Filosofiset mietelmät: Aateluudesta
| Hyvyydestä ja luonteen hyvyydestä | Aateluudesta. Filosofiset mietelmät Kirjoittanut Francis Bacon |
Mellakoista ja rauhattomuuksista |
Me tulemme puhumaan jalosukuisuudesta, ensiksi erityisenä säätyluokkana valtiossa, ja sitte myöskin erityisten henkilöiden sukusuhteena. Sellainen monarkia, missä ei ole lainkaan aatelistoa, on aina puhtaasti ja ehdottomasti tyrannivalta, niinkuin esim. Turkin keisarikunta. Aatelisto näet tavottelee hallitsijavaltaa ja siten kääntää kansan huomiota jonkun verran pois varsinaisesta hallitsijasuvusta. Mutta mitä tulee kansanvaltaisiin maihin, niin niissä se ei ole tarpeen; ja yleensä olot niissä ovatkin rauhallisempia ja vähempi-rettelöisiä kuin siellä, missä on aatelisia sukuja, sillä ihmisten mieliä kiinnittävät asiat eivätkä henkilöt; tahi jos joitakin erityisiä henkilöitä mielenkiinnolla seurataan, tapahtuu se sentähden, että he ovat kyvykkäimmät kysymyksessä olevan asian suorittamiseen nähden, eikä kilpimerkkien tai sukutaulujen vuoksi. Me näemme, miten hyvin sveitsiläiset menestyvät uskonnollisista ja paikallis-hallinnollisista erilaisuuksistaan huolimatta, sillä heidän yhdyssiteenään ovat hyödyn näkökannat eivätkä henkilökohtaiset arvosuhteet. Alankomaiden Yhdistyneet Maakunnat[1] ovat hallintoonsa nähden erinomaisen onnistuneet. Sillä siellä, missä vallitsee yhdenvertaisuus, ovat valtiolliset neuvottelut vähemmän kiivaita, ja samalla hallituksen on helpompi kantaa veroja y. m. maksuja. Suuri ja mahtava aatelisto lisää hallitsijan majesteettia, mutta vähentää hänen valtaansa, sekä pitää vireillä elämää ja innostusta kansassa, mutta toiselta puolen hoikentaa sen kukkaroa. Asiat ovat oikeinpäin silloin, kun aatelisto ei ole liian mahtava hallitsijaan tai oikeuslaitokseen nähden, mutta on silti niin voimakas, että se voi torjua hallitsijaa vastaan tähdätyt, alempaa tulevat iskut. Lukuisa aatelisto synnyttää köyhyyttä ja häiriöitä valtiossa, sillä sen ylläpito vaatii ylimääräistä varojen kulutusta. Ja sitäpaitsi se seikka, että moni aatelinen joutuu taloudelliseen rappiotilaan, on omansa aikaansaamaan luonnottomuutta kunnia- ja varallisuussuhteissa.
Mitä sitte tulee erinäisten henkilöitten jalosukuisuuteen, tuntuu kunnioitusta herättävältä katsella hyvin säilynyttä vanhanaikaista linnaa tai rakennusta, tahi nähdä vanha uljas honka, tiivis ja ehyt. Kuinka paljo enemmän ihailtavaa näkemistä tarjookaan vanha aatelissuku, joka on voitollisena vastustellut ajan rajumyrskyjä ja vinhoja vihureita. Uusi aateli näet ei ole muuta kuin valtiomahdin voimantuote, mutta vanha aateli on ajan tuote. Ne, jotka ensin kohotetaan aatelistoon, ovat tavallisesti hyvin lahjakkaita, mutta vähemmän rehellisiä kuin heidän jälkeläisensä, sillä kohoaminen yleensä edellyttää hyvien ja huonojen keinojen käyttämistä rinnatusten. Mutta syystä kyllä näiden kantaisäin hyvät puolet jäävät muistoksi jälkeentuleville, jotavastoin heidän vikansa kuolevat heidän kanssaan. Aatelinen syntyperä yleensä vähentää työteliäisyyttä, ja aatelisten kesken ahkerata ihmistä yleensä kadehditaan. Sitäpaitsi aatelissukuiset eivät voi päästä paljokaan korkeammalle; ja niiden, joiden täytyy paikoillaan pysyen katsella toisten nousemista, on sangen vaikea välttää kateuden tunteita. Mutta toiselta puolen jalosukuisuus tukahuttaa toisten ihmisten taholta heitä kohtaan suuntaantuvan kateuden, sillä heillä on näkyvää arvoa. Varma on, että hallitsijat voivat suurella menestyksellä käyttää eteviä aatelismiehiään ja siten helpottaa hallitsijan tehtäviä, sillä kansa tietysti alistuu heidän edessään, ikäänkuin jos he olisivat syntyneet käskijöiksi.
- ↑ Alankomaat olivat juuri niinä aikoina vapautuneet Espanjan ikeestä ja julistautuneet itsenäiseksi valtioksi nimellä ”Alankomaiden Yhdistyneet Maakunnat”.