Herra Gabr. Platanin matkustamisesta Sibirian kautta Sitkaan, vuonna 1845: I

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Herra Gabr. Platanin matkustamisesta Sibirian kautta Sitkaan, vuonna 1845
I
Kirjoittanut anonyymi, Gabriel Plathán
II


[s. 2]

Herra Gabr. Platanin matkustamisesta Sibirian kautta Sitkaan, vuonna 1845.

Gabriel Platán, syntynyt Soarijärvellä vuonna 1809, oli silloin Lammin pitäjässä Kirkkoherran Apulaissa, kuin hään otti lähteäksensä tästä Sitkaan, siellä oleville Suomalaisille ja muille Lutheruksilaisille papillisen viran toimittajaksi -poisi peästytteäksensä, sieltä, heijän entisen (Suomessa niinikeän syntyneen) sielun-paimencnsak, Herra Cygnaeuksen, viisi vuotta komppanian palveluksessa jo oltuaan. Hään läksi, täksi tarpeeksi, Suomesta Venäjäseen vuonna 1845, ja tapaisi jo Pietarissa kahta muitakin moamiestänsäk, Herra Oppiat Castrén ja Bergstádi, jotka niinikkeän olivatten Siibiriaanpäin vaeltamaisillaan, Pietarin Tietous-Opiston kustannuksilla — tarkemmin muka tiijuslellaksensa siel- lä löytyvien kansojen kiellä ja alku-pereä. Ell’emme petyk muistissamme, niin läksivätten yhessä, kaikki kolmet, Pietarista, matkoillensak; voan heijän tiet ei kantana kauvan yhteen, sillä Platán kulki suoraan itäiseenpäin; voan toiset poikkesivat Kasanasta pohjoiseenpäin. Sillä Sibirianmoa on aivan loaja ja lavea; pohjoisessapäin se on armotoin roaka, köyhä, kylmä ja kolkko, ikeän kuin meijän Lapinmoa; voan etelässäpäin on meijänmoata paljon rikkaampi, viljallisempi ja lämpöisempi.

Liitämme tähän kaksi Herra Platánin kirjutoksia, toinen Aasian eärimmäisiltä rannoilta, toinen Amerikan mantereilta, kumpainenki kirjoitettu, Suomeksi, lankomiehellensä Aatam Juhonpoika Honkoiselle, Honkoisen torpassa Soarijärven kirkon-kylässä — ja laitettu meillen, tähän sovittaaksemme; toivommeki hänen ei paheksivan, jos tässä julistamme mitä hään, lopulla ensimäisessä kirjassansa, puhuu omista yksinäisistäki asioistaan; sillä moni on mielellä hyvällä kuunlelevainen tätä hanen palavaista koto-rakkauttansak ja muita kauniita ajatuksiansak, jotka tässä ilmoittaiksen.

[s. 3]

Ajanassa, Aasian eärimmäisiltä
rannoilta, 8:na päivänä
Elo-kuussa 1845.

I.

Rakkaat Sukulaiseni Suomessa!

