Häälahja/Luku 8

Kahdeksas luku. Vanhemmat.
Häälahja
Kirjoittanut Martti Luther

Heidän rakkautensa ja hellyytensä lapsiansa kohtaan. Heidän velvollisuutensa. Järkevä ankaruus. Vanhempien oikeus, edesvastuu. Siunaustatuottavan vaikutuksen ehdot. Vanhempien ansio, synnit, murheet ja kärsimykset, riippumattomuus lapsista. He ovat oikeutetut odottamaan lapsiltaan rakkautta, kunnioitusta ja kuuliaisuutta.

1. Heidän rakkautensa ja hellyytensä lapsiansa kohtaan.

On luonnollinen taipumus, että vanhemmat rakastavat lapsiaan ja murehtivat, kun heidän pahoin käy, kuten nähdään järjettömistä luontokappaleista ja pedoista, että panevat henkensäkin sikiöittensä puolesta.

Ruhtinaat ja esivalta eivät ole mikään miellyttävä, vaan pelättävä esivalta; sillä he ovat Herran Jumalamme käskynhaltijoita ja tuomareita, joka rankaisee pahoja konnia; mutta isä ja <<<0162>>> äiti eivät ole niin pelättäviä, vaan varsin ystävällisiä. Lähetyskirjeessä roomalaisille, 13 luvussa, on kirjoitettu esivallasta, että sen tulee pitää pahoja hillittömiä ihmisiä kurissa ja suojella hurskaita. Sentähden ottaa se rahaa ja veroa. Mutta isä ja äiti ovat hellä, armas ja rakastettava esivalta. He eivät ota mitään lapsilta, vaan panevat heidän tähtensä alttiiksi henkensä ja kaikki mitä heillä on. Maallinen esivalta tahtoo vaan ottaa, mutta vanhemmat eivät voi muuta kuin antaa; sillä lapset ovat heidän lihaansa ja vertansa. Niin pian kuin lapsi syntyy, on se elätettävä vanhempainsa hiellä, lihalla ja verellä. He vaivaavat itseänsä, pitävät murhetta yöt päivät ja tekevät tätä sulasta rakkaudesta. Sillä jos eivät olisi näin hellämielisiä, ja elleivät isä ja äiti näin sydämellisesti rakastaisi lapsiansa, kuinka voisivat he tulla kasvatetuiksi ja elätetyiksi. Heidän täytyisi likaansa mädäntyä. Mutta isän ja äidin puolella on sulaa rakkautta, palvelevaisuutta ja hyvin tekemistä. He uhraavat henkensä ja tavaransa lastensa hyväksi, kärsivät murhetta ja tuskaa. Heillä on paljasta vaivannäköä lapsista yöt päivät; niin, kaiken, kuten tavaran, huoneen ja kodin, piian ja palvelijan, täytyy palvella lapsia.

Isä ja äiti ovat virassaan lapsia kohtaan kokonaan Jumalan kaltaisia, ja heissä on meille ihanasti <<<0163>>> kuvattu Jumalan isällinen sydän meitä kohtaan. Sillä isästä ja äidistä saatamme havaita ja kokea, millainen mieli Jumalalla on ihmisiä kohtaan. Sentähden Hän ei myöskään häpee isän nimeä. Jumala antaa isälle ja äidille viran lapsia hoitaa, josta taidamme oppia ja ikäänkuin kuvastimesta nähdä, millainen mieli Jumalalla on meitä kohtaan; sellainen, näet, kuin isän sydän on lapsia kohtaan, on Jumalankin mieli sinua kohtaan.

2. Vanhempien velvollisuudet.

Aviopuolisoiden tulee tietää, etteivät voi tehdä Jumalalle, kristikunnalle, koko maailmalle, ei itsellensä eikä lapsillensa mitään parempaa palvelusta eikä hyötyä, kuin että hyvin kasvattavat lapsensa. Pyhiinvaellukset Roomaan, Jerusalemiin, pyhään Jaakoppiin, kirkkojen rakentaminen, messujen säätäminen taikka millaisten ja minkä nimisten hyvien töiden harjottaminen tahansa, eivät ole mitään tämän ainoan työn suhteen, että aviopuolisot kasvattavat lapsiansa. Sillä tämä on oikea tie taivaaseen; he eivät myöskään voi millään pikemmin taivaaseen tulla, kuin tällä työllä. Se on myös heille kuuluva työ, ja jolleivät ahkeroitse siitä, on se yhtä hyvin luonnon järjestystä vastaan, <<<0164>>> kuin jos tuli ei polttaisi eikä vesi kastaisi. Toisaalta, vanhemmat eivät helvettiä helpommin ansaitse, kuin unohtaessaan velvollisuutensa lapsiansa kohtaan. He eivät myöskään voi mitään vahingollisempaa työtä tehdä, kuin että ovat huolimattomat lapsistaan, antavat heidän kirota, vannoa, oppia rivoja sanoja ja lauluja ja elää niinkuin itse tahtovat. Niin, muutamat vanhemmat itse yllyttävät heitä tavattomalla koreilemisella ja kehotuksilla maailmaa rakastamaan, että he vain sille kelpaisivat, ylenisivät ja rikastuisivat, sekä aina huolehtisivat enemmän ruumiin kuin sielun tarpeiden tyydyttämisestä. Eikä mikään ole suuremmaksi häpeäksi kristikunnalle kuin lastenkasvatuksen laiminlyöminen. Sillä jos kristikunta jälleen on autettavissa, on tottakin lapsista alkaminen, niinkuin muinoin tapahtui.

