Ilmoituksia typografisista harvinaisuuksista ja keskiajan käsikirjoituksista Helsingin Yliopiston kirjastossa (1865)
| Ilmoituksia typografisista harvinaisuuksista ja keskiajan käsikirjoituksista Helsingin Yliopiston kirjastossa Kirjoittanut E. J. W. af BRUNER |
| käännös ruotsista Mik@el |
Yli kaksikymmentä vuotta on jo kulunut siitä, kun edesmennyt historian dosentti tohtori E. GRÖNBLAD oli järjestämässä ja luetteloimassa Suomen Keisarillisen Senaatin vanhempaa arkistoa ja teki havainnon, että kannet, jotka oli kiinnitetty siellä oleviin tilikirjoihin ja muihin virallisiin asiakirjoihin, koostuivat osittain käsinkirjoitetuista, osittain painetuista pergamenttilehdistä, jotka näyttivät olevan jäänteitä aikaisemmin katolisessa jumalanpalveluksessa käytetyistä käsikirjoista, toisinaan myös muista sisällöistä peräisin olevia kirjafragmentteja, ja jotka käsialojen tai kirjasintyylien yhtäläisyyksien perusteella antoivat toivoa siitä, että näistä hajallaan olevista lehdistä voitaisiin koota täydellisempiä tai ehkä jopa kokonaisia teoksia. Grönblad tiedotti tästä yleisölle johdannossa artikkeliin "Tvenne Medeltidshandlingar" (Kaksi keskiaikaista asiakirjaa), joka julkaistiin Suomi-lehdessä vuonna 1846, samalla kun hän selvensi, että pergamenttikansilla varustetut tilikirjat ja muut asiakirjat, jotka Suomen ruotsalaisen ajan aikana vähitellen lähetettiin viranomaisilta täältä Tukholmaan, mutta jotka Haminan rauhan jälkeen, yhdessä muiden Suomea koskevien virallisten asiakirjojen kanssa, luovutettiin Ruotsista Suomen valtionarkiston lukuun, ovat saaneet nämä kannet hajotetuista kirjoista peräisin olevista lehdistä, jotka ovat peräisin maamme reformaation aikana ryöstetyistä luostari- ja kirkkokirjastoista. Vuonna 1851 julkaisi sama mies "Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning" -lehden numerossa 8 uuden huomautuksen kyseisten pergamenttilehtien sisällöstä. Tämä huomautus antoi alkusysäyksen perusteettomalle huhulle, joka Ruotsissa ilmestyvistä lehdistä levisi englantilaisiin ja saksalaisiin tieteellisiin aikakauslehtiin ja siten kiersi oppineen maailman. Tämä huhu kertoi palimpsestikoodekseista, joissa olisi klassista kirjallisuutta, ja jotka olisivat löytyneet Helsingistä. Grönblad ei kuitenkaan maininnut artikkelissaan sanaakaan palimpsesteista, eikä hän myöskään esittänyt olettamusta tuntemattomien klassisen kirjallisuuden osien löytymisestä. Hän kuitenkin sanoo, että hän löysi roomalaiseen oikeuteen liittyvien osien lisäksi myös muita klassisen antiikin kirjallisuuden fragmentteja ja mainitsee kaksi roomalaista kirjailijaa. Pari vuotta myöhemmin, sen jälkeen kun Grönblad oli suorittanut hallituksen hänelle antaman tehtävän järjestää ja luetteloida Senaatin arkiston vanhempi osa, siirrettiin nämä sidoksia suojanneet ja niistä irrotetut pergamentit Yliopiston kirjastoon. Aikaisemmin Senaatin arkistossa työskennellessään keskittyen pääasiallisesti tehtäviin, jotka hänellä siellä varsinaisesti oli suoritettavanaan, tai tutkimuksiinsa Suomen historiasta, oli Grönblad myöhemminkin estynyt omistamasta kaiken siihen tarvittavan ajan pergamenttien järjestämiseen ja tarkastamiseen. Kuitenkin ulkomaanmatkojen, kirjallisten töiden, akateemisten luentojen ja muiden tehtävien salliessa, hän omisti tälle kirkko- ja luostarikirjallisuudelle huomattavaa työteliäisyyttään ja suurta asiantuntemusta, kunnes pitkäaikainen sairaus ilmeni ja lyhensi