Männä kevänä kirjoitin minä teijän tyköönne, Kasanin[1] kaupunnista, ja toivoin että se oikeen on etes-tullut. Nyt tahon minä toas lyhykäisyyessä antoa teille tieon itestäni, kuin myös vaivaloisesta, mutta kumminkin onnellisesta, matkastani puhua. — Suurimmassa rospuutassa läksin minä Kasanista 15 päivänä Huuhti-kuussa, tuntematonta moata, ja vierasta kansaa, vastaan — voan, turvaten Jumalaan, oli syämmeni aivan levollinen. Kohta ensimäisellä ja toisella kestkievar-välillä Kasanista, näytti moantie ihtensä kauhistavaisessa puvussa — moa oli yhtä tasaista ja metätöintä, ja vettä niin hirmuisen paljo, että se talven alla kovettunut tien kohta näkyi niin kuin se olis männyt järven lävihte. Siinä ylös-auteltiin hevoisia lumen hyyhmästä, ja missä vesi oli leikannut ihtensä tien lävihte — siinä vajuivat hevoiset selkä-rankaa myöten. Jo ajattelin silloin mikähän eteeni tulloo jos sairaus soavuttaa näihen vastoin-käymisten alla, koska en kielelläni olis vaivojani taitanut ilmoittoo? Ja mitä se vieras kansa olis minusta lukua pitänyt? Mutta kolmaas kestkievari-väli oli jo vähän parempi — moa tuli mäkiseksi, ja vesi oli ennättänyt vuotaa laaksoihen alaisiin paikkoin. — Siitä seurais että alaiset moat tuli sitä vaikiammaksi; niissä oli kuitenkin miehiä, veneihen kanssa, tarihtemassa reissuvaisillen apua, korkeeta maksua vastaan. Senkalttaista tietä matkustin minä viis-sataa seihtemän-kymmentä-neljä venäjän virstoo, Permi nimiseen kaupunkiin; enkä siinnäkään vielä seisahtunut virvoittamaan ihtiäni, voan reissusin yhtä-mittoo Jekaterinburgin kaupunkiin, 361 virstoa; mutta sillä välillä oli tie kumminkin parempi. Jekaterinburgi oli yksi pieni, voan aivan nätti, kaupunki, jonka tähen mielein teki siinä olemaan muutamia päiviä; ja niin vietin siinnä viis vuorokautta. Siitä matkustin minä yhdeksän-sataa viiskymmentä-kuus virstaa Omski nimiseen kaupunkiin; ja virvoitin ihteni siinnä kolmet vuorokautta. Olikiin se niitä nätimmiä kaupunkia minun tiessäni. Siitä toas tuhatta yksi-sata kolmettoista virstaa Tomskin kaupunkiin, sanken huonoa tietä; ja lepäisin siinä neljä vuorokautta. Ja siitä — Sibirianmoan peäkaupunkiin, Irkutskiin, tuhatta viis-satoo neljäkymmentä-viis virstoo; seki oli yksi nätti kylä, ja joki, joka kulki sen lähes, ylen ympäri, teki kaupunkin ihanaksi. — Jekaterinburgin ja Omskin välillä alkoi Sibirian moa, Tjymen nimisestä kaupunkista. Vähän tahon siitäkin sanoa. Irkutskiin asti on Siberianmoan loatu kaikki melkein yhenkalttaista, nimittäin tuhka-moata, aivan ilman vuoria ja mäkiä. Ei pientäkään kivenmujua minä nähnyt koko 3,225 virstalla: — paikoin kauhian suuria aukeita, paikoin harvoja koivikoita, ja vahva heinä näky kasvavan joka paikassa, että niitty on siinä mihinkä kukin tahtoo heinänsä tehä. Mitä pellon-ruukkiin tulee, niin kasvaa moa runsaasti viljaa, ilman sonnata, kaheksan eli kymmenen aastaikaa, peräkkäin; mutta siitten tuloo se kohta keoksi jätteä; ja semmoinen moa, joka 8 eli 10 vuotta on viljan antanut, tarvihtoo neljän ja viijen-kymmenen vuoen välillä ennen kuin se uuestaan viljan antaa. En kumminkaan tiijä jos sen ajan sisällä se ennättää metistyä, sillä en nähnyt missään nuorta mehtää; voan kaikki mehtä oli ijanaikuisia aarnio-koivuja, ja — toisin paikoin, aukeita ketoja, monia peninkuormia. Aituuksia ei ole muuta kuin suuret ha’at, kylihen ympärillä, missä eläimet käyvät. Ihmiset eläävätten hyvästi ja