Filosofiset mietelmät: Hyvyydestä ja luonteen hyvyydestä

Julkeudesta ja häikäilemättömyydestä

Hyvyydestä ja luonteen hyvyydestä. Filosofiset mietelmät Kirjoittanut Francis Bacon

Aateluudesta

Minä tarkotan hyvyydellä sitä, mikä koskee ihmisten hyvää, eli sitä, mitä kreikkalaiset sanoivat ”filanthropiaksi”; ja sana humanisuus (ystävällisyys, ihmisyys) on jossakin määrin riittämätön sitä tulkitsemaan. Hyvyyttä minä nimitän tottumukseksi ja luonteen hyvyyttä taipumukseksi. Se on ihmismielen kaikista avuista ja hyveistä korkein, ollen jumalallinen ominaisuus; ja ilman sitä ihminen on kiusottava, ilkivaltainen, viheliäinen olento, ei syöpäläisiä parempi. Hyvyys vastaa sitä, mitä jumaluusoppineet tarkottavat kristillisen rakkauden hyveellä, ja se ei salli muuta hairahdusta paitsi liiallisuutta, hyvyyden ylellisyyttä.

Vallanhimo liiallisuudessaan aiheutti enkelien lankeemuksen; tiedonhalu liiallisuudessaan aikaan sai ihmisen lankeemuksen; mutta hyvyydessä ei liiallisuus voi tulla kysymykseenkään; se ei saata vaaraan ei enkeliä eikä ihmistä. Taipumus hyvyyteen on painunut syvälle ihmisluontoon, niin että jos se ei suuntaannu ihmisiä kohtaan, niin se kiintyy muihin eläviin olentoihin, niinkuin näemme turkkilaisista, jotka, niin julmia ihmisiä kuin ovatkin, kohtelevat eläimiä sangen hellästi ja antavat almuja koirille ja linnuille. Ja Busbechius^[1] kertoo, että eräs kristitty poika oli vähällä joutua kivitettäväksi Konstantinopelissa senvuoksi, että hän läheisellä suolla oli sitonut kiinni muutaman pitkänokkaisen linnun nokan.

Tietysti voidaan tämän hyvyyden eli rakkauden hyveen harjottamisessa hairahtuakin ja mennä harhaan. Italialaisilla on tällainen, vähemmän miellyttävältä kuuluva sananlasku: ”Tanto buon che val niente” – niin hyvä, ettei kelpaa mihinkään. Ja muudan Italian oppineimpia miehiä, Nicolo Machiavelli^[2], meni niin pitkälle, että melkein suorin sanoin lausui, että kristinusko on jättänyt hyvät miehet ryöstösaaliina niiden käsiin, jotka ovat tyrannimaisia ja valheellisia. Ja hän puhui näin senvuoksi, että todellakaan ei ole olemassa lakia, tai lahkoa tai mielipidettä, joka olisi siinä määrin pannut painoa uhraavaiselle hyvyydelle kuin tekee kristillinen kirkko. Senvuoksi, välttääkseen sekä häväistyksen että vaaran, on parasta ottaa selkoa sellaisen oivallisen harrastuksen varjopuolista.

Harrasta toisten ihmisten hyvää, mutta elä silmänpalvelijan lailla äläkä heidän milloin minkinlaisten päähänpistojensa mukaan, sillä se on liikanaista herkkyyttä eli pehmeyttä. Eläkä liioin anna jalokiveä kukolle, joka olisi ollut hyvillään ja onnellisempi, jos olisit hänelle antanut ohranjyvän. Suuri viisaus piilee siinä Jumalan esimerkissä, mikä meille tässä suhteessa tarjoutuu ohjeeksi, nim. että ”Hän lähettää säteensä ja sallii aurinkonsa paistaa hyville niinkuin pahoillekin”; mutta Hän ei sada rikkauksia eikä säteile kunniaa ja suuria hengenlahjoja kaikille yhtä paljo. Yleiset tarpeet kuuluvat kaikille, mutta merkillisemmät antimet vain valituille. Niinikään varo, että mallin mukaan jotakin tehdessäsi myöskin mallia tarkoin noudatat, sillä jumaluus on asettanut meihin itseemme kohdistuvan rakkauden malliksi eli kaavaksi, jonka mukaiseksi meidän rakkautemme lähimmäisiämme kohtaan tulee muodostua. ”Myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille ja seuraa minua^[3];” mutta elä myy kaikkea, mitä sinulla on jollet tule ja seuraa minua, s.o. jollei sinulla ole tiedossasi sellaista kutsumusta, missä sinä voit tehdä yhtä paljo hyvää vähillä kuin suurillakin varoilla, sillä muuten käy niin, että paisuttamalla virtoja sinä kuivaat lähteet.

