Bergliot
| Bergliot. (Melodraama, säveltänyt Edvard Grieg.) Kirjoittanut Bjørnstjerne Bjørnson |
| Suom. Jalmari Finne. |
- (Bergliot puhuu kansalle talonpoikien sotilasmaja-paikassa.)
- (Arvokkaasti.)
- – Nyt kuningas Harald
- suo käräjärauhan,
- kun Einarin kanssa
- viisisataa on miestä.
- Einride poikani
- saartavi talon,
- kun taattonsa vanha
- käy kuninkaan luokse.
- Kai muistavi Harald,
- että kahdesti Einar
- jo kuninkaat ennen
- on valinnut Norjaan,
- ja rauhan suo
- ja lakia suojaa;
- hän lupas sen meille,
- sitä kansakin toivoo. –
- (Nopeasti, mutta hilliten levottomuuttaan.)
- – Miksi lentävi hiekka
- tien ylitse tuolla?
- Ja melua kuuluu? –
- Sitä tarkasta, huovi!
- (Rauhallisesti.)
- – Se ehkä on tuuli!
- Täällä aina se riehuu:
- niin väljät on veet
- ja tunturit’ loivat.
- Ma kaupungin muistan
- jo lapsesta asti;
- aina tänne tuo tuuli
- nuo karjuvat koiransa!
- (Nopeammin.)
- Mutta pauhinan nostaa
- siellä tuhannet äänet?
- Siellä välkkyvi teräs
- niin valmisna taistoon!
- (Kasvavalla kiihkolla.)
- Niin kilvet ne ryskyy!
- ja tomu se lentää!
- Ja keskellä peisten
- on Tambarkajaelve!
- On saarrettu siellä!
- Sa uskoton Harald!
- Sun käräjärauhas
- tuo haaskakotkat;
- mun korjani tänne
- ma tahdon nyt taistoon,
- ken kotona istuis,
- nyt vaarass’ on henki.
- (Tiellä nopeasti.)
- Häntä suojele kansa!
- Ja muodosta piiri!
- Einride, vanhaa
- sa taattoas turvaa! –
- Tee kiivistä linna
- ja ojenna jousi,
- sillä Einarin nuolet
- on kuoleman aura!
- Ja Olavi pyhä,
- sun poikasi tähden
- sa hänelle armo,
- suo salissa Gimlen. –
- (Lähempänä, nopeasti.)
- Nyt parvet ne laukee,
- ja taistelu taukoo,
- joukko taajana, laajana
- käy virralle päin.
- Miksi kaikki nyt muuttui?
- Miksi horjuvat näin?
- Heiltä onniko puuttui?
- miksi viipyvät tiellä,
- miksi miehet ei ennä? – – –
- vaan ympäröi siellä
- kahta ruumista vielä?
- (Hiukan hitaammin)
- Ja Harald saa mennä?...
- (Taas nopeammin.)
- Mikä tungos on tuolla
- nyt kartanon puolla? –
- Miksi vaieten kansa
- näin hajalle kääntyy? – – –
- (Vähitellen yhä kasvavalla levottomuudella.)
- Eindride missä?...
- Miksi kääntävi kansa
- pois katseitansa,
- ei kyselyt auta...
- nyt aavistan kaikki:
- vei molemmat hauta!
- (Nopeasti.)
- Tilaa!
- Nähdä mä tahdon!
- (Nopeasti.)
- Niin heidät ma nään!
- (Kovaa, hitaasti.)
- Näin käydäkö voi? – –
- (Hyvin hitaasti.)
- Niin, heidät ma nään.
- (Leveästi.)
- Mahtavin sortui
- Pohjolan urho,
- Norjan paras
- jousi katkes!
- Sortui Einar
- Tambarkjaelve,
- vieressä poikansa
- Eindride!
- Murhattu salaa
- hän, joka oli
- isäänsä suurempi!
- Hän Knut Suuren
- poikien holhooja.
- (Kiihtyen.)
- Vainoten murhattu
- Svolderin jousi,
- leijona uljas,
- Lyrskog aron!
- (Yhä kiihtyen.)
- Pettäen surmattu
- johtaja kansan,
- (Suurella voimalla.)
- Trondjemin kunnia,
- Tambarskjaelve!
- (Heikontuen.)
- Harmaja päänsä
- koirain on saalis,
- vieressä poikansa
- Eindride. –
- (Nopeasti.)
- Nyt toimehen miehet!
- On päällikkö kuollut,
- mutta surmaaja kurja
- hän elävi vielä!
