko asteleepi
- Ja matkan määrän löydöstä jo rinnat riemuitseepi.
- Niin päästään korven reunalle ja siihen joukko jääpi
- Ja helpotuksen huokauksen nyt urhot hengähtääpi.
- Siin’ henki tuores, vienonen tuoksuupi sammalesta
- Ja hienon hieno tuulonen henkäilee luotehesta.
- Ja maahan päälle sammalen nyt miehet istahtaapi,
- Nyt heiltä raajat raukenee, uupuupi, uinahtaapi.
- Mut maasta usvaa henkäilee mieslauman tienohilla
- Ja peittää urhot uinuvat pehmeillä untuvilla.
- Niin siinä joukko pienonen rauhassa uinuaapi
- Ja matkapuuhat mielestään se siinä unhottaapi. –
- Mut vihdoin joukko nuorien jo nousee valvehille
- Ja rohkein heistä huudahtaa miehille nukkuville:
- ”Jo ylös, joukko, joutukaa, matkalle lähtekäämme,
- Ei olla vielä perillä, vaan sinne pyrkikäämme!
- Vain hiukan päivä pilkistää meill’ usvan katvehessa,
- Mut nähdä me sen tahdomme täydessä loistehessa!
- Siis joutukaatte! Ylöspäin yks’voimin rynnätkäämme,
- Siell’ usvain yläpuolella varmasti kerran näämme
- Me puolenpäivän päivyen, sen tosiloistavuuden,
- Siell’ vapaavallan löydämme, maan ihanaisen uuden!”
- Vaan vakaamielet vanhukset kyljelleen käännähtääpi,
- Yks’mielisesti yhteissuin nuorille äännähtääpi:
- ”Pois lähdön touhu heittäkää, unelle uupukaatte,
- Te huudollanne huimalla pois rauhan meiltä saatte!
- Tuo turhaa on kun vuorelle luulette pääsevänne,
- On vuoren rinta louhuinen, siell’ murtuu elämänne
- Te täällä meidän tavalla rauhassa nukkukaatte
- Ja tähän korven reunalle uus pelto perkakaatte!”
- Niin lausuu joukko vanhojen ja paikallensa jääpi,
- Mut nuorten joukko intoisa vain ylös rynnistääpi –
- Ja ilma seestyy yhtenään kun tullaan ylemmäksi
- Ja päivänterä lämmittää jo ilman lempeemmäksi.
- Ja halki usvan ylemmäs tuo joukko aina saapi,
- On eellä pojat uljaimmat, ne siellä huudahtaapi:
- ”Vain ylös, ylös rynnätkää, usvien yläpuolia
- On ilma raitis, puhtonen ja toivonmaa on tuolla!”
1898.
Lähde: Soini, Lauri 1895: Runopisareita. Otava, Helsinki.