siististi. Esimerkiksi, heijän puhtautensa ylihte, sanon ainoastaan: He pesöövät asun-huoneensa seinät ulkopuoleltakin. Harva talo on se, jonka piha ei ole ympärinsä aijattu korkian hirsi-aijan kanssa, ja sisälle ajo-portti kauniisti rakettu. Moantie kulkee, kyläin lävite, niin levee kuin kaupunkin katu. Ihmiset käyvätten kauniissa voatteissa, erinomaittain sunnuntaki-päivinä. Murheellisella syämmellä läksin minä Tjymenistä vastaan-ottamaan Sibirian moata, josta kyllä ennen pahaa ajattelin, ja tultuani ensimaiseen kestikievariin, jonka nimi oli Kilki, tulin vielä enemmän murheelliseksi. Siinä ottivat minulla 30 virstan kyytirahaa, ehkä kuinka minun piti maksaman 24 virstan etestä, ja kuin en minä myöntynyt — sanoi yksi miesjoukosta: ”josma olisin kyytimiehes, et ruokaa enää tarvihteisi!” Mutta Jumlalle kiitos, aivan rauhanen on kulkuni ollut jokapaikassa, ehkä kuinka yksin olen matkustanut. Kumminkin on urhoollisuutta, ja uskallusta, monessa paikassa tarvittu, niin kuin esimerkiksi Permin leänissä, Venäjän moalla, oli yksi joki jonka ylihte piti kulettaman; mutta jeän-lähtö aika oli käsissä, että hevoisella oli mahotoin peästeä eis. Kestikievari oli puolen virstoo toisella puolen jokea. Kyytimies oli heittionmainen, eikä pitänyt mitään murhetta ylihte join peästäksensä. Neljä humalassa olevaista miestä oli, jotka lupaisivatten soattaa minun kestikievariin, 35 Ruplan eistä; jos olisin antanut 5 Ruplaa hopeessa, mutta eivätten siihen tyytyneet. Yö tuli peälle, enkä tiennyt mitä tekemän piti. Yksinäinen talo oli siinä lähellä, josta myös miehet olivatten; minä kysyin siinä yöpaikkaa, ja ilolla hyö minulle lupasivatten kammarin. Tultuani sisälle havaisin kammarin enemmän vanki-huonein kuin vapaan kalttaiseksi (lasia ei, akkuna oli tiheihen rautaristien kanssa). Siihen annoin kantaa tavarani, ja sanon sitten kyytimiehelle — että hän ei saa kyytirahaa ennen kuin kestikievari-paikassa; ja — ett’ei hän soa minua niin tielle heitteä. Tähän ei hän taitanut vastaan sanoa. Mani hän ulos, ja puheli vähän aikaa miesten kanssa. Minä salakättä katastin ikkunasta heijän vehkeitänsä. Ei kauvan ennen kuin hän hyvästi jätti, nousi kärriinsa ja piti karkaaman pois, ilman kyylirahata. Minä, sapeli käissä, kiirehin jälkeen. Ulos tultuani, huusivatten miehet: jouvu, jouvu, jo tulee. Mutta hevoiset ei kumminkaan kerinneet paeta niin kiireesti ennen kuin minä olin rattaihen peällä. Annoin kyytimiehen vähän maistaa sapelia, ja otin hänen lakkinsa (kyytimiehillä on Venäjän moassa saman kalttainen kotkankuva, lakissa, kuin posteljuonilla, Suomessa). Ne toiset neljä piti tuleman minulta lakkia pois-ryöstämään; mutta kuin se, joka ensin tuli tykööni, sai semmoisen komauksen että kellistyi moahan, niin toiset jo pakenivat. — Siitten kuin minun viimmein piti moata paneman, niin ei ollutkaan avainta ovessa, eikä kukaan sanonut tietävänsä. Nähessäni heijän tuumansa, otin vahvan korennan — jolla kovasti oven pönkitin, ja — vielä kuullakseni, jos sisällen pyrkisivät — tein makuu-vuoteini oven eteen. Siinä rauhassa makaisin yöni, kaksi latattua pistuolia, ja sapeli, vieressäni. -Aamulla ei ollut enää mitään hätää, sillä kyytimies, pelon nojassa, haki aikaseen, kestikievarista, miehiä — jotka saattoivatten join ylihte,ilman mitäkään maksuta. Melkeen saman-kalttaisia vastuksia oli minulla sanken monta, joista välistä peäsin hyvyyvellä, ja välistä toas kovuuvella.

