Hämeen linnan esi- ja rakennushistoria:Hämeen linnan puolustuslaitokset ja lisärakennukset uudella-ajalla

Hämeen linnan ikä vertailevan rakennus- ja linnatutkimuksen kannalta.

Hämeen linnan puolustuslaitokset ja lisärakennukset uudella-ajalla. Hämeen linnan esi- ja rakennushistoria Kirjoittanut Julius Ailio

Hämeen linnan aseet ja muu kalusto.

XIII. Hämeen linnan puolustuslaitokset ja lisärakennukset uudella-ajalla.

Ruutiaseiden käytäntööntulo merkitsi hyökkäysaseiden voittoa puolustuskeinoista sekä uuden-ajan alkua koko sodankäynnille yleensä ja linnoituslaitoksille ynnä linnoitussodalle erittäinkin. Se synnytti kilpailun tuliaseiden ja linnain kivimuurien välillä: samoin kuin ritarien haarniskat tehtiin yhä vahvemmista teräslevyistä, jotta ne olisivat voineet suojella muskettien kuulilta, samoin rakennettiin linnain muurit tukevammiksi, ja tornit pyöreiksi, jotta ne kykenisivät vastustamaan kanuunain tulta. Kilpailua kesti koko viimeisen linnakehityskauden ajan. Vielä niin kauvan uhmailivat linnain muurit kanuunia, kuin näiden vaikutus oli heikko ja kantavuus pieni. Rynnäkkö korkeamuuriseen linnaan oli edelleenkin vaikeata ja voi tapahtua vain vanhaan tapaan, tikapuiden avulla. Ja muurien ampumakäytävä tarjosi puolustajille ylävän, hyökkääjiin nähden edullisen aseman. Vanhoista linnoitusperiaatteista ei voitu niin vähällä luopua.

Paremman tilan ja kestävämmän alustan saamiseksi kanuunille turvauduttiin uudelleen vanhimpaan rakennusaineeseen, maahan. Kehämuurin sisäpuolelle luotiin korkea multavalli. jonka samalla piti olla muurin vahvistuksena. Mutta kun kanuunat kehittyivät muurinmurtoja aikaansaamaan, oli seuraus se, että maajoukot murtokohdilta syöksähtivät muurin ulkopuolelle, muodostaen sopivan portaan hyökkääjälle. Maavalli sijoitettiin sittemmin kehämuurin ulkopuolelle; se oli tätä matalampi, ja toisinaan oli niiden välillä hauta. Aluksi noudatti valli tarkasti kehämuurin muotoa, mutta pian laadittiin se, vallankin porttien kohdalla, ulkonevaksi suojalaitokseksi. Useissa tapauksissa alennettiin kehämuuria torneineen. Tornit laajennettiin ja rakennettiin muurinpinnasta enemmän ulkoneviksi, joten niihin asetetuilla kanuunilla voitiin suojella muurin kupeita ja samalla myös vallihautoja. Näistä matalista ja pyöreistä torneista, n.s. rundeleista, ovat sittemmin maalinnoitusten bastionit eli «pasteijit» syntyneet.

Puolustuslinjan siirtyessä ulos- eli eteenpäin säilyi linnain kehämuuri torneineen pääasiassa entisellään, siitä huolimatta, että se oli hyvänä maalitauluna piirittäjän kanuunille. Yhä ankarammiksi kävivät kuitenkin uusien aseiden aikaansaamat iskut, kunnes vihdoin vanha linnoitusjärjestelmä hylättiin kokonaan, ja sijalle tuli uuden sotatekniikan ennätyksiä vastaava järjestelmä. Tämän kehitystä edisti kirjapaino- ja puupiirrostaito, joiden keksintä sattui samaan aikaan kuin tuliaseiden käytäntööntulo. Linnoitusten alalla yksityisten tekemät parannukset ja keksinnöt levisivät nyt laajalle, kun sen sijaan keskiaikainen linnoitustaito oli yksilöllistä ja saattoi levitä vain mestarilta oppilaille. Taiteiden ja tieteiden renesanssiin yhtyi siten myös linnoitustaidon uudestaan syntyminen.

Uuden linnoitusjärjestelmän johtavana lankana oli kanuunain käyttäminen sekä hyökkäyksen rintamatorjuntaan että myös linnoituslaitoksen sivaisemiseen (flankeeraamiseen), s.o. sen eri osain saattamiseen toinen toisiaan puolustaviksi. Tämä pyrkimys ilmeni kaikissa niissä eri linnoitusjärjestelmissä — italialainen bastionijärjestelmä, alamaalainen järjestelmä, tenaljijärjestelmä, ranskalainen (eli Vaubanin) bastionijärjestelmä ja preussilainen järjestelmä — jotka esiintyivät kolmen vuosisadan kuluessa, s.o. rihlattujen kanuunain ja räjähtäväin ammusten käytäntööntuloon asti 1860-luvulla^[1].

