Ihmiskunnan lapsuuden ajoilta: VII. Rakennustaide
| VI. Vaatteet ja koristukset | VII. Rakennustaide. Ihmiskunnan lapsuuden ajoilta Kirjoittanut anonyymi |
VIII. Hengellinen kehitys; yhteiskunnallinen ja perhe-elämä |
Vaatteiden kanssa on asumus ihmisen tärkein suoja, ja moniaat arvelevat että asumus aluksi olisi ollut vaatteiden asemesta, niin että huoneessa käytiin alasti ja vasta ulos mentäessä puettiin päälle. Kun tuli käytäntöön tuli, sai asumuskin kahdenlaisen tehtävän: se tuli suojaksi ei ainoastaan ihmiselle vaan myöskin tulelle.
Ensimmäiset asunnot olivat tehdyt luonnonsuhteiden mukaan. Luola ja puu, jonka oksien alla tahi päällä ihminen haki suojaa, ovat olleet ensimmäiset luonnon antamat asumukset. Ihminen koki vähitellen itse saada aikaan samanlaisia ja hakkasi luolia pehmeään vuorilajiin, kaivoi itselleen maakuoppia tai rakensi lehtimajoja ja risukojuja. Tämä tapahtui niin, että asetettiin vastakkain karaistuja oksia tahi niin, että kasvavia pensaita ja pieniä puita taivutettiin yhteen. Maakuopasta tuli lämpimämpi talviasunto; lehti-majasta kesäasunto, joka suojeli tuulelta ja auringon paisteelta. Kun rakennustaide enemmän kehittyi, yhdistettiin nämät molemmat tarkoitukset samassa asunnossa.
Niissä seuduissa, joissa vaaralliset matelijat tekevät asunnon maan pinnalla epävarmaksi tahi joissa vesitulvat ovat tavallisia, niissä ovat rippumatto ja paalurakennukset saaneet alkunsa; myöskin täällä pohjolassa on tuo pylväille rakennettu aitta meillä jäljellä muistona kokeista säilyttää ruoka-aineita rotilta y. m. Kylmissä seuduissa, esim. Grönlannissa, on talvi-asunto vieläkin oikeastaan jonkinlainen maanluola, mutta rakennettu maan päälle kivistä; aukot kivien välissä tukitaan nurmiturpeella; katto tehdään veden kuljettamista puista ja peitetään turpeilla. Kapea, matala käytävä, joka antaa järveä kohden, johtaa huoneesen ja tähän ”etehiseen” kootaan kaikki perkkeet.
Koska nämä asumukset silminnähtävästi ovat noiden pohjolassa löytyvien, kivikauteen kuuluvien holvikäytävien kaltaiset, niin on näissä grönlandilaisten kojuissa luultu löydetyn perusmuodon myös ihmisasunnoille pohjolassa kivikaudella.
Teltti on sitävastoin grönlandilaisten kesä-asunto, ja melkein kaikkialla on teltti ollut alkuperäinen kesä-asunto; se on kehittynyt lehtimajasta eli niistä yksinkertaisista suojeluskeinoista tuulta vastaan, joita kaikkialla tarvittiin, myöskin lämpimissä ilmanalassa, niin pian kun tulta alettiin käyttää. Missä suurilehtisiä puita löytyi, siellä pistettiin oksia maahan tuulen puolelle ja peitettiin lehdillä; tahi tehtiin kuoresta tai yhteen palmikoiduista oksista oikeita varjostimia, joilla kuitenkin oli päinvastainen tarkoitus kuin tavallisella tulenvarjostimella: niiden tuli suojella itse tulta eikä olla suojana tulta vastaan. Vähitellen rakennettiin nämä suojuskeinot puoliympyrään tulen ympärille, oksat peitettiin matoilla ja nahkoilla ja niin oli teltti valmis. Kun tultiin ripustaneeksi matot eli nahkat seipäisin voitiin asumus helpommin muuttaa.