hänen elämäänsä. Sitä ennen hän oli äärimmäisellä tarkkuudella paitsi järjestänyt, myös jättänyt jälkeensä laajoja muistiinpanoja, joissa hän kuvaili sekä jopa – mikä on harvinaista vaikealukuisissa käsikirjoituksissa – kopioinut osan tästä kirjallisuudesta. Toiseen osaan tästä kokoelmasta hän oli kuitenkin kiinnittänyt niin vähän huomiota, että hän kysyttäessä edelleen vakuutti, että ainakin toinen kahdesta aikaisemmassa tiedonannossa erikseen mainitusta antiikin Rooman kirjailijoista esiintyisi kokoelmassa. Minut sai tämä tieto viime vuonna aloittamaan tutkimuksen suuresta määrästä vielä järjestämättömiä arkkeja, sillä mies, jonka ansiosta kaikki oli pelastettu, ei ollut enää paikalla tarkastamassa ja järjestämässä tätä jäljellä olevaa osaa. Mutta, kuten jo aiemmin vihjasin, odotukseni löytää klassisia käsikirjoituksia ei täyttynyt, ja koska mikään ei voinut kadota, minun oli lopulta myönnettävä, että Grönbladin Litteraturbladissa antama huomautus oli hätiköity, ja että hän ei myöhemmin ollut ottanut aikaa tarkistaakseen itselleen ja muille sen virheen, jonka tuo erinomainen tutkijan varma silmä oli kerran – luultavasti, kun kannet olivat vielä tilikirjoissa – tehnyt. Olen kuitenkin työskennellyt näiden pergamenttien parissa enkä aivan turhaan, vaan olen saanut aikaisemmin puutteellisesti järjestetyn parempaan järjestykseen ja löytänyt sieltä yhtä ja toista, mikä ansaitsee tulla mainituksi.
Kansilehtien määrä on erittäin suuri. Grönblad sanoo Suomi-lehdessä, että Senaatin arkistossa oli noin 6000 tällaista sidosta, joiden kannet koostuivat, sidosten ollessa paksuja, kaksinkertaisista tai useammista pergamenttilehdistä, jolloin pergamenttien väliin oli ajoittain täytteenä laitettu paperiarkkeja, ja joskus oli ulkopuolella myös painettuja paperiarkkeja, niin että kokoelma ei siten koostu pelkästään pergamenteista. Tähän sisältyy useita asioita, joita minulla ei kuitenkaan ole ollut kärsivällisyyttä ja aikaa laittaa mihinkään järjestykseen, vaan olen siltä osin tyytynyt vakuuttamaan itseni siitä, että nämä pergamenttilehdet ovat käsinkirjoitettuja ja kaikki ovat missaalien tai muun uskonnollisen kirjallisuuden fragmentteja. Muihin asioihin olen kuitenkin kiinnittänyt paljon enemmän huomiota. Mutta koska aion nyt antaa lyhyen selostuksen sekä Grönbladin itsensä tulkitsemista löydöksistä, joista ei ole vielä julkaistu mitään täydellisempää, että omien tutkimusteni tuloksista, on niiden lukuisien kirjakappaleiden, joista on olemassa fragmentteja, lukumäärään nähden melko vähän nimikkeitä, jotka voin mainita. Sillä Grönbladin keräämät, järjestämät ja kuvaamat teokset muodostavat suuria arkkimassoja, mutta niitä ei ole paljon, ja suurimmaksi osaksi olen joutunut jättämään sen, että olen koonnut yhteen, sikäli kuin näin ei ole havaittu aiemmin tehdyn, ja asettanut erikseen ne arkit, jotka kuuluvat yhteen käsialan tai kirjasintyyppien ja ulkoisen ulkonäön perusteella, verrattuna sisältöön, ilman että olen voinut huomata tällaisen, tavallisesti kirkollisen teoksen ei-säilynyttä otsikkoa. Ehkä joku muu asiasta kiinnostunut pystyy minun jälkeeni määrittämään tällaisten fragmenttien otsikot vertailemalla niitä keskiaikaisten teosten täydellisiin painettuihin kappaleisiin. Ennen minua, musiikkitirehtööri K. LAGI on työskennellyt lukuisten messukirjojen, breviaarien ja muiden kirkollisten käsikirjojen parissa tutustuakseen niissä esiintyviin nuotteihin.