Hämeen linna ei kuvasta muuta kuin heikosti ja vajanaisesti uuden linnoitustaidon kehitystä. Linnallahan ei ole ollut sanottavaa sotilaallista merkitystä sen perustamisen jälkeen muulloin kuin 1700-luvulla (ks. s. 119 seur.). Ja nekin toimenpiteet, joihin linnan varustamiseksi aikain kuluessa ryhdyttiin, olivat, tavallisesti varain puutteesta, enemmän tai vähemmän puolinaisia ja myöhästyneitä.

Ruutiaseiden käyttämisestä linnassa ei ole suoranaista tietoa ennenkuin vuodelta 1541, jolloin siellä tilien mukaan oli, paitsi puoltatoistakymmentä käsipyssyä, parikymmentä pienempää kanuunaa. Epäilemättä on näitä kuitenkin jo edelliselläkin vuosisadalla ollut. Ruutiaseita varten lienevät päälinnan torni en ampuma-aukot jo sangen varhain uudestaan muodostetut, ja samoin on voinut olla kukkotornin ampuma-aukkojen laita. Kehämuuria ei juuri ole ennen sen uudestaan rakentamista voitu käyttää muilla kuin käsipyssyillä ampumiseen. Niinkuin ennen on mainittu, on kehä muuri uudestaan rakennettu 1560-ja 1570-luvulla, jolloin kaakkois- ja koillispuolinen muuri näkyy saaneen aika leveän ampumakäytävän ja jolloin sitä samalla melkoisesti vahvistettiin (siv. 150).

Ensimäinen ruutiaseiden aiheuttama suurempi uutisrakennus linnalla on ollut se rundeli, jota vuoden 1539 tileissä nimitetään «uudeksi», ja joka nähtävästi on sijainnut kehämuurin itäisessä kolkassa. Ei ole syytä epäillä, ettei tämä torni olisi ollut pyöreä, ja sellaisena oli se ehkä ensimäinen laatuaan koko silloisessa Ruotsin valtakunnassa^[2]. Samaan rundeliin lienevät kohdistuneet ne muuraustyöt, joita Henrik von Kölnin johdolla suoritettiin v: 1559, sillä tilikirjan sanamuoto (mura på nye rundelen) tarkoittaa määrättyä, ennestään olemassaolevaa rundelia (siv. 149). Kenties oli puheenaoleva rundeli havaittu liian ahtaaksi, ja laajennettiin nyt «isoksi rundeliksi», josta myös toisinaan linnantileissä puhutaan. Toinen rundelirakennus alotettiin, niinkuin siv. 150 on esitetty, perustuksen kaivamisella v. 1563, ja sen muuraamista näyttää jatketun ainakin vielä 1565. Sillä tarkoitetaan todennäköisesti kehämuurin länsikolkassa ollutta rundelia, sillä ristitulen aikaansaamiseksi oli juuri tässä nurkassa kanuunatorni edullisimmalla paikalla itäisen nurkan jälkeen. Edelleen tietävät 1566 ja 1569 vuoden tilit kertoa rundelitöistä, joihin edellisenä vuonna on käytetty tiiliä kokonaista 130,400 kappaletta (mahdollisesti kasemattien holvaamiseen). Vuonna 1577 puhutaan itäisen ja läntisen rundelin kattamisesta tuohilla ja laudoilla^[3], joten ainakin nämät kaksi rundelia silloin olivat olemassa. On kuitenkin mahdollista, että nuo useina vuosina toimitetut ja paljon rakennusaineita nielleet rundelityöt ovat osaksi koskeneet muitakin kehämuurin torneja, joista näyttää toisinaan käytetyn niinikään rundelinimitystä. Niinpä puhutaan tileissä portilla olevasta rundelista, jolla epäilemättä tarkoitetaan porttitornia (siv. 166). Ja kun v. 1607 on puhe «uudesta pohjoisesta rundelista» (Ny Rundell nordan till) sekä siinä olevasta, «korsteenilla» varustetusta ja muurikaapilla kalustelusta kamarista^[4], tarkoittanee se kehämuurin pohjoiskulman sisäpuolella olevaa «tornia». Voisi tosin ajatella, että kehämuurin etelä- ja pohjoisnurkan ulkopuolelle olisi ollut rakennettuna rundelimainen varustus (semmoista voisi tarkoittaa esim, v. 1607 mainittu «portin ulkopuolella oleva rundeli»), mutta ei merkkiäkään semmoisista ole näkyvissä vanhimmissa pohjapiirroksissa^[5].

