Ystävyys (Pärssinen)

Ystävyys. Kirjoittanut Hilja Pärssinen

1.

Tähtiä nään, tähtiä nään

vaikkapa maan utupeitteellään

pilvet vaippahan hienoon

kietoo, silmies kimmellys

on kuni taivahan ilmestys

kirkastava koko tienoon.

Hankinen yö, hankinen yö,

kumpuja kattava kiteitten vyö

taivahan linnunrata

työtä on taikurin ihmeisen,

nään läpi ruudukon silmäillen

tähtiä tuhat ja sata.

Silmäsi nään, silmäsi nään

tumman syvässä pilkkeessään,

ripsien liikahtaissa.

Murheesi liekkiä tuskaisaa

katselen – riemuas hohtavaa,

kuljen tähtien maissa.

2.

Juhla-asuun kopin pienen laitoin,

maalauksin koristelin seinät.

Apilaita tinamaljaan taitoin,

pöydälle toin ruohot, pihaheinät.

Valkoliinoin vuoteen, lattiaisen

peitin. Ystäväni kaunokaisen

sisään toin. Jo räppänästä kaino

säde pilkkii. Vierähtää pois paino.

3.

Mihin perho arka sä eksyitkään

pois suojasta lehväkerhon.

On kumpu kukaton hietikon tään,

käy tuuli tuimana retkillään.

– Sä kadotit tyyssijan, verhon.

Tule perho pieno, mä saattelen

sun keskelle kukkaissarkaa.

Näät aukeevan yhä umpujen

ja sä tunnet lehvien tuoreuden.

– Oi joutuos, pois kesä karkaa.

4.

Nukut ystäväni; hiljaa ilman siivet

ikkunaamme koskettaa.

Valko-otsallesi kuuhut hopeaansa

hellin heittää.

Nukut ystäväni; suljettuna silmäluomes

simpukkaansa helmen kirkkaan kätkee.

Lepää valju vartes, jonka kiedoin

peittoon lämpimään.

Nukut ystäväni; sydämeni sulle

hentoiselle

siunaustaan kuiskii. –

Kuuhut kulkee, pilkkii öinen tähti. –

Nuku hiljaa!

5.

Käsi hentoinen, nää valkoranteet

miten rakkahat, en haastaa voi.

Salli karkotan pois pahat kanteet,

arvet, joita rautakahle loi.

Anna viihdyttää mun kosketuksin

sykähtävä, synkkä valtimo.

Uusin kiehtovin soi lupauksin

rikas elämä, sä kuuletko?

6.

Sydämelles sylkyttelen

illan hämärässä

kehtolaulun, ainoani

on se elämässä.

Sydäntäsi tuudittelen

miellä lämpöisellä,

kannan sitä kätösissä

kuni äiti hellä.

Sydämesi haavoihin jos

auttaa öljypisar,

valan sen – oi nuku pieno,

ystävä ja sisar.

Sydän arka, säikkyväinen

nuku tuutilulla!

Unen unhoaallokossa

leppoisa on sulla.

7.

Mun kammioni sopukkaan

jäähyväisille tulit.

Sylini aukes valtoinaan,

kuin vaha siihen sulit.

Ja surren katse katseeseen

kuin kuuma tuli vieri.

Vain hetkinen; jo hiljalleen

nyt kyynelvirrat kieri.

Ja sydän vasten sydäntä

nyt sykki ainut kerta. –

Jäin riutumaan, oi vanki mä,

sä läksit elon merta.

Mut hetkisessä yleni

sun kuvas niinkuin uni.

Pois läksit, minä ijäksi

sain kaihon sieluhuni.

8.

Pääsky sinisulkiasi

sormin aroin kosketin.

Ihastelin laulujasi

kohotessas pilvihin.

Vaan sä lensit lintu pieno

yli metsäin vihreäin,

yli vetten; siipes hieno

ah sen viime kerta näin.

Näin kun aurinkoinen heitti

valkorintaan säteitään.

Poies lensit. Ilman reitti

johti kauvas etelään.

Tyhjää kaikki, liverryksin

ei nyt enää metsä soi.

Ikävöin mä – yksin, yksin. –

Kyynelsade pisaroi.

9.

Kuin metsän piilokukkanen

vanamo hentovarsi

säteilit, vaikka latvaa puun

vihainen viima karsi.

Noin yhä sua muistellen

poveni raukenevi

ja kukkaistuoksu eloni

kuin mirha kietoilevi.

Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.