On muutamia, jotka luulevat siinä olevan kyllä, että joutuvat naimisiin taikka ovat naimisissa, eivätkä ajattele tätä edemmäksi: jospa minulla olisi vaimo, jospa minulla olisi mies; taikka jos edistyvät, ajattelevat he tavaraa ja kunniaa, kuinka rikastuisivat, saisivat mainetta ja jättäisivät lapsilleen suuren tavaran perinnöksi, huolimatta ensinkään lasten kasvatuksesta. Toiset taas sanovat: Kun poikani on niin paljon oppinut, että hän ansaitsee rahaa, on hän kylliksi <<<0165>>> oppinut. Eikä kukaan nyt tahdokaan kasvattaa lapsiaan miksikään muuksi, kuin taitaviksi ja toimellisiksi elättämään itseänsä. He ajattelevat, että heillä on vapaus ja oikeus kasvattaa lapsensa niinkuin itse tahtovat, ikäänkuin heidän lapsillansa ei olisi yhtään Jumalaa eikä Herraa. Mutta jos olisi ankara, säädyllinen, maallinen hallitus, ja jos semmoisia vahingollisia pahoja ihmisiä tavattaisiin, jotka eivät tahtoisi parantaa itseänsä eikä kasvattaa lapsiansa toisin, pitäisi esivallan rangaista heitä ruumiin ja tavaran puolesta taikka ajaa heidät maailman ääriin. Sillä semmoiset ihmiset ovat mitä myrkyllisimpiä ja vahingollisimpia maan päällä; eivät turkkilaiset eivätkä mustalaiset voi olla niin vahingollisia.

Vanhemmille ja niille, jotka heidän virkaansa toimittavat, tarvitsisi kyllä myös saarnata, kuinka heidän tulee käyttäytyä niitä kohtaan, jotka ovat uskotut heidän hallittavikseen. Sillä Jumala on senkin neljänteen käskyyn sulkenut, puhuessansa isästä ja äidistä; sillä Hän ei tahdo konnia eikä hirmuvaltiaita tähän virkaan ja hallitukseen, ei myöskään sentähden anna heille kunniaa, se on, valtaa ja oikeutta hallitsemaan, että tulisivat kunnioitetuiksi, vaan että ajattelisivat olevansa velvolliset tottelemaan Jumalaa ja ennen kaikkea sydämestä ja uskollisesti <<<0166>>> toimittaisivat virkaansa, ei ainoastaan elättääkseen ja ruumiillisesti turvatakseen, vaan ennen kaikkea Jumalan ylistykseksi ja kunniaksi kasvattaakseen lapsiaan, palkollisiaan ja alamaisiaan. Älä sentähden luule sen olevan omassa ehdossasi ja vallassasi, vaan Jumala, jolle sinun myös täytyy tehdä tili, on ankarasti käskenyt ja velvottanut sinut siihen. Tässä on nyt taas asian surullinen puoli, ettei kukaan ota vaaria eikä huoli siitä, vaan velvollisuudet laiminlyödään, ikäänkuin Jumala antaisi meille lapsia hyviksi ja ajan kuluksi, ja palkollisia käytettäviksi työntekoon vain kuin lehmiä ja aaseja, taikka käyttäytyäksemme alamaisia kohtaan oman pahan mielemme mukaan. Eikä kukaan tahdo nähdä että tämä on korkeimman kuninkaan käsky, joka ankarasti vaatii ja edesvastauksen uhalla määrää senlaista, ja että sitä paitsi on välttämätöntä, että nuorisosta vakavasti huolta pidetään. Sillä jos tahdomme saada hyviä ja kelvollisia ihmisiä sekä maalliseen että hengelliseen hallitukseen, emme todellakaan saa säästää yhtään ahkeruutta, vaivaa eikä huolta opettaaksemme ja kasvattaaksemme lapsiamme niin, että voisivat palvella Jumalaa ja maailmaa. Älkäämmekä ainoastaan ajatelko sitä, kuinka voisimme koota heille rahaa ja tavaraa. Sillä Jumala voi kyllä ilman meitä elättää ja rikastuttaa heitä, niinkuin Hän joka <<<0167>>> päivä tekeekin. Mutta sentähden on Hän antanut ja uskonut meille lapsia, että kasvattaisimme ja hallitsisimme heitä Hänen tahtonsa mukaan; muutoin Hän ei tarvitsisi isää eikä äitiä. Sentähden tietäköön jokainen, Jumalan armon kadottamisen uhalla, olevansa velvollinen ennen kaikkea kasvattamaan lapsiansa jumalanpelkoon ja -tuntoon, ja antakoon heidän myös, jos ovat älykkäitä, lukea ja oppia hyödyllisiä tietoja, että heitä voidaan käyttää, mihin tarvitaan.

Jumala on antanut lapsia ja paitsi sitä myös elatusta, ei sentähden, että sinä vain saisit huvia heistä taikka että kasvattaisit heitä maailman komeuteen ja koreuteen. Sinua on vakavasti käsketty kasvattamaan heitä Jumalan palvelijoiksi; muussa tapauksessa olet sinä lapsinesi päivinesi joutuva turmioon, niin että kaikki on menetettyä, mitä heidän tähtensä olet kuluttanut.

Vanhempia ei ole Jumala sentähden heidän säätyynsä asettanut, että heillä vain olisi huvitusta lapsistaan taikka että he löisivät leikkiä heidän kanssaan. Vielä vähemmän sopii heidän yllyttää heitä vihaan ja katkeroittaa heitä liian kovalla rangaistuksella, vaan heidän on kasvattaminen heitä kurituksessa ja Herran nuhteessa.

Vanhempien tulee kehottaa ja totuttaa lapsiansa siveään, pyhään vaellukseen ja <<<0168>>> kunnialliseen elämään, opettaa ja harjottaa heitä levolle ja ruualle mennessään lukemaan muutamia valituita pieniä rukouksia, joissa he tunnustavat syntinsä ja kantavat Jumalan eteen heidän omaan ja yhteistä vaaraa ja hätää ja rukoilevat pelastusta taikka lievitystä. Sellainen harjotus on hyödyllistä ja kristillistä; ei myöskään voida osottaa eikä opettaa mitään parempaa neuvoa ja keinoa, kuin tämä on, välttääksemme sitä rangaistusta, jonka leväperäisyydellämme ja pahuudellamme olemme ansainneet.