Varsinaisia pyöreitä kenuunarundeleiia on siis varmasti ollut vain kaksi. Toinen eli itäinen on osaksi pistäytynyt kehämuurin sisään. Läntinen sen sijaan on ollut kokonaan kehämuurin ulkopuolella, niinkuin eri pohjapiirrokset osottavat. Tämä aseman erilaisuus johtuu siitä, että jälkimäinen rundeli on rakennettu vasta samaan aikaan kuin siihen rajoittuville kehämuurin sivuille luodut maavallitkin. Itäinen, raunioina säilynyt rundeli (kuva 98) on 22 m läpimittainen, ja sen seinämuurit ovat 5 m vahvuiset sekä nykyään 10 m korkuiset. Läntinen pyörötorni on ollut pienempi. Edellinen on ollut kahteen, ehkä tiiliholviseen kasemattikerrokseen jaettuna; kanuuna-aukkoja on ylemmässä kerroksessa ollut viisi, alemmassa ainakin kaksi. Ruudin savu pääsi katossa olevan vetoreiän kautta ulos. Molempain rundelien katot mainitaan v. 1577 laaditun laudoista ja tuohista. Miehistön suojaksi kanuunain työntiä vastaan laadittiin itärundeliin v. 1607 hirsinen salvosrakennus, jonka ympärille asetettiin 48 mullalla täytettyä n.s. skanssikoria (vrt. kuv. 103, oikealla puolella)^[6]. Vuonna 1611 muurattiin molempain rundelien ampuma-aukot kiinni^[7], joten rundelien merkitys tällöin oli mennyttä, ja kanuunat niistä tietenkin olivat siirretyt vähää varhaisemmin rakennetuille valleille. Dahlbergin kuvain mukaan rundelit olivat v. 1699 raunioina.

Aikanaan olivat rundelitornit tehokkaita puolustuslaitoksia joka puolella uhkaavine ampuma-aukkoineen. Sellaisia rakennutti Tanskan kuningas Kristian III Malmön linnaan ynnä Landskronaan ja Kustaa Vaasa m.m. Kalmarin (kuva 99) ja Vadstenan linnaan. Ruotsissa ovat ne myöhemminkin olleet suosittuja, ja onpa niiden nojalla tahdottu sen aikuiselle ruotsalaiselle linnoitustaidolle antaa erityisen «ruotsalaisen linnoituskoulun» eli järjestelmän nimi^[8]. Mutta rundeleilla oli omat haittansa. Muurien piti olla perin vahvoja, jottei niitä olisi voitu mäsäksi ampua. Niiden vahvuudesta johtui, että ampuma-aukot, (jotka muuten olivat sisäänpäin leveneviä),olivat liian ahtaita kanuunain kääntelemiseen. Täten ei ollut mahdollista kanuunatulella pyyhkäistä koko edustaa, ja ampumattomia aloja, n.s. kuolleita kulmia, voi vihollinen käyttää hyväkseen rynnäkköön ryhtyessään.

Valleja mainitaan ensi kerran 1571 vuoden tileissä (siv. 150), eikä niitä ainakaan paljoa aikaisemmin liene ollutkaan. Tällöin ilmoitetaan n.s. skansseihin, joita oli portilla ja linnan ympärillä, käytetyn 405 hirttä ja 120 päivätyötä. Seuraava tieto on vuodelta 1580. Sen mukaan on uuteen, linnan portilla olevaan skanssiin, joka tehtiin uudestaan, käytetty 160 hirttä, 10 palkkia ja 52 lautaa. Ovatko vallit kauttaaltaan ympäröineet linnaa, ei ole nimenomaan sanottu, mutta todennäköisesti on niin ollut laita. Eräässä vanhassa pohjapiirroksessa noin v:n 1600 vaiheilta on valleja merkitty kehä muurin joka puolelle. Myöhemmissä pohjapiirroksissa ei tosin ole etelä- eikä järven puolella valleja, mutta vuoden 1611 inventaariluettelossa puhutaan vielä portin lähellä sekä linnan itäpuolella, järvelle päin olevista valleista. Oliko kehämuurin ja vallin välissä hautaa, ei ole varmaa. Vallihaudan olemassaoloon viittaa kuitenkin I-III liitteessä linnan portille merkitty silta.

