Siirry sisältöön

Ylioppilaslaulu

Wikiaineistosta
Ylioppilaslaulu.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén
1801.


Jos mielit ylioppilaan
arvoisna maljan ottaa,
uljaasti kuoloon asti vaan
opillas puolla totta!
Totuus se lempemme, äänemme saa,
elon työllemme antaa se ponnen.
Itse me löydämme – tuo iloittaa –
läpi vaivojen kunnian, onnen.
Kööri.
Totuus se lempemme, äänemme saa j. n. e.
Tän arvos tarkoitus on työ
kuin kunkin ihmisenki.
Vain työ, vain taukomaton työ
on luonnon elo, henki.
Tähdestä pienehen matohon maan
kukin toimensa tietävi täyttää:
emmekö, miettivät, taitaisikaan
ajan hetkiä oike’in käyttää?
Työ auttaa oppiin, hyveesen
ja arvoon yli luonnon.
Sä liity joukkoon taivaisten;
muu seurakses on huono!
Jos mikä toimekses vain tuliskaan,
paremmaks yhä lahjasi saata!
Kuin mato lehden äl’anna sä vaan
neros, järkesi hukkahan maata.
Vaan viisaus kaunistustakin
suloilta halajaapi.
Kas luonto sadepilvetkin
väreihin päivän saapi.
Sokrates soittikin; tanssailemaan
voit Porthanin luotakin mennä.
Mut älä mieti sä valssia vaan,
joten ei ajus työssäsi lennä.
Ain’ etupäässä Mimerin
sä lähteen luokse ennä;
vaan ylpeäin suo tanssihin
edelläs ensin mennä.
Arvosi sulla jos suuri jo on,
sitä kainous vain korottaapi.
Arvohon pieneen ken tyytyvä on,
sitä suuremman arvon se saapi.
Sä älä lailla keikarin
vain vaatteillasi loista.
Myös karta kirjakoitakin,
ja kirjain pöly poista.
Miehuus ei irstaudess’ olekkaan;
viatont’ yhä autella koita.
Näytä sä tyhmille selvähän vaan:
valat tyhjät ei tietoa voita.
Savusta juosta juomarein
on sulotarten pakko.
Ratsasta päällä tynnyrein
ei Foibon veli Bakkho.
Juhlana juo lasi tai parikin
ilon vuoksi, ei ollakses päissäs.
Juo kuin jos juomasi laskisikin
punastuin oma armahas häissäs.
Varjelkoon kuva viaton
sun uneksitun kultas
ujona työstä turmion
tulista tunteen-tultas:
niin sinun poskesi kukkia luo,
kun sä jouluksi taas tulet ilmiin
lahjaksi siskojes, äitisi luo
syleilyyn sekä tutkiviin silmiin.
Nää säännöt meidän kuntamme
jos mielit, veikko, pitää,
niin juodaan! – Vaan viel’ ehto, se
on aivan tärkeimpitä:
vanno sä vain viha sammumaton
pelihin; ajan, sielus se paljas
turma on. Vannotko? – Noh, hyvä on!
Ja nyt, veikkonen, juomme sun maljas!
Siis maljas, maasi istutus,
valittu kansastasi,
sä nyt jo seutus kaunistus
käsissä hoitajasi!
Kukkasi tuoksukohon talohon,
jossa tutkitahan kävijältä:
«kuinkahan poikani täyttävä on,
mitä maa ja me toivomme hältä?»
Siis maljas, vanhan isäs kun
saat mielet riemuiseksi,
jos terveeks, viisahaks hän sun
tullessas kotiin keksii!
Maljasi kolmas, jos viet kotihin
tavat muodonkin sellaisen, että
kunnon ne mieheks sun näyttävätkin;
todistuksesi painetut pettää.


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.