Ystävä ja vihamies
| Ystävä ja vihamies. (Suomennos Työmiehelle). Kirjoittanut Ivan Turgenev |
| [Suomentanut] H[ilja]. P[ärssinen]. |
Eräs elinkautinen vanki oli päässyt karkaamaan vankilasta ja koetti kiireesti paeten hakea pelastustaan. Takaa-ajajat olivat aivan hänen kantapäillään.
Hän juoksi minkä ennätti. Pakenijan ja takaa-ajajain välimatka yhä piteni.
Mutta äkkiä huomaa hän edessään korkea räntäisen, kapean, mutta syvän joen... Eikä hän osaa uida!
Puolimädännyt, heikko lankku yhdisti molemmat rannat toisiinsa... Pakolainen oli jo astunut lankulle... Mutta sattumalta seisoivat hänen paras ystävänsä ja panin vihamiehensä samalla kohden joen vastaisella rannalla.
Vihamies ei sanonut ainoatakaan sanaa vaan pani rauhallisesti kädet ristiin rinnallensa, kun taasen pakoilijan paras ystävä huusi minkä kurkusta lähti:
– Jumalan tähden! Ajattele toki, mielipuoli, mitä teet! Etkö näe, että lankku on aivan mätä?... Se murtuu painosi alla ja sinä olet ehdottomasti kadotettu!
– Mutta muuta pelastusta ei ole! Ja kuulehan, takaa-ajajat ovat jo lähellä! puhui onneton tuskallisena ja astui lankulle.
– Sitä en salli!... Ei, sitä en salli, että sinä hukkuisit! huusi innokas ystävä ja veti pois lankun pakoilijan jalkojen alta.
Pakoilija patosi virran pyörteisiin ja hukkui.
Vihamies naurahti tyytyväisesti ja läksi matkaansa.
Ystävä istuutui rannalle ja alkoi katkerasti itkeä onnetonta ystävä raukkaansa.
Kuitenkaan ei hänen mieleensä juolahtanut koskaan ajatus siitä, että hän itse olo syypää ystävänsä kuolemaan.
– Hän ei tahtonut kuulla minua! Hän ei totellut minua, sanoi hän itsekseen lohduttomana.
– Ja sitäpaitsi, lisäsi hän, olisihan hänen täytynyt viettää .koko elämänsä kauheassa vankilassa! Onhan hän nyt päässyt kärsimyksistään! Nyt hänellä on paljon parempi! Kohtalo oli kai koti niin määrännyt!
– Ja miten eikö häntä saata moittia – inhimmilliseltä kannalta katsoen!
Ja hyvä ystävä alkaa taasen itkemään onnettoman ystävänsä tähden.
Lähde: Työmies 23.7.1904.