Suomen Tiedeseurassa valtioneuvos PIPPING on jo kauan aikaisemmin, 5.2.1844, - kuten seuran pöytäkirjojen yhteenvedosta käy ilmi - ilmoittanut löytäneensä tähän asti tuntemattoman teoksen nimeltä: Manuale seu exequiale secundum ritum ac consuetudinem alme ecclesie Aboensis, joka on painettu 4:o:ssa pergamentille vuonna 1522 ja joka on oletettavasti piispa Braskin toimesta tehty Söderköpingin kirjapainossa, joka katolilaisuuden sortumisen aikaan pohjoisessa oli Suomen kirkon käsikirja, jonka herra valtioneuvos onnistui löytämään tohtori Grönbladin valtioneuvokselle tarkastettavaksi ja arvioitavaksi luovuttamista pergamenteista, jotka olivat Senaatin arkistossa, ja laatimaan siitä täydellisen kappaleen. Sittemmin koottiin myös kolme hyvin epätäydellistä kappaletta.
Grönbladin määrällisesti suurin ja isänmaallisen merkityksensä vuoksi tärkein löytö, jonka selvittämiseen ja järjestämiseen hän käytti pitkäaikaisia ponnisteluja, on jo useita kertoja mainittu painettuna. Tarkoitan löydöstä Missale Ecclesie Aboensis, joka ilmestyi piispa Konrad Bitzin toimesta vuonna 1488 Lyypekissä kirjanpainaja Bartholomeus Gothanin painamana foliokokoisena pergamentille. Tämän erityisesti suomalaisen kirkon käyttöön tarkoitetun messukirjan yksi kappale oli Turun yliopistolla ennen Turun paloa; toinen, täysin puutteellinen paperille painettu kappale saatiin myöhemmin Kangasalan kirkosta. Pergamentille painettu kappale on Tanskan kuninkaallisessa kirjastossa Kööpenhaminassa; yksi kappale on Uppsalassa ja yksi Tukholmassa. Viisi pergamentille painettua kappaletta, joista mikään ei ole täysin täydellinen, mutta kolme on enemmän tai vähemmän lähellä täydellisyyttä, koottiin, järjestettiin ja kuvattiin Grönbladin toimesta, yhdessä kahden erittäin fragmentaarisen kappaleen ja suuren määrän ylimääräisiä pergamentteja kanssa. Täydellisimmästä kappaleesta puuttuu yksi lehti messun esipuheesta, kaksi lehteä itse messusta ja lisäksi yksi lehti. Kirjan ensimmäisestä lehdestä ja toisesta puuttuvasta lehdestä on äskettäin saatu Tukholmasta valokuvalliset, myöhemmin väritetyt paperille painetut jäljennökset.
Samoin kuin tästä työstä, on Grönblad jättänyt yksityiskohtaiset kuvaukset kolmesta muusta hänen kokoamastaan ja järjestämästään painetusta messukirjasta, joiden olemassaoloa tässä yliopiston kirjastossa ei tietääkseni ole aiemmin millään tavalla tiedotettu; nimittäin 1) Missale ecclesie Upsalensis, painettu Baselissa Jacobus de Pfortzheimin toimesta vuonna 1513 foliokokoisena pergamentille, josta harvinaisesta teoksesta yliopistomme omistaa nyt myös yhden, vaikkakaan ei täydellistä kappaletta, yhdessä suuremman määrän kaksoiskappalearkkien kanssa; — 2) myös hyvin puutteellinen pergamentille painettu foliokokoinen messukirja, jonka Grönblad näyttää perustelluista syistä uskovan olevan Bartholomeus Gothanin vuonna 1487 Lyypekissä painama Missale in usus ecclesie Strengnensis, josta tähän mennessä on ilmoitettu olevan olemassa vain yksi kappale, sekin puutteellinen, Strängnäsin tuomiokirkossa: — 3) huomattavasti suurempi määrä arkkeja kuin Strängnäsin hiippakunnalle julkaistussa, foliokokoisessa pergamentille painetussa messukirjassa, jota Grönbladin muistiinpanoissa kutsutaan vain "vanhaksi pohjoismaiseksi, mutta tuntemattomaksi messukirjaksi." Missä pohjoismaisessa hiippakunnassa se on ilmestynyt, ei siis tullut hänen tutkimakseen eikä ole myöhemminkään tutkittu.