Ennen kaikkea on tarpeellista, että saarnaviran kautta Jumalan vihaa syntisiin ja Hänen suusta laupeuttansa niitä kohtaan jotka tekevät parannuksen, hyvin terotetaan sydämiin ja ahkerasti selitetään. Mutta ei siinä ole vielä kyllä, jos ei opettajia ja saarnaajia tässä tue kotikuri, että näet vanhemmat kodeissaan ahkerasti terottavat lapsilleen ja palkollisilleen juuri sitä, mitä he kirkossa saarnaajalta ovat kuulleet, ja kuulustelevat, mitä nämä ovat oppineet ja havainneet. Sillä jos ei näin ahkeroida, julkinen, yleinen saarna kirkossa tuottaa pientä ja vähä-arvoista hedelmää ja hyötyä. Mutta jos tätä terveellistä oppia kotonakin ahkerasti opetetaan ja teroitetaan ja esimerkkejä siitä, kuinka Jumala vihaa ja rankaisee syntiä, ahkerasti asetetaan kurjan, heikon nuorison eteen, tuottaa se monenkertaisia jumalanpelon <<<0169>>> hedelmiä. Sentähden vaatii Jumala joka paikassa sellaista ahkeruutta vanhemmilta. Sillä Hän tahtoo, että autuaaksitekevä ja puhdas oppi tulisi yhä enemmän istutetuksi ja levitetyksi, että nuori kansa tuollaisista Jumalan vihan esimerkeistä pelästyisi ja kavahtaisi syntiä, sekä Jumalan jaloista ja suurista hyvistä töistä kehottuisi ja mieltyisi kaikesta hädästä ja vaarasta turvaamaan Jumalan hyvyyteen ja toivomaan pelastusta.

Isä ja äiti saattavat lastensa kautta ansaita joko taivaan taikka helvetin, riippuen siitä, johtavatko heitä hyvin taikka huonosti. Sillä isän ja äidin täytyy pitää murhetta ja ajatella, kuinka voisivat ruumiillisesti varata lapsillensa ruokaa, juomaa, kenkiä ja vaatteita, ja myös pitää murhetta heidän sielustaan, että oppisivat oikein tuntemaan Jumalaa Hänen sanansa kautta. Ne isoovaiset, alastomat, vangit, sairaat jne., joista isän ja äidin tulee pitää murhetta, ovat niinmuodoin lasten sielut. Silloin tekee Jumala jokaisen perheenisän huoneesta, jossa on lapsia, sairashuoneen ja panee hänet sairashuoneen haltijaksi, että hän hoitaisi lapsiansa, ruokkisi, juottaisi heitä ja hyvällä opilla ja esimerkillä hallitsisi heitä, että oppisivat Jumalaan turvaamaan, uskomaan, Häntä pelkäämään ja panemaan toivonsa Häneen, kunnioittamaan Hänen <<<0170>>> nimensä, olemaan vannomatta, kiroomatta, valvomaan, tekemään työtä, olemaan saapuvilla jumalanpalveluksessa ja sanaa saarnattaessa ja pyhittämään lepopäivää, että oppisivat katsomaan ylen maallisia, hiljaisuudella ja kärsivällisyydellä kärsimään onnettomuutta, olemaan pelkäämättä kuolemaa ja rakastamatta elämää. Katso, kuinka opettavia läksyjä nämä ovat! Katso, kuinka paljo hyviä töitä on edessäsi omassa perheessäsi lapsiasi kohtaan, jotka kaikki näitä tarvitsevat, niinkuin isoovainen, janoovainen, alaston, köyhä, vangittu, sairas sielu. Kuinka autuaallinen olisikaan avioliitto, jossa tällaiset aviopuolisot olisivat yhdessä ja näin hallitsisivat lapsiansa! Tottakin, heidän huoneensa olisi oikea kirkko, niinpä paratiisi. Isällä ovat kaikki Jumalan nimet ja virat lapsiansa kohtaan, ja niinkuin Jumala pitää murheen meistä, elättää, suojelee ja varjelee meitä, opettaa ja neuvoo meitä, niinikään opettaa isäkin lastansa, elättää sitä ja pitää siitä murheen.

Jos lapset eivät tahtoisi ottaa evankeliumia vastaan, älköön heitä sen vuoksi hylättäkö eikä työnnettäkö pois, vaan hoidettakoon heitä ja pidettäköön heistä murhetta juuri kuin kaikkein parhaista kristityistä, ja uskottakoon heidän uskonsa Jumalalle, jos he muutoin muissa asioissa ovat kuuliaisia ja hurskaita, mitä ulkonaiseen elämään <<<0171>>> tulee. Ulkonaista pahaa menoa ja töitä tulee vanhempain estää ja rangaista ja he taitavatkin sen tehdä; uskottomuutta ja sisällistä pahaa menoa ei voi kukaan muu estää eikä rangaista kuin Jumala yksin.

Vanhemmat älkööt lakatko etsimästä lastensa parasta, vaikka lapset ovat pahantapaisia ja kiittämättömiä.

Jokainen perheenisä on velvollinen vähintäänkin kerran viikossa kyselemään ja kuulustelemaan lapsiltansa ja palkollisiltansa, mitä he uskonnollista tietävät tahi kuinka siinä edistyvät, ja jos eivät osaa, vakaisesti kehoittamaan heitä siihen.

3. Järkevä ankaruus.

Rangaistusvirka on jumalallisen ja kristillisen rakkauden työtä. Siksi Jumala on sen myös yhdistänyt isän ja äidin säätyyn; vaikka Hän onkin istuttanut heidän luontoonsa korkeimman rakkauden lapsiansa kohtaan, eivät he siis, jos ovat hurskaita vanhempia ja oikein rakastavat lapsiansa, saa, nähdessään lastensa tottelemattomuutta, pitää sitä naurun asiana eikä sitä hyväksyä, vaan heidän tulee rangaista sekä sanoilla että kipeästi vitsoilla. Tämä on viran ja rakkauden kuritusta, jota olemme velvolliset käyttämään <<<0172>>> ja jonka Jumala on käskenyt, ja joka sitä paitsi ei ole vahingollista, vaan hyödyllistä.