Minkä muotoinen porttiskanssi oli, ei ole vähintäkään tietoa. Yleisen tavan mukaan tuli sen olla ulkoneva vallitus (bollwerk), toisinaan pyöreine tai kulmikkaine maakohokkeineen, joilta puolustajat voivat pitää silmällä vihollisen rynnäkkövalmisteluja^[9] ja jommoista nimitys «portin ulkopuolella oleva rundeli» (v. 1607) voinee merkitä. Turun linnan porttiskanssin ääriviivoja 1600 vuoden vaiheilla esittää kuva 100.

Puheenaolevain vallien rakennukseen käytetyistä hirsistä saa päättää vallien rakenteen olleen samanlainen kuin yleensä tämän aikaisissa «bollwerkeissä» ja «pasteijeissa». Kummallekin puolella salvettiin hirsiseinä, jotka tavallisesti yhdistettiin parin sylen pituisella ankkuriraudoilla tai poikkipuilla. Väli täytettiin lujaan sullotulla maalla, ja päälle laadittiin ampumalavoja kanuunia varten. Sellainen ehkä oli yllä mainittu Turun linnan skanssi, ja sellaiset rakennettiin esim. Käkisalmen kaupungin ympäri v. 1583^[10]. Mullan kiinnittämiseksi kylvettiin valleille viljaa, esim. ruista ja kauraa, kuten Käkisalmessa, tai sinapin siemeniä, kuten Kalmarin linnan valleihin. On selvää, että tällaiset vallit olivat piiritystä vastaan heikkoja, ja nuo hirsisalvokset olivat vain tulen ruokaa, joten ne tärkeimmissä linnoituksissa pian tai alusta pitäen korvattiin harmaakivisillä perusmuureilla.

Hyökkäysesteiksi pystytettiin vallin päälle ja juurelle, joko sen edessä olevaan hautaan tai haudan ulkoreunalle, paaluja, jotka olivat kahden sylen pituisia, miehen reiden vahvuisia^[11] 11. Hämeen linnan tilit eivät tosin niitä mainitse, mutta v. 1572 tilien mukaan juntattiin järveen, linnan alapuolelle, 171 paalua, ja paalujuntan korjaamisesta on puhe kolmea vuotta aikaisemmin. Voidaan olettaa samanlaisia hyökkäysesteitä olleen myös maan puolella.

Sinä rauhattomana aikana, joka 1500-luvun loppupuolella vallitsi, pääsivät välttävään kuntoon saadut puolustuslaitokset, samoin kuin linnakin, pahasti rappeutumaan. Kun sitte Kaarle IX v. 1606 antoi määräyksen linnan kuntoon panosta, kohdistuivat uudistustyöt (siv. 151) etupäässä juuri ulkovarustuksiin.

Ensimäisiä töitä oli uuden vallin rakentaminen. Se oli tilien mukaan 48 sylen pituinen, 6 sylen levyinen ja kokonaista 4 sylen korkuinen^[12]. Paikkaa ei mainita, mutta SCHRODERUKSEN asemapiirroksessa, joka on muutamia vuosikymmeniä myöhemmin laadittu (II liite)^[13] esiintyy lähes saman pituinen valli linnan länsipuolella, nähtävästi osottaen juuri puheenaolevaa vallia. Rakennusaineita ei myöskään ilmoiteta, minkä johdosta voisi päättää vallin olleen maasta (ja kivestä) tehdyn, SCHRODERUKSEN merkintätapa antaa tosin aihetta arvelemaan, että vallin kupeet ovat olleet hirsiset, mutta kun hän maanmittarina oli varmaankin tottumaton linnoitusten piirtämiseen, ei merkinnän yksityiskohtiin ole huomiota kiinnitettävä. Mainittakoon, että vallien perusmuurauksesta ja johonkuhun valliin hakatuista hirsistäkin on 1611 vuoden tileissä puhe^[14]. Muista vallitöistä tilit eivät tiedä. Yllämainitulla asemapiirroksella (II liite) on länsirundelista länteen päin osotettuna bastionimainen varustus, joka tuskin voi olla muuna kuin puheenaolevana aikana rakennettu.

Järven rantaa seuraavaa vanhaa paaluaitaa tuettiin v. 1611 «vanhoilla ja uusilla kuusilla», ja maan puolelta ympäröittiin linna yhteensä 464 sylen pituisella ja 2½ sylen korkuisella paaluaidalla (staketilla eli «pystyvårkillä»), joka rajoitti jotenkin saman alueen kuin nykyään olemassaoleva maavalli. Aidassa oli kolme porttia: yksi lounaaseen päin, linnan isonportin kohdalla (nähtävästi valliportti nimeltään), yksi luoteeseen eli Ojoisten karjakartanoon päin (pikkuportti) ja yksi järvelle päin (vesiportti).