Sibirian peäkaupunkista, Irkutskista, matkustin minä, yhtä jokea myöten, kaksituhatta seihtemänsataa kolmekymmentä virstoo, Jakutski nimisen kaupunkiin; virta kävi väkevä, ja kuus soutajaa oli aina kestikievari-paikoissa, niin että sillä välillä en viipynyt kuin 14 pävää. Veneessä oli kaksi nättiä kammaria, keskellä — joissa minä asuin, yhessä, ja palveliani, joka minulle Irkutskista annettiin, toisessa kammarissa. Sillä välillä alkoi köyhä osa Sibirianmoasta, erinomattain puolivälistä; joka moa asutaan Jakutin nimelliseltä kansalta. Hyö eivät ymmärrä ollenkaan moan ruukin peälle, [s. 4]voan eläävätten enimmästi kuivasta lihasta. Tultuani Jakutin moahan tapahtui kerran ettämä kiirehin paremmin soutamaan; niin sanoi yksi: ”ei, hyvä herra, myö jakseta; kolmeen kuukauteen ei leipää ou maistettu.” Se kävi niin syämmelleni, että kohta käskin palveliani laittamaan ruokaa, ja panin miehet atrioitsemaan. Siitä lähtiin syötin aina soutajani. Tultuani Jakutskin kaupunkiin, sain kuulta että hyö enemmän viinaa rakastaavatten kuin leipeä. Jakutskista reissusin minä tuhatta kolmetsataa virstaa, aivan selkä-hevoisilla, Ocholskin nimiseen kaupunkiin; joka on sen suuren Itäisen meren rannalla. Se matka oli sanken huonoa tietä, — niin huonoa että sitä ei toinen voi ajatella, paihti se joka reissua. Vetelät suot, hirmuiset vuoret joihenka peällä vielä Heinäkuun lopulla oli täysi lumi. — Lakso-paikoja kulettiin, mutta aurinkon helteistä suli lumi vuorten peältä, josta suuret joet synty laksoloihin, mitkä tekivätten reissuavaisten kulun työläksi. Seihtemänkymmenen peninkuorman matka oli moa täytetty vuorten kukkuloilla. — Missä vähänkään isompi moan kappale on laksossa — niin että siinnä hevoiset, ainoastaan kesällä, taitaa elää — siihen on kohta kestikievari rakettu. Mutta sen-kaltlaisia laksoja on niin harvassa, että kestikievarin väliä on usiasti yli kaksikymmentä peninkuormaa. Kumminkin matkustaa tätä tietä, eli reissuavat Ochotskin tietä, joka kesä, monia kymmeniä tuhansia hevoisia; sillä kaikki mitä ihmiset Ochotskin kaupunkissa tarvitsee, ruoka ja voate, tuuaan Irkutskin kaupunkista, ensiksi, jokea myöten, Jakutskiin; ja siitä, selkä-hevoisella. Koska asukkaita ei ole Ochtoskin tiellä, muuta kuin kestikievari-paikat, niin on se mahtotoin että talvella tietä auki pitää, lumen paljouten tähen, sentähen kulkeevat he silloin koirilla. Viis koiraa on vähin, ja 12 enin, kuin valjastetaan rein eteen, ja niillä sanoovat kulkevansa 16 peninkuormaa päivässä; sentähen maksetaan,teällä, koirasta enemmän kuin hevoisesta. Hyvästä koirasta maksetaan 150 Ruplaa, ja hyvästä hevosesta ainoastaan 25 rup. Se olkoon nyt lyhykäisyytessä sanottu siitä tuhannesta ja viijestä kymmenestä peninkuormasta jotka olen matkustanu — Jumalalle olkoon kiitos, niin terveennä että ihminen ei taija parempata terveyttä haluttaa. Ihmeellinen kyllä ettei ikävyys, ja matkan pituus, ole tehnyt minua levottomaksi ja murheelliseksi. Ainoastaan Juhannus-päivänä, kuin matkustin sitä huonoa Ochotskin tietä, niin ei sukulaiseni ja Honkosen raitis tupa, jossa tiesin heijän kokontuneen, kauvaks joutunut mielestäni. En hirviä sanoakaan kuinka paljon olisin maksanut, jos yheksi vuorokaueksi sinne olisin heitetty. Mutta sitten, hevoisten syöttäissä, otin saarna-kirjan ja, ikävissäni, luvin sen päiväisen soarnan, niin ikävyys katois ja — matka oli ainoastaan mielessäni. — Ochotskissa tapaisin minä Kuvernöörin ja sen Suomen papin, jotka tähän asti olivatten Sitkassa ja nyt reissuvat kotimoallen, Suomenmoahan. Suuresti kiittivätten he elämätä siellä, joka kyllä oisi iloista kuulla. Ochotskista aivon minä kirjoittaa teijän tykönne, ja tultuani siihen sanottiin siinä viivyttävän 14 päiveä; mutta kahen päivän perästä tuli niin pikainen lähtö, että kello 8 oamulla tyköönsanottiin, ja kello 12 piti oltaman laivassa. Jo pelkäisin minä, ettei tänä vuotena eneän soavani teille tietoa; mutta sanottiin siitten että vielä, pikimältäin, käyvään tämän moan pinnassa, ja siitä soa kirjan lähettää. Nyt, kiikkuissa suurten oaltoihen selässä, tätä kirjoittelin.