Myöskin myöhemmillä kehityskannalla, kun majoja rakennettiin kivistä, savesta eli puusta saivat ne aluksi usein ympyriäisen muodon, teltin eli mehiläispesän kaltaisen. Muutamat kansat säilyttävät vieläkin tämän viimeksi mainitun muodon.
Huonekalut vanhemmissa asunnoissa olivat luultavasti ainoastaan nuo sammalista, lehdistä tai oljista tehdyt ja nahoilla eli vaatepalasilla peitetyt vuoteet.
On vielä eräs laji asumuksia, näinä aikaisina kehityskausina ihmisen historiassa, jotka vetävät huomiomme puoleensa, nimittäin kuolleiden asunnot – haudat.
Se ajatus, että kuolleiden henget palaisivat takaisin ruumiisen sai aikaan ensiksi tuon tavan, että niiden ruumiit pidettiin elävien asunnoissa. Sitte rakennettiin kuolleille hautakammioita – täällä pohjolassa esim. kivikumpuja, holvi käytäviä, paasiarkkuja – jotka kuten sanottiin, luultavasti olivat elossa olevien asuntojen kaltaiset. Myöhemmin tulivat joillakuilla kansoilla kuolleiden asunnot paljon taidokkaammasti tehdyiksi rakennuksiksi kuin elävien. Mutta melkein kaikki kansat omat pitäneet ja pitävät vieläkin huolta kuolleiden haudoista. Ihmiskunnan lapsuudessa tapahtui tämä ennen kaikkea siitä luulosta, että kuolleet taisivat palkita sen hoidon eli rangaista sen hoitamattomuuden, jonka jälkeiset osottivat heidän tomullensa.
Jo kivikauden aikana harjoitettiin myös toista laatua rakennustyötä, nimittäin veneen rakentamista. Ensimmäiset ”veneet” olivat luultavasti ympäri uiskentelevia puunrunkoja, joiden päällä istuttiin hajareisin, soudettiin käsillä, oksalla eli kuoripalalla. Myöhemmin keksittiin se keino, että nämä rungot yhdistettiin vitsoilla lautoiksi; vähän myöhemmin poltettiin keskikohta jostakin pölkystä hiilelle, kaivettiin pois heltyneet osat ja niin saatiin vene, joka oli kaukalon näköinen ja jossa melottiin airolla, joka oli tehty ensimmäisen airon – käden ja käsivarren – mallin mukaan. Muutamissa maissa tehdään vielä veneitä suurista puunkuorista, toisissa, esim. Grönlannissa, nahkasta; kummassakin tapauksessa pingoitetaan aine yli puisen kehän ja vene sai tuon molemmista päistä suipon muodon, jonka kautta se tuli keveämmäksi liikkumaan.
Molemmat nämä rakennustavat omat uskottavasti ikivanhat; edellinen metsä rikkaissa ja jälkimmäinen metsästä köyhissä seuduissa. Kun vene oli keksitty voitiin kalastusta harjoittaa suuremmassa määrässä; kaikki muut ravinto-huolet tulivat myöskin huojennetuiksi sen kautta, että ihmiselle tuli suurempi mahdollisuus muuttaa paikasta toiseen. Tämä näin saatu välikappale keskuus-liikkeelle lisäsi myöskin, tekemällä vaihtokaupan mahdolliseksi, keinoja tarpeiden tyydyttämiseen; esim. piikiven tarpeen työ-aseeksi; suolan maustimeksi; väri-aineiden ja meripihkan koristeiksi. Ja että tällainen tavarain liike –joko vaihdon eli sotien kautta – näissä ja muissa tapauksissa on ollut olemassa jo kaukaisena ennenhistoriallisena aikana, sen näyttää meille muinaislöydöt, joissa esim. piikiveä ja meripihkaa on löydetty satojen penikulmien päässä niistä paikoista joissa niitä luonnossa tavataan.