Lisäksi kaivettiin v. 1611 linnan suojaksi maan puolelle pitkin alankoa kulkeva 5 kyynärän levyinen vesihauta, josta johdettiin sivuhaara aivan paaluaidan juuritse (II liite). Kaivanto oli yhteensä 724 sylen pituinen. Sen ylitse johtavista silloista oli linnan porttia lähinnä oleva rautaketjuilla kohotettava vipusilta. Seuraavan vuosisadan alkupuolella on hauta kokonaan umpeen mennyt.

Niin melkoisia kuin nämät uudistukset olivatkin, eivät ne kuitenkaan olleet riittäviä eivätkä ajanmukaisia mahdollisen piirityksen varalle. Ja sadan vuoden perästä, jolla ajalla puolustuslaitoksien parantamiseksi näytä mitään tehdyn, lukuunottamatta 1656 sodan aikaa (ks. siv. 153), oli näiden merkitys jotenkin mitätön. Ei siis ihme, että Armfelt v. 1713 ei voinut linnaa selkäturvakseen valita, vaan vetäytyi etäämmälle.

Ulkovarustusten kuntoonpenosta, linnan ollessa venäläisten hallussa, on jonkinmoinen käsitys saatavissa AMMONDTin piirroksista (III liite), jotka ovat tehdyt vähän jälkeen Uudenkaupungin rauhanteon. Mainitut piirrokset näkyvät osottavan linnan silloista tilaa, eivätkä ole ehdotuspiirroksiksi katsottavia^[15], Aikaisempiin piirroksiin verrattuina ne näyttävät moniaita vähempiä korjauksia. Näitä on vaikeata otaksua ruotsalaisten toimittamiksi, sillä mitä hyötyä heillä olisi ollut väliaikaisesta, vanhettuneiden varustuslaitosten korjaamisesta. Rauhahan oli juuri tehtynä, ja linnan uusi tarkoitus vaati perinpohjaisia parannustöitä. Näin ollen ovat nuo korjaukset katsottavat venäläisten toimeenpanemiksi sodan aikana.

Niistä on ensinnä mainittava aikaa sitte hyljättyjen rundelien paneminen siihen kuntoon, että niille voitiin kanuunia asettaa. Läntistä rundelia on nähtävästi alennettu, ja sen päälle on luotu maavalli. Lounais-ja luoteispuolella olleet suorat vallit on tehty uudestaan. Linnanportin viereen on rakennettu bastionimainen patteri. Linnan pohjoiskolkkaan on piirroksista päättäen laitettu vain puusilta kanuunain siirtelemistä varten. Näiden toimenpiteiden kautta on voitu aikaansaada ristitulta kaikilta neljältä linnan nurkalta. Lisäksi on linnaa voitu molemmilta valleiIta puolustaa kiväärituiella. Poikkikuvasta päättäen (liite III, c—d) on näet vallien rintasuoja ollut, ylemmältä portaalta mitattuna, miehen korkuinen.

Toiseksi on rynnäkköesteet uudestaan rakennettu. Maanpuolella on linnaa ympäröinyt paaluaita, ja tämän edessä, lounaissivulla, on ollut vallihauta sekä luoteissivulla muita esteitä. Pitkin rantaa on ollut asetettuina n.s. friisiläisiä eli spanialaisia ratsastajia, s.o. vinoristin tavoin yhteisiin askeliin kiinnitettyjä ja maahan hakattuja teräväpäisiä paaluja (vrt. kuvaa 103).