Vanhemmat kurittakoot lapsiansa vitsalla ja pieksämisellä, että heistä tulisi jotakin hyvää, niinkuin saksalainen sananlasku kuuluu: Mitä rakkaampi lapsi, sitä kipeämmät vitsat. Ja kuitenkin on tämä jumalallisen Majesteetin, niin myös hurskasten vanhempain ja opettajain leikintekoa, jotka eivät sillä suinkaan tahdo tappaa lapsiansa. Sillä sitä ei myönnä se sydämellinen rakkaus, joka heillä on heitä kohtaan, niinkuin Jumala sen on vanhempiin istuttanut; mutta isällinen rakkaus ja laupeus vaatii tätä, nimittäin, että heidän täytyy kurittaa ja piestä lapsiansa, jotta nämä siten tulisivat hurskaiksi, vaikka se ei saata tapahtua ilman kipua ja ilman vihaa.

Kun nähdään nuoren ihmisen kasvavan, joka ei tahdo kuulla saarnaa, vieläpä halveksivan sitä; joka ei osaa rukoilla, on haureellinen, tottelematon ja täynnä pahoja tapoja, ja kun ei vakavilla sanoilla oikaiseminen ja kehoittaminen auta, silloin on vitsan ja ruoskan käyttäminen synnin ja pahan tavan aikanaan estämiseksi laupeuden työtä. Sillä paljoa vaarallisempaa ja pahempaa on, että sielu on näin pahankurinen, kuin jos ruumis on sairas. Kaikki ruttotauti, pitkäisen jylinä ja leimaus, joka ruumista kohtaa, <<<0173>>> ei ole niin pahaa ja pelättävää, kuin pahan tarttuminen sieluun. Sentähden olemme velvollisia osottamaan laupeutta semmoista ihmistä kohtaan, niinkuin taidamme, sanoilla, vitsoilla ja pieksemisillä. Niin, sanot sinä, se on kauheata laupeutta, kun nahkaa vitsalla pehmitetään. Mitä on sitten sellaiselle tehtävä? Jos se on tarpeellista, ei sitä voi välttää. Täytyypä parantajainkin toisinansa sahata poikki sääri taikka käsivarsi, jotta ruumis pelastuisi. Niin tässäkin. Sillä rankaisemiseen ryhdytään sentähden, että tulisit hurskaaksi ja vapautetuksi perkeleestä ja hänen valtakunnastaan. Eikö ole tosi, että sinä, jos joutuisit veteen, ja minä tarttuisin tukkaasi ja pitäisin siitä vahvasti kiinni, välittämättä siitä että tuollainen tukkanuotta tekisi sinulle kipeää, että sinä vielä kiittäisit minua? Jos nyt ruumiin hädässä voit kärsiä ja mielelläsi kärsit, että sinua kovistellaan, kun se on sinulle hyödyllistä, miksi sitten tässä vihastuisit, kun on vaarassa ei ajallinen vaan iankaikkinen elämä, ei ruumis vaan sielu. Niinpä siis on sekin laupeuden työtä, jonka Jumala tahtoo palkita, että kun pahoja lapsia on talossa, tartutaan vitsaan ja sillä voidellaan heidän selkänahkaansa kelpolailla. Tämä on jumalallista voidetta sitä sielun sairautta vastaan, jota kutsutaan tottelemattomuudeksi isälle ja äidille.

Se valta, joka isällä on lapsiinsa täällä maan päällä, ei saa olla julma ja armoton. Joka vihassa käyttää valtaansa, se tekee pahan pahemmaksi, Jos eivät isät tunne Jumalaa, laittaa Jumalakin niin, ettei yksikään lapsi menesty. Tämä johdattaa mieleemme sen oikean rakkauden suhteen, jonka tulee vallita vanhempain ja lasten kesken, Paavali neuvoo Ef. 6:4: "Te isät, älkäät ärsyttäkö lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa". Kokemus opettaa, että rakkaudella saadaan enemmän aikaan kuin orjallisella pelolla ja pakolla. - Vanhemmilta vaaditaan ensinnäkin ahkeruutta ja huolellisuutta, mutta sitten myös totista jumalanpelkoa. Sentähden ei heidän ole koettaminen luonnottomilla keinoilla ja pelotuksilla pitää nuoria kurissa. Lasten kurissa pitäminen sekä sanoilla että töillä pelastaa lapsen sielun iankaikkisista helvetin rangaistuksista. Isä älköön säästäkö vitsaa, vaan ajatelkoon, että lasten kasvattamisen kunnian on Jumala hänelle antanut, niin että jos lapset hyvin menestyvät se on Jumalan omaa työtä. Joka tämän laiminlyö, hän vihaa lapsiansa ja perhettänsä ja vaeltaa pimeydessä. Vanhemmat, jotka liian paljon rakastavat lapsiansa ja sallivat heidän harjottaa mielivaltaa, eivät tee muuta kuin vihaavat heitä. He kasvattavat heittiöitä, joita heidän kerran täytyy <<<0175>>> saattaa telotuspaikalle ja jotka purisivat nenät omilta vanhemmiltansa. Vanhemmat ovat tavallisesti syypäät lastensa turmioon. He erehtyvät tässä suhteen tavallisesti kahdella tavalla, nimittäin joko liian suurella hyväilemisellä ja hemmottelemisella taikka liian suurella kovuudella ja katkeruudella.

