Ylioppilaslaulu
Ulkoasu
Ylioppilaslaulu. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén |
1801. |
- Jos mielit ylioppilaan
- arvoisna maljan ottaa,
- uljaasti kuoloon asti vaan
- opillas puolla totta!
- Totuus se lempemme, äänemme saa,
- elon työllemme antaa se ponnen.
- Itse me löydämme – tuo iloittaa –
- läpi vaivojen kunnian, onnen.
- Kööri.
- Totuus se lempemme, äänemme saa j. n. e.
- Tän arvos tarkoitus on työ
- kuin kunkin ihmisenki.
- Vain työ, vain taukomaton työ
- on luonnon elo, henki.
- Tähdestä pienehen matohon maan
- kukin toimensa tietävi täyttää:
- emmekö, miettivät, taitaisikaan
- ajan hetkiä oike’in käyttää?
- Työ auttaa oppiin, hyveesen
- ja arvoon yli luonnon.
- Sä liity joukkoon taivaisten;
- muu seurakses on huono!
- Jos mikä toimekses vain tuliskaan,
- paremmaks yhä lahjasi saata!
- Kuin mato lehden äl’anna sä vaan
- neros, järkesi hukkahan maata.
- Vaan viisaus kaunistustakin
- suloilta halajaapi.
- Kas luonto sadepilvetkin
- väreihin päivän saapi.
- Sokrates soittikin; tanssailemaan
- voit Porthanin luotakin mennä.
- Mut älä mieti sä valssia vaan,
- joten ei ajus työssäsi lennä.
- Ain’ etupäässä Mimerin
- sä lähteen luokse ennä;
- vaan ylpeäin suo tanssihin
- edelläs ensin mennä.
- Arvosi sulla jos suuri jo on,
- sitä kainous vain korottaapi.
- Arvohon pieneen ken tyytyvä on,
- sitä suuremman arvon se saapi.
- Sä älä lailla keikarin
- vain vaatteillasi loista.
- Myös karta kirjakoitakin,
- ja kirjain pöly poista.
- Miehuus ei irstaudess’ olekkaan;
- viatont’ yhä autella koita.
- Näytä sä tyhmille selvähän vaan:
- valat tyhjät ei tietoa voita.
- Savusta juosta juomarein
- on sulotarten pakko.
- Ratsasta päällä tynnyrein
- ei Foibon veli Bakkho.
- Juhlana juo lasi tai parikin
- ilon vuoksi, ei ollakses päissäs.
- Juo kuin jos juomasi laskisikin
- punastuin oma armahas häissäs.
- Varjelkoon kuva viaton
- sun uneksitun kultas
- ujona työstä turmion
- tulista tunteen-tultas:
- niin sinun poskesi kukkia luo,
- kun sä jouluksi taas tulet ilmiin
- lahjaksi siskojes, äitisi luo
- syleilyyn sekä tutkiviin silmiin.
- Nää säännöt meidän kuntamme
- jos mielit, veikko, pitää,
- niin juodaan! – Vaan viel’ ehto, se
- on aivan tärkeimpitä:
- vanno sä vain viha sammumaton
- pelihin; ajan, sielus se paljas
- turma on. Vannotko? – Noh, hyvä on!
- Ja nyt, veikkonen, juomme sun maljas!
- Siis maljas, maasi istutus,
- valittu kansastasi,
- sä nyt jo seutus kaunistus
- käsissä hoitajasi!
- Kukkasi tuoksukohon talohon,
- jossa tutkitahan kävijältä:
- «kuinkahan poikani täyttävä on,
- mitä maa ja me toivomme hältä?»
- Siis maljas, vanhan isäs kun
- saat mielet riemuiseksi,
- jos terveeks, viisahaks hän sun
- tullessas kotiin keksii!
- Maljasi kolmas, jos viet kotihin
- tavat muodonkin sellaisen, että
- kunnon ne mieheks sun näyttävätkin;
- todistuksesi painetut pettää.
Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.