Isonvihan jälkeen, jolloin linna määrättiin maa-armeijan päävarastopaikaksi, on päälinnaa tässä tarkoituksessa laajennettu, kuten siv. 168 mainittu. Puolustuslaitosten uudistamista oli samaan aikaan valmisteltu, mutta kysymyksen ratkaisu oli yhä lykkäytynyt. Muuan luonnos linnan puolustuslaitokseksi on olemassa jo v:lta 1731^[16]. Sitä ei ole kuitenkaan toteutettu. Tämän luonnoksen mukaan olisi linnaa muilta paitsi järven puolelta tullut ympäröimään sangen läheltä juokseva nelinurkkainen vallitus. Sen länsisivu muistuttaa bastionijärjestelmää (kurliini ulospäin taitettu), ja pohjois- ynnä eteläsivu tenaljijärjestelmää. Viimeistään vasta v. 1740, jolloin Venäjän sodan hankkeet olivat jo pitkälle ehtineet, ryhdyttiin tositeolla linnoittamiseen. Kenraali BUDDENBROCKin v. 1740 antaman kertomuksen mukaan oli kehämuuria ja sen edessä olevia valleja jo silloin alennettu, vallit peitetty turpeella (rintasuojan hävittyä olivat ne kadottaneet aktiivisen puolustusmerkityksensä, ollen enää vain kehämuurin suojana), sekä «alempaa puolustuslaitosta oli koko linjalla parannettu». Viimemainittu tieto tarkoittanee samaa linjaa, jolle Haren aikana oli rakennettu uusi valli ja paaluaita. Kun näistä vanhoista varustuksista ei ole voinut v. 1740 olla vallan paljoa jälellä, saanee BUDDENBROCKin tiedon käsittää siten, että samalla kohdalla oli jo jommoisiakin vallitöitä suoritettuna hänen linnalla käydessään. Linnoittamista jatkettiin sitte kahtena seuraavana vuonna, Venäjän sodan aikana. Kiirettä pidettiin varsinkin sen jälkeen kuin UUSI komentaja Büttner oli paikalle saapunut. Järven puolelle luotiin vielä kolme patteria, joille asetettiin tykkejä. Maanpuolisia, osaksi epävalmiita valleja vahvistettiin spanialaisilla ratsastajilla. Ja linnan eteläpuolelta Kallioniemeen (nykyiseen Sahannokkaan) käyvä silta varustettiin laskupuomeilla^[17].

Linnaa ja puheenaolevaa puolustuslaitosta esittävät liitteissä IV: a ja b jäljennetyt piirrokset. Ne on laatinut kenraali-majoitusmestariluutnantti PHILIP NORDENCREUTZ, joka Suomessa toimi linnoitusupseerina vuodesta 1740 kuolemaansa asti, 18 p:ään kesäk. 1742 (hän kuoli väkivaltaisesti, kasakkain yöllä hyökätessä hänen ja hänen palvelijansa kimppuun ja silpoessa molemmat kuoliaiksi)^[18]. Puolustuslaitos eroaa v. 1731 suunnitellusta laitoksesta vain siinä, että vallilla ympäröity alue on vähän laajempi, ja että myös läntinen sivu osottaa tenaljista pohjapiirrosta. — Tenaljilinnoitukset ovat kehittyneet bastionilinnoitusten ohella 1600-luvun puolivaiheilla. Ne muodostuvat ulos- ja sisäänpäin vetäytyvistä vallinsivuista (flankeista), jotka kärjessä yhtyvät terävä-, ja juurella suorakulmaisesti. Täten voivat samaan juureen yhtyvät sivut kanuunatulellaan suojella toinen toistaan. Tenaljijärjestelmää suosi puheenaolevana aikana varsinkin Walrave, etevä preussilainen sotarakennusmestari, joka kokonaan hylkäsi silloin vallalla olleen bastionijärjestelmän. Fredrik Suuren linnoitustöissä oli sittemmin myöskin tenaljijärjestelmällä oleellinen osansa^[19].

Hämeen linnan teneljivalleilla olivat kanuunain sijat kärjissä, ja kanuunain välit olivat varattuja kivääreillä ampumista varten, niinkuin liitteitä IV: a ja b tarkastellen voi havaita. Vallien korkeus vaihteli 7—12 jalkaan. Niiden edessä oleva vallihauta oli leveydeltään 17—30 jalkaa ja syvyydeltään 4—7 jalkaa. Hauta oli kuiva — vain järvenpuolella nousi siihen v:lta 1760 olevan ilmoituksen mukaan vesi^[20]. Portteja oli kaksi, toinen etelään, toinen luoteiseen eli silloiseen kaupunkiin päin. Hyökkäys-esteinä mainitsee LIMNELL v. 1748 haudan edessä olleen paksuista, maahan lujasti lyödyistä ja vahvasti liitetyistä pölkyistä laaditun paaluaidan ja sen lisäksi yltympäri friisiläisiä ratsastajia. Kummallekin valliportille johtaneen kaivantosillan suojaksi oli asetettu niinikään friisiläisiä ratsastajia, ja itse sillat olivat rautaketjujen avulla vivuttavia laskusiltoja^[21].