Eikö se ole poikansa rakastamista, kun häntä kuritetaan vitsalla? Niin opettaa todella Raamattu ja kokemus todistaa sen. Sillä jotka ovat hurskaita ja uskollisia isiä, ne kurittavat lapsiansa oikealla vakavuudella. He eivät voi kärsiä, että tulisivat tottelemattomiksi ja huonosti käyttäisivät sitä, mikä on heidän omaansa. Eivätkä he sitä tee mistään pahasta sydämestä, vaan heidän tarkoituksensa on, että lapset sen kautta tulisivat neuvotuiksi ja parannetuiksi siitä, mikä heidän elämässään on pahaa, jotta näet heistä näin tulisi hurskaita miehiä. Mutta poika tahi lapsi, jota piestään ja kuritetaan, ei ymmärrä isän hyvää, suosiollista tahtoa ja sydämellistä rakkautta, vaan luulee isän olevan hirmuvaltiaan ja jättäneen kokonaan kaiken murheenpidon hänestä ja kaiken rakkauden häntä kohtaan.

Kuritettuansa tottelemattomia lapsia sen mukaan kuin ovat ansainneet, puhutelkoot vanhemmat heitä sitten jälleen hyvillä sanoilla ja ikään <<<0176>>> kuin sopikoot jälleen heidän kanssaan. Eikä sellainen muuttelevaisuus ole ensinkään nuhdeltava, vaan vieläpä kiitettäväkin; sillä se on lapsille hyväksi, etteivät he kuitenkaan, vaikka pelkäävätkin vitsaa, rupea vanhempiansa vihaamaan.

4. Vanhempien oikeudet.

Vanhempien tulee ajatella, että Jumala on heille antanut voiman ja vallan kunniallisesti elättää lapsiansa, ja että ne kihlaukset, jotka tapahtuvat heidän tietämättään ja suostumattaan, ovat kelpaamattomia eivätkä ole päteviä ei jumalallisen eikä inhimillisten lakien mukaan. Lasten tulee myös tietää, että ovat velvollisia osottamaan hurskaille vanhemmille sen kunnian, että pyytävät heiltä neuvoa ja tiedustelevat heiltä, mikä on heidän tahtonsa.

Vaikkei maan päällä ole mitään suurempaa valtaa kuin isän ja äidin valta, niin se kuitenkin loppuu, kun Jumalan sana ja työ alkaa, sillä jumalallisissa asioissa ei saa isä eikä äiti, eipä edes piispa tahi joku muu ihminen opettaa ja johtaa, vaan yksin Jumalan sana. Ja jos isä ja äiti käskevät, opettavat taikka pyytävät sinua tekemään jotakin vastoin Jumalaa ja palvelemaan tavalla, jota Jumala ei ole selvästi käskenyt, tulee sinun <<<0177>>> sanoa heille: mitä minulla on sinun kanssasi tekemistä? Sillä isä ja äiti ovat velvollisia, niin, Jumala on juuri sentähden heidät isäksi ja äidiksi tehnyt, opettamaan ja johdattamaan lapsiaan Jumalan luo, ei oman luulonsa eikä mielipiteensä, vaan Jumalan käskyjen mukaan, niinkuin Paavalikin Ef. 6:4 sanoo: "Te isät, kasvattakaa lapsianne Herran kurissa ja nuhteessa", se on, opettakaat heille Jumalan käskyjä ja sanaa, niinkuin olette oppineet, älkääkä omaa ihmisoppianne.

Jumala tahtoo, että lapsia pitää hallittaman vanhempien neuvon ja tahdon mukaan. Jos olet heille kuuliainen, voit olla vakuutettu siitä, että olet ollut itse Jumalalle kuuliainen.

5. Vanhempien edesvastuu.

Lapset kasvavat, eivätkä voi omin neuvoin aikoihin tulla, vaan ovat vanhempain käden alla. Jos nämä eivät tee parastaan heidän edukseen, ei heistä tule mitään hyvää. Kenen sitten on syy? Lastenko? Mitä he tähän voivat tehdä? Sentähden tulee isän ja äidin pitää heitä silmällä, huolellisesti heitä kasvattaa, neuvoa ja opettaa, ei ainoastaan maallisessa viisaudessa, vaan myös hengellisissä asioissa, jotka koskevat sielun autuutta. Rehelliset ihmiset näkevät, mitä Jumala <<<0178>>> vanhempain hallituksella ja heille osotettavalla kuuliaisuudella tahtoo tehdä tiettäväksi, nimittäin että isä ja äiti ovat kodeissansa piispoja, tohtoreita, keisareita, ruhtinaita ja herroja. Sentähden tulee isän rangaista lastaan niinkuin tuomari, opettaa niinkuin tohtori, saarnata sille niinkuin opettaja tahi piispa. Jos nyt isä näin tekee, voi hän pysyä Jumalan edessä; ellei, hän kyllä aikanaan saa palkkansa Jumalalta. Sillä isä ja äiti voivat lapsissansa ansaita taivaan valtakunnan; toisaalta eivät vanhemmat siis voi helpommin ansaita helvettiä kuin omissa lapsissansa, omissa perheissään, jos ovat välinpitämättömiä heihin nähden, eivätkä, kuten sanottu, opeta heitä. Mitä auttaisi, vaikka vaivaisivat itsensä kuoliaiksi paastoomisella, rukoilemisella ja kaikkien muiden töiden tekemisellä, jos kuitenkin jättäisivät lapsilleen tekemättä sen, mitä Jumala on heidän käskenyt tehdä. Jumala ei ole viimeisenä päivänä mitään näistä asioista heiltä kysyvä, vaan lapsista, jotka Hän on heille uskonut.

Jos tahdot kuolla autuaana ja ajallisestikin levittää sukuasi laajalle ja kauvas, pyri toden teolla hyvin kasvattamaan lapsiasi. Jos et itse voi sitä tehdä, niin etsi ja pyydä siihen muita ihmisiä, jotka taitavat sen tehdä, äläkä säästä rahaa, kulutusta, vaivaa äläkä työtä. Sillä he ovat <<<0179>>> ne kirkot ja alttarit, jotka jätät jälkeesi, jotka myös valaisevat sinulle kuolemassa ja siellä, kuhunka tulet.

Jokaiselle aviopuolisolle on suuresti tarpeellista, että hän enemmän, tarkemmin, ahkerammin pitää silmällä lapsensa sielua kuin sitä lihaa mikä hänestä on tullut, eikä pidä lastansa muuna kuin kalliina, iankaikkisena aarteena, jota Jumala on käskenyt hänen varjelemaan, ettei perkele, maailma eikä liha sitä ryöstäisi eikä hukuttaisi.