Kaikki ihmettelivätten, Ochotskissa, kuinka minä, yksinäni, olen taitanut reissuta aina Pietarista; ja Sitkan entinen kuvernööri sanoi: ei yhtään olis ollut ihme, jos etten koskaan Ochotskin kaupunkia olis nähnyt; hän tunsi tien, joka ennen oli kulkenut. Minusta on vielä ihmeellisempi että, ehkä kuinka ensi kartaa olen merellä, ja sitä suurinta merta olen jo kuusi päiveä kulkenut, en kumminkaan meri-tauvista mitään ole tietänyt. Kaikki muut, jotka ensikertaa olivatten teällä laivassa, niin heillä on ollut sanken raskaat päivät. Minun luontoani hyö kaikki ihmettelivät. Kiitos olkoon sen eestä Jumalalle! kuka minua teällä hoitelis, jos kipeeksi tulisin? — Vieras on kansa, ja vieras heijän kielensä. -

Tässä lähetän minä sinulle, rakas suoverini Aatami, kaksi kymmentä-viis (25) Ruplaa Hopia-rahassa. Ole niin hyvä ja tievusta Kantalan luutnantilta — kellä se velka-kirja on, jonka minä olin Melenin elikkä Roscherin rouva vainajalle velkaa, ja lunasta se pois. Sitä on peä-velkaa neljäkymmentä (40) Riksiä paperissa; ja siitten tulee kaheksan vuoen inträssi, joka velka teköö yli-summaan seihtemänkymmenen Ruplan paikoille, paperissa. Mitä ylitte on tässä rahhasa, niin ole hyvä ja anna minun veljelleni Jannelle — hänellä on suuri perhe, eikä peltoa kasvamassa. Olisin ilo-syämmellä enemmänkin hänelle lähettänyt, mutta velkojani täytyy suorittaa. Reissu-rahastani olen soanut niin paljon seästöön, että jo 300 Ruplaa Hopeessa lähetin Suomen moahan.

Yhen sanken tärkiän asian tahon minä panna sinun syämmes peälle, minun hyvä suoverini Aatami — että sinä pität isällisen murheen sisari-vainajan Eera Sohvian pojasta. — Sen olen minä luvannut tehä; mutta näin olen nyt kauvaks joutunna. Jos en minä roi kulunkiloitais palkita, elikkä jos minä laimin lyön, niin Jumala palkitkoon. Minun lupaukseni kumminkin on, että ei sinun pitä turhaan vaivaa näkemän. Kauniisti opetti häntä sisari vainajani, jonka usein salakättä kuulin. Sano sentähen hänelle minulta paljon terveysiä, ett’ei hän unhota äitiinsä kauniita opetuksija. Ensimäisessä kirjassa, jonkas minulle lähetit niin anna kaikella muotoa minun soaha tieto, kuinkas olet hänen kanssansa mänettänyt. Eeva Sohvia vainajan kammariloita ei pitäis myötämän eikä kennenkään niissä, hyyrillä, asuman. Se vähänen summa, jonka muut niistä maksais, niin jaksanhan minäkin, Jumalan avulla, sen tehä. Ne olevat Pappa vainajani huoneet, ja sisar-vainajani on ne jo kerran soanut rahalla lunastaa; minä tahon ne viimmein lunastaa, ylösrakennuttaa, ja yhen suven niissä asua; jos Jumala suo elinaikaa. Katso ainoastaan perään, että ei katot vuota, ja huoneet sillä lavalla mätänee.

