Fritiofin satu: 7. Fritiofin onni

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
6. Fritiof pelaa shakkia 7. Fritiofin onni.
Fritiofin satu
Kirjoittanut Esaias Tegnér
8. Jäähyväiset


Käy Beelen poiat kiertäin maassa;
he kalpain hakuun menkööt vain!
Mun ei he saa; on Balderhaassa
mun kilpakenttän’, maailmain.
En siellä heidän kostoansa,
en kaihoja ma muista maan,
vaan kahden Ingeborgin kanssa
ma taivaanriemut juoda saan.
Kun vielä päivän hehku valaa
tuoss’ säihkettänsä kukkihin,
kuin kultaharsoa, mi salaa
mult’ armaan poven Ingborgin, –
niin kauvan jään mä toiseen rantaan
ja ikävöin ja kaipaan vain,
ja huokaillen ma piirrän santaan
tuon armaan nimen miekallain.
Niin verkkaan kuluu hitaat hetket!
Miks viivyt, poika Dellingin?[1]
Nyt ensi kerran teetkö retket
sa vuoriin, salmiin, lehtoihin?
Maill’ lännen eikö neittä sulla,
mi menehtyy jo ikävään
ja rinnoilles vain tahtois tulla
ja haastaa, haastaa lemmestään?
Mut vihdoin vaivut korkeuksilta,
tien vaivoihin jo väsyen,
ja punauutimen taas ilta
luo eteen taivaan riemujen.
Maat lempeä nyt kuiskii vainen
ja ilmat, taivaan kaarivyö.
Oi, terve, äiti jumalainen,
sä helmin koristettu yö!
Niin hiljaa hiipii tähdet taivaan,
kuin rakastaja immen luo!
Elliida, kiidä! Työnnä laivaa
vain pois, vain pois, sa sinivuo!
On pyhä lehto rantamalla,
käy tiemme hyviin jumaliin, –
On Baldertempli puiden alla
ja lemmen jumalatar siin.
Ma rantaan nousen riemurinnoin,
sua suudella ma voisin, maa!
Ma katson kukkasia innoin,
jotk’ kirjoo tietä mutkivaa!
Sa kuu, mi istut valovuossa,
yli lehdon, templin kumottuin,
niin kauniina sa uinut tuossa,
kuin häissä Saaga haaveksuin!
Oi, puro, miks ma solinastas
saan kuulla omat tunnelmain?
Miks laulussasi, salon rastas,
soi kaihot minun rinnastain?
Miss’ iltarusko vielä leijaa,
ma Ingeborgin kuvan nään;
ei kuva miellyttänyt Freijaa!
pois kateissaan hän pyyhkii tään.
Mut pyyhkiköön! Miss’ aukee puisto,
hän itse tuolla saapuu luo,
niin vienona kuin lapsuusmuisto,
ja lemmen palkan mulle tuo.
Oi, armahin! sua jumaloiva
sun painaa rintaan lempivään!
Sa elon onni, sielun hoiva,
käy sylihini lepäämään!
Kuin lilja olet hento vainen,
kuin rusoruusu täyteläs!
Sa puhdas oot kuin taivahainen,
kuin Freija lämmin lemmessäs.
Sa suukko suo! Tän lieskan annan
nyt yhtyä sun lieskahas;
oi, piirit maan ja taivaanrannan
saa katoomaan sun suudelmasi
Miks pelkäät? Eipä vaaraa tässä;
Björn miehineen jäi purren luo.
Jos tarvis, miekkoja on lässä:
sua mailmaa vastaan suojaa nuo.
Oi, eestäs taistella jos saisin,
kun seisoisimme näin, me kaks!
Tie Valhallaan ois ihanaisin,
jos saisin sun valkyyriaks![2]
Miks Balder vihastuis, sa kainoin?
Ei vihasta hän tiedäkään;
hän jumalist’ on armain, ainoin,
ja käskee juuri lempimään.
On kirkkaus hällä otsallansa
ja rinnass’ usko ikuinen:
hän itse lempi armastansa,
kuin lemmin minä hehkuen.
Hän tyynnä seisoo templiss’ siellä,
oi, hymysuin mua katsoo hän!
Tuon uhriks hälle ilomiellä
tän sydämeni lämpimän.
Nyt polvistumme! kalliimmaksi
ei Balder katso mitäkään,
kuin että uskollista kaksi
näin vannoo hälle lempeään.
Tää lempeni on tuskin mainen, –
se ota! ei se halpa lie.
Sen synty taivaasta on vainen,