6. Siunausta tuottavan vaikutuksen ehdot.

Isä ja äiti ovat perhehallituksessa välikappaleita, joilla perhettä ja taloutta hallitaan. Mutta heidän tulee myös tunnustaa, etteivät omin voimin eivätkä omalla ahkeruudellaan tai työllään ikänä osaa oikein ja hyvin kasvattaa lapsiaan. Sentähden tulee heidän pyytää Jumalaa avuksi ja rukoilla näin: Herra Jumala, taivaallinen isä, auta meitä, että lapset hyvin menestyisivät! Suo, että vaimo elää siveydessä ja kunniallisuudessa ja että hän kasvaisi Jumalan tunnossa ja pelossa!

Kuinka suurta ahkeruutta, kulutusta ja vaivaa ovat usein isä ja äiti käyttäneet kasvattaaksensa poikaansa kuuliaisuuteen ja hyviin tapoihin <<<0180>>> suurin toivein ja luottamuksella niinkuin hänestä tulisi enkeli, kuten sanotaan, ja siitä tulee kuitenkin selvästi pahantapainen, kadonnut lapsi. Toisaalta, kuinka moni köyhä, vaivainen orpo, jonka kasvatukseksi on käytetty vähän työtä ja ahkeruutta, edistyy ja tulee kasvatetuksi niin, että täytyy ihmetellä ja sanoa: ei riipu se meidän ahkeruudestamme eikä huolellisuudestamme, vaan onnistumisesta.

7. Vanhempien ansio.

Munkki sanoo: pitäisikö minun lapsia hoitaa? Sitä en tahdo tehdä. Minä tahdon tehdä korkeampia töitä, minä tahdon pukeutua kaapuun ja luostarissa kurittaa lihaani jne. Mutta jos tahdot oikein miettiä asiaa, niin ovat ne työt, joita tehdään lapsia kohtaan, korkeimpia ja parhaita töitä. Mitä tekevät vanhemmat? Mitkä ovat heidän työnsä? He ovat nuorten lasten orjia ja palvelijoita; he tunnustavat itse, että tekevät kaikki mitä tekevät, lasten tähden, että ne tulisivat kasvatetuiksi.

8. Vanhempien synnit.

Niinkuin Jumalan runsas siunaus varmaan seuraa hurskasten, Jumalaa pelkäävien <<<0181>>> vanhempien ahkeruutta, sillä hurskaat lapset, jotka ovat jumalanpelossa kasvatetut, ilahuttavat vanhempia suuresti ja ovat heille, niinkuin Salomo (Sananl. 17:6) sanoo, kruunu ja kunnia; niin myös, jos vanhemmat eivät tahdo käyttää sellaista ahkeruutta ja vaivaa, vaan antavat käydä niinkuin käy, eivät ensinkään kasvata lapsiansa jumalanpelkoon eivätkä myös opeta heitä Jumalaa tuntemaan, vaan antavat heille pahaa esimerkkiä ja turmelevat heitä, kuten nyt valitettavasti liian usein nähdään ja havaitaan, täytyy varmaan Jumalan vihan ja kaiken kirouksen, viheliäisyyden ja onnettomuuden seurata sekä vanhempia että lapsia, niinkuin Salomo, Sananl. 10:1, sanoo: "Hullu poika on äidillensä murheeksi".

Omavaltaiset ja huonosti kasvatetut nuorukaiset turmeltuvat sen kautta, että vanhemmat ovat liian hempeitä heitä kohtaan ja myöntävät heille liian paljon, ja he kasvavat kaikellaisissa synneissä ja pahoissa himoissa, joiden valtaan he pelkäämättä ja inhoa tuntematta antautuvat. Sentähden sanoo Salomo, Sananl. 29:15: "Vitsa ja rangaistus antaa viisauden; mutta itsevaltainen lapsi häpäisee äitinsä". Kun lapsen sallitaan olla niinkuin se tahtoo ja ajatellaan: on hyvä, mitä pienoinen tyttäremme tekee, tulee hänestä epäilemättä huora. Mutta siitä <<<0182>>> seuraa, että isän täytyy kärsiä häpeää ja äidin pilkkaa. Tämä on sitten rangaistus siitä, etteivät ole hyvin kasvattaneet lastaan. Jumala tahtoo, että nuorta kansaa hallittaisiin ja pidettäisiin hyvässä kurissa. Sillä nuori ihminen on aivan heikko ja kokematon ja ajattelee ainoastaan naurettavia, lapsellisia ja häpeällisiä asioita. Sentähden ei hän osaa itseään hallita, eikä nähdä mikä hänelle on hyvää ja hyödyllistä. mutta sentähden on Jumala asettanut vanhempia ja lasten opettajia pitämään nuorisoa silmällä ja hallitsemaan heitä heidän elämässään ja tavoissaan, että tekisivät, mitä heidän virassaan tulee tehdä, eivätkä millään muotoa sitä laimin löisi.

9. Vanhempien murheet ja kärsimykset.

Ne rakkauden tunteet lapsiaan kohtaan, jotka Jumala koko maailmassa on vanhempiin istuttanut, ovat hyvin suuret ja voimalliset, ja kun heidän sydäntänsä haavoittaa kipu ja murhe jonkun lapsia kohdanneen onnettomuuden tähden, on se heidän varma kuolemansa ja myrkky heidän elämälleen. Sillä vanhempain murhe on paljon kipeämpää ja katkerampaa kuin lasten, veljesten tahi hyvien ystävien. Sentähden joutuvat vanhemmat helposti surmatuiksi; joskaan <<<0183>>> ei miekalla, niin kuitenkin murheen ja sydämen kivun tähden. Minä itse olen nähnyt useita hurskaita, kunniallisia vanhempia, jotka lastensa pahuuden tähden ovat kuolleet sydänsuruun.