- Mua ettekö tunne?
- oon Bergliot, tytär
- Håkon Hjörungavågin.
- (Hitaammin.)
- Nyt oon nainen,
- Tambarkjaelven
- leski!
- (Taas nopeasti.)
- Ma kehoitan teitä,
- te sankarit kuulut:
- on surmahan syösty
- mun mieheni vanha.
- Kas, hurmetta tippuu
- nuo valkeat kutrit.
- Se ylitse teidän
- vielä tulevi kerran,
- jos hyytyä hurme
- saa kostamatta.
- Nyt taistohon urhot,
- on päällikkö kuollut,
- hän, kunnianne,
- hän, vanhempanne,
- hän, lastenne ilo,
- koko laakson taru,
- koko maamme urho!
- Täällä hän sortui,
- te ettekö kostais? –
- Pettäen murhattu
- Haraldin tuvassa,
- käräjätuvassa,
- lakituvassa,
- murhannut lain
- valvoja itse!
- Vielä salama iskevi
- taivaasta maahan,
- jos puhdistu tämä
- ei tulessa koston!
- Nyt vesille laivat!
- Einarin yhdeksän
- purtta on täällä!
- Ne koston vieköhöt
- Haraldille.
- (Leveästi.)
- Jos täällä nyt oisi
- Håkon Ivarinpoika!
- Jos täällä nyt oisi
- mun lankoni kuulu,
- ei Einarin tappaja
- vuonolle ehtis,
- ei raukkoja teitä
- mun rukoilla täytyis. –
- (Heikommin.)
- Mua sankarit kuulkaa,
- on mieheni kuollut,
- mun aatoksein istuin
- viiskymmentä vuotta!
- Se maahan nyt sortui,
- ja rinnalla lepää
- mun poikani ainut
- ja kaikkien toive!
- On tyhjä nyt mulla
- mun kätteni väli!
- Ne voisinko nostaa
- vielä taivoa kohden!
- Tai minne ma käännyn
- ja kulkuni ohjaan,
- jos lähtisin täältä
- ma vieraaseen seutuun?
- Voi, sitä ma kaipaan,
- missä elimme ennen!
- Jos minne ma käännyn,
- voi heitä ma kaipaan!
- (Hiukan nopeammin.)
- Valhallan Odin
- ei pyyntöän kuule,
- sillä hylkäsin hänet
- jo lapsena ollen.
- (Hiukan hitaammin.)
- Ja Jumala uusi,
- mi Gimlessä asuu,
- riisti, voi, multa
- mun onneni kaikki.
- Kostoon?
- Ken kostosta haastaa?
- (Kiihtyen.)
- Se voisiko nostaa
- taas kuollehet eloon?
- Tai suojata voisko
- se vilua vastaan?
- Se rauhaisan paikan
- taas leskelle suoko
- (Yhä heikommin.)
- tai lohtua äidille
- lapsettomalle?
- En kostosta huoli,
- minut jättäkää rauhaan!
- Hänet nostakaa korjaan
- ja poikani viereen,
- me lähdemme kotiin. –
- Tuo Jumala Gimlen,
- (Kasvavalla voimalla.)
- tuo mahtava, julma,
- mi kaikki riisti,
- (Heikommin, mutta pontevasti.)
- hän saakohon kostaa,
- (Hitaasti.)
- hän taitavi sen! –
- Hitaasti aja,
- Einarin tavoin
- ajoissa kuitenkin
- saavumme kotiin.
- Koirat ei riemuiten
- vastahan juokse
- ne surkeasti, ulvoen
- surevat häntä,
- ja kartanon ratsut
- ne korvansa nostaa
- ja hirnuvat riemuiten
- ovea kohden,
- kun vuottavat Eindriden
- ääntä.
- (Vähitellen kasvavalla voimalla.)
- Konsahan jälleen
- ei äänensä kaiu,
- ei Einarin askelet
- salihin kuulu,
- mi ilmaisi kaikille:
- nouskaatte, urhot,
- (Suurella voimalla.)
- nyt päällikkö saapuu.
- (Heikommin.)
- Suuret tupani
- suljen ma kaikki,
- soturit luotani
- lähetän pois.
- Naudat ja ratsuni
- tahdon ma myydä,
- siirtyä kauas
- ja elää yksin
- Hitaasti aja,
- ajoissa kuitenkin
- saavumme kotiin.
Lähde: Lausuntaohjelmistoa. 1929. Toimittanut Helinä Svensson-Timari. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.