Toisen asian tahon minä panna kaikkein sukulaisteni peälle, nimittäin: että te kirjoitatte minun tyköni, tulevana talvena Helmikuussa. Ajatelkaat kuinka raskas se minusta olis, että kuin posti tulee Amerikkaan ainoastaan kerran vuoessa, ja en sillonkaan sais sukulaisistani mitään tietoa. Sentähen älkäät unhottako minua, joka kaukana olen kotimoastani, vaan antakaat tietoo — ensiksi, kaikkein sukulaisteni elosta ja elämästä, ja, sitten, milä muuta uutta Suomessa kuuluu. Antakaat myös tieto mitä ihmiset on sanoneet, kuin kuulivat minun muutostani; minä luulen että moni on sanonut, velkojansa se mäni pakoon, — mutta jos Jumala antaa minulle parikaan ajastaikaa elon aikaa, niin kukaties toisin sanoovatten. Tässä seuraa, yhen lapun päällä, minun kirjani päälle-kirjoitus, venäjän kieleksi; älkäät hukatko sitä. — Antakaat siitten jonkun kirjoittaa peälle-kirjoitus, sen lapun jälkeen; jos ei muut — niin kyllä vallesmanni on niin hyvä ja tekee sen.

Olis minulla ollut paljon kirjoittamista matkastani, ihmisistä ja heijän olostansa, ja niin eispäin; muutta neljän vuorokauen sisällä en ole taitanut kirjoittaa, sillä tuuli ja aallot on laivaa keikuttanut, ja kohta lähestyy aika että kirja pannaan postiin. Sanokaat terveyksiä kaikille ystävilleni ja vanhoille tuttaville! — Jos minä elän, niin ajastajan perästä annan tieton itestäni.

Onni ja terveys, rauha ja rakkaus, olkoon teille kaikille Jumalalta runsaasti lahjoitettu! sitä toivottaa syämmestä teijan rakas veljenne ja lankonne, itäisellä moalla kuljeskeleva

Gabriel Plathán


  1. Kasan, Kasankan joen varrella, on peä-kaupunki Kasanskin kuvernissa; sinnek luetaan Pietarista 1,507 virstaa; hänessä löyty 50,000 henkee. — Perm, Kaman virran partahalla, on peäkaupunki Permskin kuvernissa, siihen on Pietarista 2,081 virstoo, ja löytyy siinä 14, 000 henkeä. — Jekaterinburg (josta jo p. 52 ja 67 mainettiin) lssetin joen reunalla, Permskin kuvernissa, 2,441 virstaa Pietarista, jossa löytyy 15,000 henkee — Tjymeni, Turan joen varrella, Tobolskin kuvernissa, 2,742 virstoo Pietarista; 9,700 henkeä. — Omski, Irtisch-virran liepehellä, on peäkaupunki Omskin kuvernissa, 3,560 virstoa Pietarilta; 10,000 henkeä. — Tomski, tehty Tomin kymin rannalla, on peä-kaupunki Tomskin kuvernissa, 4,508 virstaa Pietarista; 11, 000 henkeä. — Jrkutski, rakennettu Angoran kymin korvalla, lähes Baikalin järveä, on peä-kaupunki Jrkutskin kuvernissa,6,051 virstaa Pietarista; 15,00 henkee. — Jakutski, pyetty Leenan kymin rannalla, on peä-kaupunki Jakutin moakunnassa, 8,781 virstaa Pietarista; 2,217 henkeä. — Ochotski, vihoviimeinen Venäjän kaupunki Aasian itäisillä rannoilla, Ochotskin meren-lahessa, on peäkaupunki Ochotskin moakunnassa, sinnek luetaan Pietarista 9,727 virstaa, ja hänessä löytyy 1,600 henkee. — Ajan, äsken rakennettu saman meren laheillla, sinnek on Pietarista 9,931 virstaa.
II