Pyhä Raamattu lukee suurimpain murheitten joukkoon tämänkin suuren murheen, joka on vanhemmilla sekä aviopuolisoilla, kuin heidän lapsensa taikka aviokumppaninsa heiltä kuolevat taikka muuten hukkuvat. Mutta erittäin koskee tuollainen murhe enimmän naisten ja äitien sydämeen, saattaen heitä murheellisemmiksi ja surettaen heitä kipeämmin kuin miehiä, sillä he ovat hellämielisempiä ja heikompia tuollaisia murheita kestämään.

Katsele hurskasta isää ja äitiä, joilla on tottelematon lapsi, silmää ainoastaan heitä, niin kyllä pian näet, mitä on se, että kiivaus on heidät syönyt. Tuossa käyvät he raskasmielisinä ja sydän täynnä kipua ja haikeutta, heidän sydämensä nääntyy, kunnes kuolevat suureen sydämen kipuun ja murheeseen. Sentähden ovat sellaiset lapset isänsä ja äitinsä murhaajia, jopa ilkeitä murhaajia; sillä he kiduttavat heitä kauvan, kunnes kuolevat, niin, he tukehuttavat heidät. Siitä puhuu myös Salomo, Sananl. 10:1 - 3 luvussa: "Viisas poika on isänsä ilo; mutta hullu poika on äidillensä murheeksi". "Joka saattaa äitinsä murheelliseksi, se on kirottu <<<0184>>> Herralta." Ja pyhä Paavali puhuu, 1. Tim. 1:9 isänsä tappajista ja äitinsä tappajista. Sen tuntevat todellakin vanhemmat hyvin, jos ovat Jumalaa pelkääviä; sillä se kalvaa heitä yöt, päivät, kunnes heidän sentähden täytyy mennä hautaan. Sentähden eivät lapset tapa vanhempiaan siten, että pistävät veitsen heidän ruumiiseensa, vaan jumalattomalla elämällään. Ei ole vanhemmilla suurempaa ristiä tai sydämen kipua kuin lasten pahuus, ja näin tekevät lapset vanhempansa vanhoiksi ennen aikaa, tappavat heidät murheella, jotta nämä vaikeroitsevat: voi minun poikaani, voi minun tytärtäni! Ja kuitenkin pysyy muuttumatonna isän sydän ja rakkaus lastansa kohtaan, vaikka kohta se on paha; se eivät syty perkeleelliseen vihaan heitä kohtaan, vaikka lasten ilkeä ja paha elämä saattaa vanhemmat hautaan.

Luther kirjoittaa eräälle murehtivalle isälle näin: Raamatussa ei ole kielletty valittamasta ja murehtimasta kuolleita lapsia. Sillä meillä on monta esimerkkiä pyhistä patriarkoista ja kuninkaista, jotka ovat aivan haikeasti murehtineen poikainsa kuolemaa. Kuitenkin on murehtimisessa määrä eli kohtuus pidettävä. Niin teette oikein siinä, että murehditte poikaanne; mutta murehtiessanne tulee teidän myös ottaa vastaan lohdutusta, joka on siinä, että Herra on antanut <<<0185>>> pojan teille ja nyt myös jälleen ottanut hänet pois, jossa ette voi seisoa Häntä vastaan. noudattakaa siis paremmin Jobin esimerkkiä, joka kadotettuaan tavaransa ja lapsensa sanoi: "Jos olemme hyvää saaneet Jumalalta, emmekö ottaisi pahaakin vastaan?" Tämä mies on oikein tutkistellut hyvää ja pahaa ja laskenut sen hyvän, minkä hän oli Jumalalta saanut, sen pahan rinnalle, joka oli häntä kohdannut. Tehkää tekin nyt samoin; sittenpä saatte havaita Jumalalta saaneenne paljoa enemmän hyvää ja suurempia lahjoja, kuin se paha on, jota tunnette. Mutta nyt silmänne katsovat alinomaa vain tuota pahaa, että poika on tällaisen kuoleman kautta hukkunut, ja näin unhotatte suuret ja jalot tavarat ja Jumalan lahjat, nimittäin, että teillä on sanan tunto, Kristuksen armo, hyvä omatunto, joka yksinäänkin on sellainen tavara, että sen syystä pitäisi unhotuksiin saattaa kaiken pahan, mikä meitä voi kohdata, eikä kukaan voi uskoa, ellei ole sitä kokenut, millainen risti paha omatunto on, joka oikeastaan on itse kuolema ja helvetti. Koska teillä nyt on hyvä omatunto, mistä syystä sitte niin kovin murehditte poikanne kuolemaa? Mutta myöntäkäämme, että se paha eli onnettomuus, joka teitä on kohdannut, on hyvin raskas; se ei kuitenkaan ole jotakin aivan uutta eikä ole yksin teitä <<<0186>>> ensiksi kohdannut. Teillä on monta veljestä tässä onnettomuudessa. Aabraham on tuntenut suurempaa ja katkerampaa murhetta ja sydämen kipua elävästä pojastaan kuin te kuolleesta pojastanne, kun Herra oli käskenyt häntä itse uhraamaan poikansa, vieläpä sen pojan, jonka siemenessä kaikkien kansain piti siunatuksi tuleman. Millä mielellä luulette hänen tarttuneen veitseen kuolettaakseen poikansa? Jaakob tunsi rajatonta murhetta, kun hänelle ilmoitettiin, että pedot olivat raadelleet hänen rakkaan poikansa Joosefin. Lopuksi kuka on koskaan joutunut suurempaan murheeseen kuin Daavid, kun hänen poikansa Absalom, jota hän sydämestään rakasti, karkotti hänet valtakunnastaan. Jos asetatte eteenne näitä ja muita tällaisia esimerkkejä (kuten Mariankin sydämen kipua poikansa ristin juurella), saatte nähdä, ettei teidän onnettomuutenne ja murheenne ensinkään ole näiden isäin onnettomuuteen ja murheeseen verrattavissa ja että teidän murheenne tähän verraten on sangen vähäpätöinen ja heikko. Mutta ehkä sanotte: Minun ainoa poikani on kuollut, ja vieläpä hirvittävällä tavalla. Minkätähden tämä sitte niin kovin surettaa teitä? Jumala on kaikkivaltias, Hän voi antaa jälleen ei ainoastaan yhtä, vaan monta. Mutta jos niinkuin olisi, ettei Hän ensinkään <<<0187>>> tahdo antaa toista, vaan että kadotatte aviopuolisonnekin, tavaranne ja kaikki, mitä teillä on, ei teillä sittekään olisi syytä niin aivan kovin murehtia; sillä teillä olisi vielä teitä rakastava Kristus ja Hänen kauttansa armollinen <<<0188>>> Isä, Herra, ja paljo hengellisiä lahjoja, jotka jälkeen kuolemammekin pysyvät turmeltumattomina ja kestävinä. "Mutta hän on hirmuisella tavalla kuollut!" Niin aina! Mutta ompa kuolema kaikissa muodoissaan pelättävä. Kuolema on todella hirmuinen niille, joilla ei ole Jumalaa, mutta meille, jotka olemme hänen lapsiansa, täytyy surullisimmankin kuoleman muodon olla ilahuttavan sentähden, että meillä on Jumala, joka näin lohduttaa meitä: "Minä elän ja teidän pitää myös elämän". Mutta te pelkäätte, että Jumala vihassaan on temmannut teiltä poikanne. Tämä ajatus ei tule Jumalalta. Tämähän on selvää. On totinen tosi, että oli Jumalan hyvä tahto, että teidän poikanne piti kuolla, vaikka ihmisluonto parkuu sitä vastaan ja kuvittelee Jumalan vihaiseksi; sillä tämä luonto on semmoinen, että se luulee oman tahtonsa aina olevan parhaan eikä sentähden ole hänen mielensä mukaista, mitä Jumala tekee. mutta ei olisi hyvä, että meidän tahtomme kaikessa tapahtuisi, sillä se tekisi meidät suruttomiksi. Siinä olkoon meillä kyllä, että meillä on armollinen ja hyvä Jumala. Mutta älköön se meitä surettako, miksi Hän antaa tämän tai tuon onnettomuuden meitä kohdata.

