Alku-lause’

Alku-lause’. Kirjoittanut Antero Warelius

Kirjoitus ilmestynyt ensimmäisessä Suometar-lehdessä, ja se seuraa lehden ensimmäisellä sivulla olevaa runoa Suomettaren kosiat.

Niinkuin muinainen Suometar ei ottanut mieheksensä’ Aurinkoa eikä Kuuta tunteissansa’ näiden uljasten kosiomiesten huikentelevaisuuden, vaan Pohjantähden, joka vähyydessänsä’ oli ylpeilemätön ja hyväntapainen, aina yhtäläinen ja kohdallansa’ pysyvä – niin on tämäkin Suometar omistava kaiken lempensä’ ja rakkaudensa’ Pohjantähden tienoilla asuvalle’ köyhälle, mutta vakaiselle’ ja rehelliselle’ nuorukaiselle’ nimeltä: Suomalaisuus. Suomalaisuus ei ajele’ kullassa kulisten, niinkuin hänen kilvoitteliansa’, Ruotsalaisuus ja muut. Näiden uljaasti’ puetettuin rinnalla on hän kuin talonpoika herrain rinnalla, mutta Suometar ei katso’ päällimäistä pukua. – Jalo ja miehuullinen on Suomalaisuus varreltansa’, vahvoilla voimallisilla jäsenillä’ varustettu, nuoruuden punaiset ja pulskiat ovat hänen sasupäänsä’, ehiän verevät huulensa’, suloinen hänen puheensa’, ja lempiät hänen vakaiset silmänsä’ – Onkos siis ihme’ että tämä tyttö Suometar on niin sydämellisesti’ häneen suostunut, niin ihastunut hänen kauneudestansa’ ja niin voitettu hänen hyvällaisuudeltansa’, että tahtoo kokonansa’ hänen omansa’ olla’, tahtoo häntä palvella’ myötä ja vastoin käymisessä, häntä yksinänsä rakastaa’ elämässä ja kuolemassa. Rakkaudesta sulhaistansa’ kohtaan lähtee Suometar nyt ympäri maata kulkemaan: aikoo etsiä’ ja tervehdellä’ Suomalaisuuden ystäviä’ ja kaikella voimallansa’ kokea’ saattaa’ Suomalaisuudelle’ ystäviksi niitäkin, jotka, vaikka’ asuvat hänen maassansa’, vielä ovat hänen ylönkatsojiansa’. Kaupunkeiden korkeisiin kivi-kammoihin, herrain hovein ja pappiloihin on Suometar pyytävä päästä’ sisälle’, toivoen hyvämielistä vastaanottamista, sillä vaimoihmisiä kohdellaan aina lempiämmin vieläkin, vaikka esi-isäimme tapa, holhota’ kaikkia vieraita, on jo paikka paikon vanhanaikaseksi tullut. Kaikkein joukossa on Suometar ystävällistä kanssakäymistä pitävä, puhutteleva sekä isäntiä että emäntiä, neitseitä ja nuoria miehiä, vanhoja virassa harmaantuneita isiä ja kasvavaista uutta kansaa. Mutta jos jonkun kuulee viha-sanoja, pilkkaa tai’ häväistystä puhuvan rakastettuansa’, Suomalaisuutta, vastaan, elikkä jos joku tahtoisi vietellä’ häntä unhottamaan ja pettämään sulhaansa’, niin on hän karvaalla mielellä ja suru-suulla kokeva’ semmoista pahanelkistä oijentaa’, ja, jos muu ei auta’, viimein vihastuva ja toruvakin.

Älkäät, hyvät herrasväet pahaksuko, jos Suometar välisti’ näkyisi olevan ujo ja taitamatoin; jos hän isoisten saleissa ja koreissa kammioissa ei taitaisi’ itsiänsä’ käyttää’ niinkuin tulisi’ eikä puhua’ niinkuin sivistyneissä seuroissa on sopiva, elikkä Ruotsalaisten ja Ranskalaisten vertaistensa’ seassa näkyisi aivan kehnosti’ vaatetetuksi; sillä muistakaat Suomettaren olevan nuoren, ja pian taitavan oppia’ mitä nyt häneltä puuttuu. Suometar tahtoo olla’ nöyrä ja siviä tyttö; jos hän on yksinkertainen, niin on hän totuutta rakastava, ja sydämestänsä’ toivottava teille’ hyvää. Jos sanansa’ joskus äkkinäisesti’ kävisivät tylymäisestikkin, niin ei silloinkaan ole’ hän mitään pahaa tarkoittava. Jos häntä kuullella viittitte, niin on hän taitoansa’ myöden teitä huvitteleva välisti’ laulellen välisti’ tarinoiten, on tuova teille’ sekä omalta että ulko maalta kuultuja sanomia, erinomattain Suomalaisuuteen koskevia, puhuva mitä missäkin kaupungissa taikka maanpaikassa on tehty, kirjoitettu tai’ präntätty Suomalaisuuden hyväksi, kertova Suomen kansan oloa ja tilaisuuksia, muistutteleva vikoja ja virheitä Suomen sukukuntaa rasittavia ja vahinkoittavia, niin myös neuvoskeleva, missä taitaa yksinkertaisesti’ ja yksivakaisesti’. Kaikkia asioita, joista Suometar vuoden mittaan tulee vierastijoillensa’ puhumaan, ei taideta’ eikä tarvitse’ edelläpäin ladella’ – soisimme hänen vaan olevan heille’ mieluisen ja hyödyttäväisen.

Vapisevilla askeleilla lähtee nyt tämä heikko Suomen tytär vaivalloiselle’ ja vaaralliselle’ matkallensa’. Muutamat ovat ennen häntä lähteneet samaa tietä kulkemaan, vaan ei yksikään heistä ole’ vanhaksi elänyt. Yksi ainoa harha askele’ taitaa langettaa’ äkilliseen kuolemaan. Nykyisin on yksi hänen edellä-käyjistänsä (Suomalainen) tapaturmaisesti’ hukkunut, toiset ovat vielä surkiamman lopun saaneet – kuolleet nälkään! – Tulevaiset tapaukset olkoot Jumalan pitkämielisen huomassa’; kuolemaansa’ asti’ on Suometar Suomalaisuudelle uskollinen.

Lähde: Suomettaren vuosikerta 1847, 12. tammikuuta s. 2. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 21.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomettaren vuosikerta 1847. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/smtr/smtr1847_rdf.xml.