Ero (Södergran)

Ero Kirjoittanut Edith Södergran

Kylmäksi ja itsepintaiseksi kävi minun sydämeni,

kun minä aloin kaivata hyväilyjäsi.

Sisareni eivät ole vielä huomanneet,

että en enää katso heihin.

En puhu koskaan enää kenenkään kanssa.

En tiedä, kuinka usein

suutelen pientä kissanpoikaa, povellani nukkuvaa.

Kernaasti tahtoisin tuntea hiukan ikävää,

mutta minun sydämeni on onnellinen ja nauraa kaikelle.

Sisareni, teen, mitä en ole koskaan tahtonut,

sisareni, pidättäkää minua –

en tahdo mennä teidän luotanne pois.

Kun suljen silmäni, seisoo hän edessäni,

minulla on monta ajatusta hänelle eikä ole yhtään kaikille muille.

– – –

Elämäni on käynyt uhkaavaksi kuin rajuilman taivas,

elämäni on käynyt vilpilliseksi kuin heijasteleva vesi,

elämäni kulkee köyttä pitkin korkealla ilmassa:

en tohdi katsoa sitä.

Kaikki eiliset toiveeni

nuokkuvat niinkuin palmun alimmaiset lehdet,

kaikki eiliset rukoukseni

ovat liikanaisia ja vastausta vailla.

Kaikki sanani olen peruuttanut

ja kaiken omaisuuteni antanut köyhille,

jotka toivottivat minulle onnea.

Kun oikein ajattelen,

ei minulla ole itsestäni jäljellä muuta kuin mustat hiukseni,

kaksi pitkää palmikkoa, jotka soluvat käärmeiden lailla.

Huuleni ovat muuttuneet hehkuviksi hiiliksi,

minä en enää muista, koska ne alkoivat palaa – –

Kauhea oli se suuri palo, joka poltti nuoruuteni tuhkaksi.

Ah, se välttämätön on tapahtuva niinkuin miekanisku –

minä menen hyvästeittä ja huomaamatta,

minä menen kokonaan enkä koskaan palaa.

Lähde: Södergran, Edith 1929: Levottomia unia: runoja. Suomentanut Uuno Kailas. Tulenkantajain osakeyhtiö, Helsinki.