10. Vanhempien riippumattomuus.

Eräs vanhus oli tohtori Martti Lutherin luona ja valitti onnettomuuttansa, että hänen lapsensa, joille hän oli antanut hyvät ja kunnialliset läksiäiset, niin, joitten hyväksi hän oli kuluttanut kaikki tavaransakin, nyt hänen vanhuutensa päivinä olivat hänet hylänneet ja tallanneet jalkojensa alle. Silloin sanoi tohtori: Jeesus Syrak antaa vanhemmille parhaan neuvon, kun sanoo: "Älä anna kaikkea pois kädestäsi, niin kauvan kuin elät; sillä ei lapsiin ole luottamista. Älä anna poikasi, emäntäsi, veljesi eikä ystäväsi vallita itseäsi, niin kauvan kuin elät, äläkä anna tavaraasi kenenkään haltuun, jotta et katuisi sitä ja sinun täytyisi heitä rukoilla. Eläessäsi älä anna itseäsi kenenkään ihmisen haltuun. Parempi on, että lapsesi tarvitsevat sinua, kuin että sinun pitää heidän käsiinsä katseleman. Ole itse tavarasi haltija." Isä voi kyllä, niinkuin sananlasku sanoo, elättää kymmenen lasta, mutta kymmenen lasta ei voi elättää yhtä isää.

Sinä sanot: minä tahdon kunnioittaa isää ja <<<0189>>> äitiä. Niin, sinä kunnioitat tosin heitä, mutta et enemmän, kuin sinä itse tahdot ja sinulla on hyötyä siitä. Mutta kun isä ja äiti riutuvat, kun ei heillä ole mitään ja sinä olet rikas, kun he ovat sairaita ja sinä olet terve, kun sinun tulee varustaa heitä vaatteilla, ruualla ja juomalla, kun sinun tulee kärsiä heidän vanhuuttaan, heidän heikkouttaan ja äreyttään, silloin saadaan nähdä ja tulet kyllä huomaamaan, kuinka sydämestä kunnioitat heitä. Silloin käy tämä yleinen sananlasku toteen, että yksi isä elättää huokeammin kymmenen lasta, kuin kymmenen lasta yhden isän. Kerrotaan eräästä isästä, joka antoi lapsillensa kaikki tavaransa, huoneet, talon, pellot, karjan ja kaiken irtaimen omaisuuden ja piti varmana asiana, että lapsensa hänet kyllä elättäisivät. Kun hän nyt jonkun aikaa oli ollut erään poikansa tykönä, kyllästyi poika häneen ja sanoi: isä, koska tahdot mennä veljeni luo? Kun hän nyt oli ollut jonkun aikaa toisenkin pojan tykönä, väsyi sekin häntä pitämään ja lähetti hänet sisarensa luokse; tämä sai myös pian kyllänsä hänestä. Niin tuli hyvä, vanha isä varsin huonosti ja pahasti elätetyksi. Kun hän sitten makasi kuolinvuoteella, tuotti hän vanhan arkun ja pani siihen sinetillä lukitun kirjan ja kutsui kaikki lapset tykönsä ikään kuin hän olisi tahtonut tehdä testamentin ja säätä heille tavaran. Silloin tulivat <<<0190>>> lapset ja olivat kaikki kuuliaisia, vaikka ei isän tähden. Hänen kuoltuansa avasivat he kirjan, jossa oli näin kirjoitettuna: "Älköön yksikään isä antako tavaraansa lapsillensa, älköönkä antako sauvaa kädestänsä, niin kauvan kuin hän itse voi sen pitää; muutoin on hän hukassa." Niinkuin nämä tekivät, tekevät kaikki; sentähden pysy vapaana, pidä tavarasi, äläkä elä lastesi armosta.