Vaikka linna oli saanut aivan uudet ulkovarustukset, ei sen puolustuskykyä silloisen sotataidon kannalta kuitenkaan voitu katsoa erityisen suureksi. Jo vuonna 1745 oli tenaljilaitos hyvin rappeutunut, ja sitä ehdotettiin korjattavaksi (vrt. siv. 155). EHRENSVARD huomautti ennen mainitussa kertomuksessaan (v. 1747) m.m. siitä seikasta, että harmaakivinen kehämuuri muodosti liiaksi näkyvän maalin viholliselle, ja että linnaa ammuttaessa voivat kehämuurilta vierivät kivet karkoittaa puolustajat valleilla olevilta asemiltaan. Edellinen muistutus kohdistui kaakkoiseen kehämuuriin, joka leipomorakennuksen turvaamista varten oli jätetty korkeammaksi kuin muilla sivuilla. Jälkimäinen muistutus oikeastaan ei pitänyt paikkaansa, sillä puheenaoleva puolustuslinja oli tullut hylätyksi jo v. 1740. Lisäksi olivat tenaljit EHRENSVARDin mielestä, paikan ahtauden takia, perin avonaisia, joten niiden puolustuskyky oli heikko. Ympärillä olevilta mäiltä voi nähdä niiden sisäpuolelle. Haudat olivat varsin kapeita, joten vihollinen voi helposti päästä niiden yli, täytettyään ne risukimpuilla. Kaupungin eli luoteen puolisesta haudasta luodulla kohokkeella olevat spanialaiset ratsastajat voi vihollinen vähällä vaivalla, risukimppujen avulla, muuttaa ampujainsa rintasuojaksi. Mainittujen ynnä muidenkin seikkain takia voitiin EHRENSVARDin mielestä linnaa kylläkin puolustaa äkillisiä hyökkäyksiä muttei ensinkään kanuunatulta vastaan. Asian pikaiseksi parantamiseksi olisi hauta ollut levennettävä, sen edessä oleva kenttävieru (glacis) hyvin turvattava ja koko valli korjattava siten, ettei vihollinen voinut nähdä linnoituksen sisään.

Joitakin korjaustöitä tehtiinkin v. 1747-51, ja v. 1756 annettiin määräys linnan kuntoonpanemisesta ylläkön varalta. Kun vuodelta 1759 on eräs Urbinin laatima pohjapiirros, jossa tenaljilaitos on muuten entisen kaltainen, paitsi että valli on tuntuvasti korkeampi ja vallihauta syvempi kuin ennen, näkyy tarkoitus olleen toteuttaa EHRENSVARDin ehdotuksia. Varoja myönnettiin v. 1762-66 yhteensä 6,666 taalaria.

Painavin EHRENSVÄRDin muistutuksista koski tenaljien avonaisuutta ja siitä johtuvaa linnoituksen heikkoa puolustuskykyä. Mainittu puutteellisuus ei ollut kuitenkaan vähillä korjauksilla autettavissa. Kun se edelleenkin oli erittäin arka kohta armeijan päävarastopaikalle, ryhdyttiin v. 1776 rakentamaan uudestaan koko tenaljilaitosta (siv. 156). Töitä tehtiin sitte melkein yhtämittaa lähes vuosisadan loppuun asti. Niissä noudatettiin aluksi, niinkuin X luvussa on kerrottu, kenraalikomissaari v. ARBINin laajaperäistä suunnitelmaa. Mutta kustannusten noustessa liian suuriksi, siirryttiin yksinkertaisempaan ja alvempaan, v. HERMANSSONin laatimaan suunnitelmaan.

En saanut Tukholman sota-arkistossa tilaisuutta edes ottamaan selville, ovatko ARBINin ja HERMANSSONin piirrokset siellä säilyssä. Enkä myöskään tunne yhtäkään puolustuslaitosten myöhempää asemapiirrosta siltä ajalta, jolloin laitokset vielä olivat täydellisinä olemassa. Hämeenlinnan kaupungin uuteen, 19 p. toukok. 1778 vahvistettuun asemapiirrokseen^[22] on aikaisemman tenaljivallin ulkopuolelle, tosin aivan kaavamaisesti, merkitty kaakkoisosa uusista, silloin rakenteella olleista valleista. Tämä osa on pääpiirteiltään jotenkin samankaltainen kuin kuvissa 101 ja 102 nähtävät vallinjäännökset. Muiden kuvain sekä harvasanaisten kertomusten ja vielä säilyneiden vallinjäännösten nojalla voimme kuitenkin saada jonkunlaisen käsityksen puheenaolevasta tenaljilaitoksen uudistuksesta.

