Ystävykset (Hellén)
| Ystävykset. Kirjoittanut Immi Hellén |
- Heit’ oli viisi: mummo ja ukki,
- Maija tyllerö
- ja nukke lyllerö
- ja viides vallaton kilipukki.
- Heill’ oli rannalla mökki oma,
- ränstynyt seinä
- ja katolla heinä,
- vaan se oli lämmin ja soma.
- Ja Maija hän oli, sen kyllä arvaa,
- veikeä vessu
- ja paitaressu,
- ja kili se oli harmaa.
- Sen oli parta alulla juuri
- ja korvat pystyt
- ja sarven nystyt.
- Eikä se ollut suuren suuri.
- Maija ja kili oli ystävät oivat,
- kesämailla
- he huolta vailla
- telmivät, teppuroivat.
- Kerran tyttönen kilin selkään
- nuken istutti.
- Hopsis, heponi!
- Ja nukke huusi: »Oi, pelkään!»
- Kili kippas kuin ukonnuoli,
- nukke töksähti,
- maahan möksähti.
- Maija parkui: »Se kuoli!»
- Kyllä se virkoo, arveli kili,
- suuhunsa sieppasi,
- ilmahan kieppasi.
- Voi sua, hulivili!
- Ukin verkotkin hongan haarassa
- saivat reikiä –
- kili veikiä,
- nyt on selkäsi vaarassa.
- Mummo se istutti pellon laitaan
- kaalit ja pavut,
- keittojen maut,
- ja pani ne pisteaitaan.
- Kilipä herkut ne hyvät äkkäs,
- tekipä mieli,
- vesissä kielin
- aidan se kumoon päkkäs.
- Kaalit ja pavut se suuhunsa nyppi,
- vieläpä sotki,
- tallasi, potki,
- ja ilosta veitikka hyppi.
- Se oli sentään liikaa melkeen.
- Nyt tuli tili:
- läävähän kili,
- ja ovi se pantiin telkeen.
- Ystävä seisoi takana oven,
- hellästi huuteli,
- raosta kuunteli,
- ja suru se täytti poven.
- Heltyi mummo ja päästi pukin.
- Voi riemua kilin,
- sen hulivilin,
- ja riemua Maijan ja nukin!
- Ilosta kili järkensä hukkas,
- kun nuken se äkkäs,
- päin päätä se päkkäs,
- ja mummoa, Maijaa se pukkas.
- Vaan kerranpa sattui kummat eteen:
- rannalla leikkuissa,
- kivillä keikkuissa
- tyttönen mulskahti veteen.
- Kili se vallaton valmiina heti:
- jalkahan tarrasi,
- hampahin narrasi,
- ystävän kuiville veti.
- Ja se oli uljasta, pelvotonta,
- ja siitäpä kili,
- se hulivili,
- sai anteeksi syntiä monta.
1911.
Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.