Mutta paitsi sellaista totunnaista hyvyyttä, mikä perustuu ihmisen oikeudentuntoon, on muutamissa ihmisissä, yksinpä luonnossakin, taipumus hyvään; samoinkuin toiselta puolen on olemassa luontainen häijyys, sillä on olemassa sellaisiakin, jotka luonnossaan eivät toivo eivätkä harrasta lähimmäisensä hyvää. Lievempi laji häijyyttä ilmenee pelkkänä äkäisyytenä, uppiniskaisuutena, riidanhaluna, tielletulemattomuutena, tai muuna sellaisena; mutta syvällisempi laji sensijaan muodostuu kateudeksi ja jatkuvaksi ilkeydeksi. Sellaiset ihmiset ovat ikäänkuin omassa elementissään onnettomuuksien kohdatessa toisia ihmisiä, ollen aina lisäämässä heidän onnettomuuttaan, jos se suinkin on heille mahdollista. He eivät ole niin hyviä ja jalomielisiä kuin ne koirat, jotka nuolivat Latsaruksen haavoja, vaan sopii heitä verrata kärpäsiin, jotka surisevat makupalansa vaiheilla. Ihmisvihollisuus saattaa heidät syöksemään ihmisiä epätoivoon, ajattelemaan sopivata oksaa ilman että heillä koskaan on tarjottavana tarkotukseen sopivaa puuta puistossaan, niinkuin Timonilla oli^[4]. Sellaiset mielipiteet ovat ihmisluonteen suurimpia erehdyksiä, mutta silti juuri sellaisia taipumuksia omaavista luonteista enimmäkseen sukeutuvat suuret politikot, niinkuin puu, joka on varreltaan kasvettunut taivutetun polven muotoiseksi, soveltuu mainiosti emäpuuksi alukseen, jolle keinuminen ja huojuminen on ominaista, mutta ei rakennushirreksi taloon, jonka on seistävä vakavasti asemillaan.

Hyvyyden merkkejä ja ominaisuuksia on useammanlaisia. Jos joku on sydämellinen ja kohtelias muukalaisille, osottaa se, että hän on maailman kansalainen ja että hänen sydämensä ei ole emämaasta erillään oleva saari, vaan samaa yhtenäistä mannerta. Jos hän ottaa osaa toisten suruihin, osottaa se, että hänen sydämensä on sen jalon puun kaltainen, joka haavottuu itse antaessaan palsaminsa^[5]. Jos hän helposti antaa anteeksi ja unohtaa loukkaukset, osottaa se, että hänen mielensä on loukkaantumisien yläpuolella, niin että häntä ei voi haavottaa. Jos hän on kiitollinen pienimmistäkin ystävyydenosotuksista, on se omansa osottamaan, että hän punnitsee ihmisten mieliä eikä niitä runsaita antimia, mitä he yltäkylläisyydessään jakelevat. Mutta ennen kaikkea, jos hän on yhtä täydellinen kuin pyhä Paavali, niin että haluaisi olla Kristuksen lähettämänä sijaisuhrina veljiensä vapahtamiseksi, niin kuvastaa se jumalallista luonnetta ja jonkillaista samankaltaisuutta Kristuksen kanssa.

1. Augier Chislain de Busbecq (lat. nimi Busbechius), kuuluisa valtiomies ja Rumanian kuninkaan lähettiläs sulttaanin hovissa, syntyi v. 1522; kirjotti Turkin keisarikunnan historian, joka käännettiin kaikille Europan kielille.
2. Firenzeläinen valtiomies. Hän kirjotti selityksiä Liviuksen Rooman historian ensimmäisestä osasta tullen sen kautta kuuluisaksi vapaamielisistä ajatuksista sekä asiallisista ja selvistä johtopäätöksistään. Tätä teosta seurasi maailman mainio tutkielma ”Il Principe” (Ruhtinas) – jossa hänen suosijansa Caesar Borgia oli hänen kuvaamansa mallikelpoinen ruhtinas. Koko tämän kirjan yksinomaisena tarkotusperänä on esittää ne keinot, joiden avulla voi säilyttää valtansa ja asemansa, olipa sen sitte saavuttanut miten hyvänsä. Mutta vieläkään ei varmuudella tunneta Machiavellin vaikuttimia eikä tämän kirjan varsinaista tarkotusta – jonka monet arvelevat olleen niiden katalain oppien ja periaatteiden paljastaminen, jotka kirjottaja on hyväksyvinään. M. kuoli v. 1527 suuressa köyhyydessä.
3. Vapahtajan sanat ”rikkaalle nuorukaiselle.” – Mark. 10: 21.
4. Timon Atenalainen, jolla nimellä Shakespeare esittää hänet samannimisessä näytelmässään, tunnetaan ”Misantropin”, ihmisvihaajan, liikanimellä. Hänen hengenheimolaisensa ja toverinsa oli filosofi Apemantus, eräs toinen atenalainen, jolla oli samallaiset käsitykset ihmisistä ylipäänsä. Timon oli suosivinaan niinikään Alkibiadesta, jonka hän aavisti vielä jonakin päivänä syöksevän perikatoon isänmaansa. Kerran hän yleisessä kansankokouksessa sanoi, että hänellä on puistossaan viikunapuu, jonka oksaan moni kunnon kansalainen on hirttänyt itsensä, mutta että hänen muka täytyy nyt hakata tuo merkillinen puu poikki, hän kun käy rakentamaan sille paikalle, ja sen vuoksi kehottaa kaikkia sellaisia, jotka haluavat käyttää tilaisuutta hyväkseen, kiiruhtamaan, ennenkuin se on myöhäistä.
5. Mirhamipuu.