Varmaa on ensinnäkin, että linnan puolustuslaitoksia melkoisesti laajennettiin tai, toisin sanoen, että koko puolustuslinjaa tuntuvasti siirrettiin ulospäin. Tämä käy selville vertailtaessa 1740-luvulla rakennettujen vallien ja nykyisten vallinjäännösten mittasuhteita^[23]. Voisi luulla, että vanhat vallit olisi hävitetty uusien tieltä pois. Niin ei kuitenkaan ole ainakaan kokonaan ollut laita, vaikka vanhoja valleja tietysti oli uudestaan muodosteltava. Luoteispuolella, missä nähtävästi ainoa sisäänkäytävä on sijainnut, on ollut kaksi rinnakkaista vallia, varhaisempi tietenkin sisäpuolella ja niin korkea, että siltä voitiin ampua ulomman vallin ylitse. Välillä on ollut vesihauta (ks. kuvaa 9). Vallin länsikulma oli bastionimainen, niinkuin kuvasta 10 näkyy. Niinikään oli eteläkulman laita. Siinä valli muodosti suljetun nelikulmion, jonka sisäpuolisista sivuista toinen on ehtinyt tulla hävitetyksi ennen kuvan 101 ottamista; toinen sivu, jolle on ollut istutettuna sireenipensaita, on vieläkin jälellä (sen oikeanpuolinen pää on hiukan näkyvissä kuvassa 102 vasemmalla; vrt. kuvaa 7). Kaakkoispuolelle linnaa, vanhan itä- eli isonrundelin juurelle, entisen tenaljikärjen kohdalle, on rakennettu osittain vielä jälellä oleva kolmisivuinen korkea valli, jonka edessä kerrotaan joitakin vuosikymmeniä sitte olleen vesihauta. Niinkuin näkyy, ovat uudistustyöt kahdella viimemainitulla kulmalla olleet melkoisen suuria.

Viitteet

1. Reuleaux, Die geschichtliche Entwickelung des Befestigungswesens, Sammlung Göschen.
2. Vrt. Jac. Ahrenberg, Det «runda tornet» i Viborg, Isblommor, 1901. — Arensburgissa Saarenmaalla lienee ollut kanuunarundeli jo 1500:n vaiheilla.
3. VA, 4143: 24.
4. VA, 4385: 21 seur. — Haapsalon linnan pohjapiirroksessa v:lta 1683 (Ritarikunnan kirjastossa Riiassa) mainitaan m.m. «nelikulmarundeli».
5. RundeleiIla on myös voitu tarkoittaa valleilla olevia puolipyöreitä kanuunavarustuksia eli pasteijeja, jopa vielä bastionejakin. Käkisalmen linnan tileissä käytetään rundeli- ja bastioninimitystä 1600-luvun lopulla aivan sekaisin (ks. AAF, II, 2, esim. sivuilla 93 ja 94 olevat alamuistutukset).
6. VA, 4392: 33.
7. VA, 4414: 20 seur.
8. Jac. Ahrenberg, Ur Abo slotts byggnadshistoria, s. 132.
9. Reuleaux, main. julkaisu, s. 15.
10. AAF, II, 2, s. 9.
11. Munthe, Fortifikationens historia, 1, s. 38.
12. VA, 4082:22 seur.
13. Vrt. Schroderuksen kartan kopiaa 24 p:ltä syysk. 1762 (jäljennös Kansallismuseossa).
14. VA, 3313:20 seur.
15. VA, 4414: 20 seur.
16. Ammondtin tiedetään tehneen myös yksityiskohtaiset piirrokset ja kustannus ehdotuksen Hämeen linnan linnoittamiseksi (X luvun 34:s muist.). Tämän teoksen III liitteessä jäljennetyt piirrokset ovat kuitenkin toisia, kuten jo päällekirjoituksista ja selityksistä ilmenee. On huomattava, että paaluaita ja iriisiläiset ratsastajat mainituissa piirroksissa ovat samoin esitetyt kuin eräässä toisessa samanaikaisessa piirroksessa (Situations Charta öfwer Slåttet och Tawastehuus, jälj. Kansallismuseossa). Vuonna 1731 laaditussa (Ammondtin) piirroksessa, joka näyttää, miten ulkovarustukset voitaisiin rakentaa (jäljennös Hämeenlinnassa kaupunginhistorian ainesten joukossa), on länsipuolinen vallihauta merkittynä samalla tavalla kuin III liitteessä. Varmaankaan tämä hauta ei olisi tullut piirrokseen mukaan, ellei sitä olisi ennestään ollut olemassa.
17. Hist. Ark., XVIII, s. 250.
18. Anrep, Svenska Adelns Ättaryaflor.
19. Reuleux, main. julkaisu, s. 38 ja seur.
20. Leinb. Bidr ., II, s. 130.
21. De Tavastia, II, s. 9.
22. Jäljenn etty ennen mainitussa Hagmanin julkai sussa.
23. Die Burg Tavastehus, SM y:n aik., XXI, n:o kuva 19.