Aulanko. Ei mennyt hirteen.

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aulanko. Jäljillä.. Aulanko.
Ei mennyt hirteen.
Kirjoittanut anonyymi
Aulanko. Wielä yksi sota.



Aulanko.
Ei mennyt hirteen..


Emme tiedä miten wihkiminen olisi päätynyt ja olisiko tulewain awiokumppanien suostumusta kysyttykään, sillä koko meno näytti siltä, niinkuin wihkiän mieli olisi ollutkin liittää pariskunta, yhteen ainoastaan omilla siunauksillansa.
Waan ei se käynyt päinsä, sillä häiritys tuli aiwan odottamatoin.
Leirissä nousi iso meteli.
Tuli näet, juuri siinä hetkessä, kuin pappi alkoi wihkisanojansa lukea, outo mies, luistaen suksilla läpi leirin, ja seisahti hänen eteensä.
Se rupesi puhumaan oudolla kielellä papille ja päämiehelle, jotka eiwät sanaakan ymmärtäneet, eikä niin ollutkaan tarkoitus, sillä puhe oli selwää hämäläistä ja koski Elinaa ja ritaria, waikka puhuja näkyi kaikella nöyryydellä koettawan mieltänsä ilmoittaa papille ja päämiehelle.
Se outo mies ei ollut kukaan muu kuin Matti, ja hänen sanansa kuuluiwat näin:
"Mina olen teitä tullut pelastamaan, Elina, sillä ainoalla keinolla, mikä tässä auttaa; kun he kaikki käywät minuun kiini, niin karatkaa heti näille suksille, ja niillä metsään; siellä, sywässä hangessa, eiwät he pääse teidän perässänne jalkasi eikä hewosessa. Mutta te, ritari, älkää yrittäkö estää neitoa, taikka itse lähteä pakoon näillä suksilla, te olette kuoleman oma."
Tuskin oli Matti saanut näin lausutuksi, ennenkuin koko leiri oli hänen kimpussansa, Yksi tokasi häntä sieltä toinen täältä. Wihkiminen jäi sikseen. Päämies waati selitystä Matin puheesta, mutta ei se enää huolinut mitään puhua, sittekuin hän oli asiansa lausunut niille, joita se koski.
Wenäläisten päämies määräsi Matin hirtettäwäksi, ja se oli mieluista työtä hänen miehillensä.
Matti wietiin pois lähimmän hongan juurelle, köysi pantiin hänen kaulaansa, ja hän wedettiin puuhun.
Waan ilmassa singahti wasama ja katkasi köyden; Matti putosi alles puusta hengissä. Mista se wasama oli tullut, saamme kohta nähdä.
Mauno Kalpanen oli, niinkuin jo kerroimme tullut lähelle leiriä, waan hän oli jättänyt kaikki towerinsa etäämmälle ja päättänyt itse käydä niin lähelle kuin mahdollista.
"Kun te kuulette kaareni helähtäwän". oli hän sanonut, "niin rientäkäätte luokseni."
Hän oli katsellut leiriä, wankeja, Elinaa ja ritaria ja nähnyt mihin wehkeisiin leirissä käytiin, kun wihille aiwottiin mennä.
"Siinäkö ne olikin, kaikki minun unelmani," arweli hän; "minulle oli aiwottu, toinen wie."
Hän ei oikein käsittänyt tai eikö hänen epäluulonsa tahtonut käsittää, miten Elina oli niin myöntywäinen, enempää kuin hän tiesi, jos neito oli tänne tullut hywällä taikka wäkiwallalla.
Mutta Elinan myöntywäisyys oli hengen wäsymystä, joksi sen Maunokin toiwoi, waikka hän siitä epäili.
Hän näki parta-suun papin alkawan lukunsa ja olisi mielellänsä ampunnut kirjan sen kädestä, waan hän maltti mielensä, kunnes hän saisi nähdä ja kuulla wastaukset.
Waan ei wastauksia tullut, eikä kysymyksiäkään, sillä, niinkuin jo tiedämme, ilmestyi Matti sekoittamaan koko luwun, ja pääsi palkastaan hirsipuuhun.
Mauno ei tiennyt eikä kuullut, missä tarkoituksessa Matti paikalle tuli, waan ainakin luuli hän asian olleen hywän, koska Wenäläiset katsoiwat sen ansaitsewan niin suuren korotuksen.
Mauno ampui nuolen joutsestansa ja katkasi köyden.
Siinä hetkessä riensiwät kaikki hiihtäjät hänen rinnallensa.
Mitä oli tehtäwä. Oliko karattawa wihollisten päälle, waikka niiden luku oli monta wertaa isompi heitä. Tässä oli kuitentin ainoastaan niiden perä-joukko, siis wähäinen osa kaikista wihollisista. Yön pimeys auttaisi heitä, wihamiehet kun oliwat aiwan waromatta. Tätä kestusteltiin, kun leirissä itse päämies otti laittaaksensa Mattia hirteen; hän oli uudestansa saannt nuoran sen kaulaan, waan samassa hän kellistyi kuoliaana lumeen. Nuoli oli tullut ja wienyt häneltä hengen.
Wenäläisten tätä kummastellessa, kaatui heistä yhtaikaa monta miestä, läpi ammuttuina, ja nyt tuliwat hiihtäjät heidän päällensä, hiljaa, wähin äänin, eikä niinkuin heidän oma tapansa oli, luikkaamalla ja parkumalla, waan sitä peljättäwämmin.
Nuotio-walkeet oliwat hetkeksi pääsneet riutumaan, ja pimeys oli suurempi kuin walkeus leirissä. Jokainen koetti rientää aseihinsa, mutta useita tapasi kuolema sitä ennen.
Mauno ja hänen towerinsa liikkuiwat wireästi tappo-työssään ja muutamat riensiwät walkeille niitä sammuttamaan, jotta parempi pimeys tulisi, jonka awulla heidän oli hywä raiwota. He tunsiwat toinen toisensa sillä, etta jokainen ennen lyömistään huusi: "Särtilahti!" johonka toisen tuli wastata, ellei hän ollut Wenäläinen. Pian oli Mattikin walmis huutamaan "Särkilahti!" Hän sieppasi kekäleen tulesta ja rupesi sillä roimimaan kaikkia, jotka eiwät siihen huutoon wastanneet.
Wenäläisillä, joiden päämies äkillisesti oli kuollut, ei muuta neuwoa ollut, kuin lähteä pakoon, erittäin senkintähden, etteiwät tienneet kuinka suuri wihollistensa woima oli.
He saiwat kuitenkin suurimman osan wangeista ja saaliista mukaansa, kun yksi joukko heistä kohta asettui sen ympärille.
Mauno oli tapellessaan koko ajan etsinyt neitoa; hän koetti päästä wankien luokse — ja pääsikin, mutta suljettiin itse niiden puolustajain sisälle, ja olisi tietysti wiety pois wankina, ellei useat hänen toweristansa olisi, häntä kaiwatessa, tulleet apuun ja saaneet hanen wapautetuksi; waan muita eiwät he saaneet. Sen oli Mauno kuitenkin nähnyt, ettei Elinaa ollut wankien joukossa. Mutta missä hän oli?
(Jatketaan).
Lähde: Hämäläinen 11.12.1863