Ystävyys (Pärssinen)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ystävyys.

Kirjoittanut Hilja Pärssinen


Sisällysluettelo

1.[muokkaa]

Tähtiä nään, tähtiä nään
vaikkapa maan utupeitteellään
pilvet vaippahan hienoon
kietoo, silmies kimmellys
on kuni taivahan ilmestys
kirkastava koko tienoon.
Hankinen yö, hankinen yö,
kumpuja kattava kiteitten vyö
taivahan linnunrata
työtä on taikurin ihmeisen,
nään läpi ruudukon silmäillen
tähtiä tuhat ja sata.
Silmäsi nään, silmäsi nään
tumman syvässä pilkkeessään,
ripsien liikahtaissa.
Murheesi liekkiä tuskaisaa
katselen – riemuas hohtavaa,
kuljen tähtien maissa.

2.[muokkaa]

Juhla-asuun kopin pienen laitoin,
maalauksin koristelin seinät.
Apilaita tinamaljaan taitoin,
pöydälle toin ruohot, pihaheinät.
Valkoliinoin vuoteen, lattiaisen
peitin. Ystäväni kaunokaisen
sisään toin. Jo räppänästä kaino
säde pilkkii. Vierähtää pois paino.

3.[muokkaa]

Mihin perho arka sä eksyitkään
pois suojasta lehväkerhon.
On kumpu kukaton hietikon tään,
käy tuuli tuimana retkillään.
– Sä kadotit tyyssijan, verhon.
Tule perho pieno, mä saattelen
sun keskelle kukkaissarkaa.
Näät aukeevan yhä umpujen
ja sä tunnet lehvien tuoreuden.
– Oi joutuos, pois kesä karkaa.

4.[muokkaa]

Nukut ystäväni; hiljaa ilman siivet
ikkunaamme koskettaa.
Valko-otsallesi kuuhut hopeaansa
hellin heittää.
Nukut ystäväni; suljettuna silmäluomes
simpukkaansa helmen kirkkaan kätkee.
Lepää valju vartes, jonka kiedoin
peittoon lämpimään.
Nukut ystäväni; sydämeni sulle
hentoiselle
siunaustaan kuiskii. –
Kuuhut kulkee, pilkkii öinen tähti. –
Nuku hiljaa!

5.[muokkaa]

Käsi hentoinen, nää valkoranteet
miten rakkahat, en haastaa voi.
Salli karkotan pois pahat kanteet,
arvet, joita rautakahle loi.
Anna viihdyttää mun kosketuksin
sykähtävä, synkkä valtimo.
Uusin kiehtovin soi lupauksin
rikas elämä, sä kuuletko?

6.[muokkaa]

Sydämelles sylkyttelen
illan hämärässä
kehtolaulun, ainoani
on se elämässä.
Sydäntäsi tuudittelen
miellä lämpöisellä,
kannan sitä kätösissä
kuni äiti hellä.
Sydämesi haavoihin jos
auttaa öljypisar,
valan sen – oi nuku pieno,
ystävä ja sisar.
Sydän arka, säikkyväinen
nuku tuutilulla!
Unen unhoaallokossa
leppoisa on sulla.

7.[muokkaa]

Mun kammioni sopukkaan
jäähyväisille tulit.
Sylini aukes valtoinaan,
kuin vaha siihen sulit.
Ja surren katse katseeseen
kuin kuuma tuli vieri.
Vain hetkinen; jo hiljalleen
nyt kyynelvirrat kieri.
Ja sydän vasten sydäntä
nyt sykki ainut kerta. –
Jäin riutumaan, oi vanki mä,
sä läksit elon merta.
Mut hetkisessä yleni
sun kuvas niinkuin uni.
Pois läksit, minä ijäksi
sain kaihon sieluhuni.

8.[muokkaa]

Pääsky sinisulkiasi
sormin aroin kosketin.
Ihastelin laulujasi
kohotessas pilvihin.
Vaan sä lensit lintu pieno
yli metsäin vihreäin,
yli vetten; siipes hieno
ah sen viime kerta näin.
Näin kun aurinkoinen heitti
valkorintaan säteitään.
Poies lensit. Ilman reitti
johti kauvas etelään.
Tyhjää kaikki, liverryksin
ei nyt enää metsä soi.
Ikävöin mä – yksin, yksin. –
Kyynelsade pisaroi.

9.[muokkaa]

Kuin metsän piilokukkanen
vanamo hentovarsi
säteilit, vaikka latvaa puun
vihainen viima karsi.
Noin yhä sua muistellen
poveni raukenevi
ja kukkaistuoksu eloni
kuin mirha kietoilevi.


Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.