ja kotiin taas sen kaipuu vie.
Oi, nyt jos saisin tuonne liitää,
– niin kaunis kanssas kuolla ois! ja
voitollisna maasta kiitää
kanss’ immen kalvaan tähtiin pois!
Hopeaporteista kun sotiin
käy toiset urhot ratsastain,
ma uskollisna jäisin kotiin
ja katsoisin sua, kulta, vain.
Kun simasarvin vaahtipäisin
jo saapuu immet Valhallan,
sun kanssas vain ma kilistäisin
ja saisin hymyn armahan.
Mut lehtimajan istuttaisin
ma niemeen sinivetten luo.
Siell’ illoin kanssas olla saisin,
miss’ säihkyy kultaheelmät nuo.
Kun Valhallaan taas päivä palaa,
(niin kirkas on sen ylhä tie!)
me käymme jumaliin, mut salaa,
meill’ yhä majaan kaipuu lie.
Siell’ otsas kultakiharoissa
ois sulla tähdet tuikkivat,
ja Freijan salin karkeloissa
sais ruskon poskes kalpeat.
Mut piiristä jo kaunotarta
taas veisin lemmen majaan niin,
miss’ soittaa Braage valkoparta
häälaulut uusiin unelmiin.
Yörastas laulaa lehdon puussa!
on Valhallasta sävel tuo.
Kuu tyynnä välkkyy salmen suussa!
Se kuolon mailta hohteen luo.
Tää laulu, hohde aamuin, illoin
tuo mieleen: siell’ on lemmen maa!
Ma aina halaan sinne silloin
sun kanssas, Ingborg, matkustaa.
Äl’ itke! vielä veri kiitää
mun suonissain, äl’ itke niin!
Mies usein unten mailla liitää
ja häipyy taivaan sinerviin.
Oi, sylissäs kun tarjoot hoivan,
ja minuun silmäs luot sa vain,
saat kohta mielen unelmoivan
taas luokses mailta jumalain! – –
”Vait, leivo laulaa.” Ei, se varmaan
vain kyyhky on, mi kuhertaa;
viel’ leivo lepää luona armaan
ja uinuu unta rauhaisaa.
Oi, eipä noita onnekkaita
Saa päivän vaiheet eroomaan,
vaan vapaina ne taivaanmaita
voi kahden kiitää riemuissaan.
”Kas, aamu koittaa.” Ei, sä siellä
näät tulta idän vartioin.
Oi, armas yö ei lopu vielä,
sun kanssas vielä haastaa voin.
Jää uinumaan vain, päivä kulta,
ja herää silmin unteloin!
Oi, Ragnarookiin[3] asti multa
sa nukkua nyt saisit noin.
Mut turha toivo! Henkii tuolla
jo aamutuuli vesihin,
ja rusko hehkuu idän puolla
kuin ruusut poskill’ Ingborgin.
Jo ilmaan leivoin laulut helkkyy,
(niin varhain toit jo päivä, kois!)
ja elo virkoo, laineet välkkyy,
ja lempijän on lähtö pois.
Hän tuoss’ on itse kunniassaan!
Suo anteeks, päivä, lausunton’!
Niin uljas on hän purppurassaan,
oi, jumalahan läsnä on!
Ois onnen mies, ken käydä voisi
noin mahtavana maailmaan,
ken elämänsä riemuin loisi,
kuin sinä, valoon, voittoon vaan!
Näät eessäs ihanimman tässä,
min Pohjan laaksot koskaan loi.
Tää kuvas maassa vihreässä
sa ota suojaas, päivä, oi!
Kuin sätees häll on sielu seijas,
kuin taivaas silmä sininen,
ja oman otsas säihke leijas
jo lasna kutriin neitosen. –
Hyvästi, armas! Puiston tiellä
taas ensi yönä kohtaat mun.
Vain suukko otsallesi vielä
ja suukko huulillesi sun!
Nyt uinu keskipäivään, kulta,
ja minusta sa uneksi;
lue hetket, leimu lemmen tulta,
kuin minäkin! Jää hyvästi!


  1. Dellingin poika, päivä.
  2. Valkyyriat olivat taivaallisia impiä, jotka johtivat taistelua ja veivät kaatuneet Valhallaan.
  3. Ragnarook, Jumalienilta. Maailman loppu.


Lähde: Tegnér, Esaias 1905: Fritiofin satu. Suomentanut Valter Juva. Esaias Tegnérin lyhyesti kuvaillut Valfrid Vasenius. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.