Ystäväni
Ulkoasu
Ystäväni Kirjoittanut Kaarlo Kramsu |
- Yks ystävä on mullakin
- Jo ollut aikaa sitten,
- Vaikk’ ei hän enää vaella
- Joukossa elävitten.
- Hän kuoli, – siit’ on kauan jo!
- Ja paljon itkin silloin;
- Mut usein vielä luonani
- Hän käy, kuin ennen, illoin.
- Käy hämärissä luokseni
- Ja viereen’ istahtaapi.
- Hän vaiti on, mut kysyen
- Hän minuun katsahtaapi.
- Ja elämäni taistelut
- Mä kaikki kerron hälle,
- Ja tarkkaan kuollut kuuntelee
- Ja hymyy elämälle.
- Hän riemuilleni riemuitsee,
- Ilosta silmät loistaa:
- Ja usein huolet synkätkin
- Katseensa hellä poistaa.
- Hän toiveistani innostuu
- Juur’ entisellä lailla,
- Ja punan luulen näkeväin
- Kasvoilla kalvakkailla.
- Mut väliin katseen moittivan
- Hän heittää, ulos mennen:
- ”En tuota sinust’ uskonut
- Ois eläessäin ennen”.
- Oi veikko, nuorna kuolit jo;
- Et elämää sä tunne:
- Sen virta miestä kuljettaa,
- Ei tietää voi hän, kunne.
- Hän tuli luoksein äskettäin;
- Mun mielen’ murhe täytti.
- Hän sijan sai ja istahti
- Ja vartovalta näytti.
- Mut vaipuneena huolihin
- Mä painoin alas pääni;
- Mut silloin hiljaan, vakaasti
- Soi ystäväni ääni:
- ”Kuollutta toiset tuomitsee:
- Ol’ oikeaa tai väärää;
- Ken elääpi, hän kohtalons
- Rohkeesti itse määrää”.
- ”Kuoltuas suruhaamuna
- Sä kummitella koita;
- Nyt uljaana käy taisteluun
- Ja taistelussa voita”.
Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo.