Ylhäinen vieras

Ylhäinen vieras. Kirjoittanut Irene Mendelin

Ylhäinen vieras talohon on tullut,

Hän vaimon vanhan luokse tullut on.

Niin kumman oudoks’ käypi vaimon mieli,

Kaikk’ elpyy menneet muistot elohon.

Ja suurin kuvin ohi sielun silmäin

Nyt rientää vuodet pitkän elämän.

On paljon, joka paremp’ oisi toisin,

On monta työtä synnin synkeän.

Kun katsoo vieras korkea ja vakaa,

Niin yhä kirkkaammiksi kuvat käy

Ja silmä tarrautuu niihin kiinni –

Mut ilon aihetta ei niissä näy.

Ja silloin tuska saa ja mieli murtuu

Ja outo tulevaisuus kauhistaa.

Jo ov’ on auki, josta täytyy mennä –

Niin yksin tietä tuntemattomaa.

Niin ypö yksin – eikä tiedä minne!

Edessä musta kuilu ammottaa,

Mink’ yl’ ei silmä kanna, aatos lennä.

Ken syvyyden tuon voipi silloittaa?

Ken tietää, mitä kätkee toinen ranta?

Siell’ ihmishengen onko määrämaa?

Ja sortunutko siellä rauhan löytää

Ja anteeksiannon sovitusta saa?

Ei tiedä, tiedä! – Sit’ ei kenkään tiedä –

Se elämän on suuri arvoitus! –

Mut lähemmä käy silloin vakaa vieras

Ja silmistänsä loistaa rakkaus.

Ja vaimo katsoo, katsoo – silloin hälle

Kaikk’ elon ongelmat ne selviää.

Syvyyden yli siintosilta johtaa

Ja kotiranta siellä häämöittää.

Ja elon ristiaallot tyyntyy hiljaa,

Ja tyyntyy tykintä myös sydämmen.

Ei yksin oo hän, ystävä hänt’ ohjaa

Ja taluttavi yli syvyyden.

Ja turvallisna käy hän rauhan maahan,

Miss’ ihmishengen ompi valkama.

Ylhäinen vieras ompi Kristus Jesus –

On Kristus Jesus eikä kuolema.

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.