Kokoelman eri osaan sijoitettuina kuin ne, jotka sisältävät hänen järjestämänsä painetut teokset ja käsikirjoitukset, ja joihin kaikki hänen muistiinpanonsa liittyvät, olen löytänyt osia neljästä erillisestä kirjasta, jotka ovat painaneet joko kirjapainotaidon keksijä Gutenberg, Fust ja Schöffer, tai viimeksi mainittu Fustin kuoleman jälkeen. Vaikka joissakin näistä arkeista ei ilmoiteta painovuotta ja -paikkaa eikä painajaa, olen bibliografisten teosten tietoja vertailemalla onnistunut varmasti tunnistamaan ja määrittämään nämä inkunaabelifragmenteiksi. Näihin kuuluvat:
1) Vanhin painettu Psalterium, julkaistu latinaksi Fustin ja Schöfferin toimesta Mainzissa vuonna 1457. Tästä typografisesta kauneudestaan kuuluisasta teoksesta on kuitenkin jäljellä vain 22 enemmän tai vähemmän huonokuntoista ja osittain fragmentaarista lehteä. Lehdet ovat, kuten kaikissa tunnetuissa kappaleissa, pergamenttia. Täydellisin kappale, joka säilytetään Wienissä, sisältää 175 lehteä. — Vuoden 1457 psalteriumin sanotaan (vrt. Eberts Bibliographisches Lexikon, n. 18, 152) olevan oikeastaan breviario, joka sisältää vain osan Daavidin psalmeista, mutta sen lisäksi myös muita hymnejä, antifonioita ym., jotka on painettu pienemmällä kirjasimella kuin psalmit, niin kuin näyttää olevan myös näiden kyseisten lehtien laita. Jotkut niissä olevista nuottiviivastoista ovat käsinkirjoitettuja, mutta tämäkin vastaa bibliografisia kuvauksia samasta psalteriumista. Ebert mainitsee muun muassa, että tunnetut kappaleet eroavat toisistaan jossain määrin, koska eri paikoissa, joissa tätä näyttävää teosta käytettiin julkisessa jumalanpalveluksessa kuorolaulun tukena, noudatettiin erilaista riittiä. Tämän vuoksi paikoissa, joissa tilaa oli, on usein lisätty käsinkirjoitettuja nuotteja. Todisteet löytyvät formaatista, goottilaisesta foliosta, sivunumeroinnin, signeerausten ja kustodien puuttumisesta, 20 rivin määrästä sivulla, jossa suurempia kirjasimia on käytetty eikä välilyöntejä ole jätetty, mutta 23 tai 24 rivistä täydellä sivulla, jossa pienempiä kirjasimia on käytetty. Todisteet löytyvät myös ja ennen kaikkea kirjainten koon ja muodon sekä värityksen täydellisestä yhtäläisyydestä bibliografisissa teoksissa esiintyvien kuvien kanssa, esimerkiksi taulukko VII Wetterin teoksen ”Geschichte der Erfindung der Buchdruckerkunst” taulukoissa.
2) Kahdeksan pergamenttilehteä, jotka muodostavat vain hyvin pienen osan, teoksesta Johannis de Janua sive de Balbis Summa, quae vocatur Catholicon, joka ilmestyi Mainzissa Gutenbergin painosta vuonna 1460. Tämä n. vuonna 1286 kirjoitettu ja keskiajalla suuresti arvostettu glossaari oli ensimmäinen työ, jonka Gutenberg painoi Fustista eronsa jälkeen vuonna 1455. Todisteet näiden glossaariota sisältävien, varsin huonokuntoisten kahdeksan lehden gutenbergilaisesta alkuperästä koostuvat 66 rivistä sivuilla, jotka eivät ole numeroituja, eivätkä sisällä glossia tai kustodeja, ja jotka on jaettu kahteen palstaan goottilaiseen foliokokoon. Sen sijaan saman teoksen muissa vanhoissa painoksissa rivien määrä sivulla on eri (vrt. Ebert, n:o 10,736 fgg.). Lisäksi kirjainten ulkonäkö muistuttaa erittäin paljon Wetterin "Taulujen" teoksen taulun X ja Fischersin "Essai sur les monuments typographiques de Gutenberg" teoksen sivun 82 kuvia.
3) Liber sextus Decretalium Bonifacii VIII glossien kera Johannes Andreen toimesta, painettu goottilaisella foliolla pergamentille ilman sivunumeroita, merkintöjä ja kustodeja, Mainzissa Schöfferin toimesta vuonna 1470, 1473 tai 1476; josta on jäljellä 30 lehteä, mukaan lukien sekä ensimmäinen lehti, jossa on otsikko ja työn alku, että lehti, joka sisältää viimeiset sanat. Puuttuvalla seuraavalla lehdellä olisi ollut painaja, painopaikka ja painovuosi. Jäljellä olevat kolmekymmentä lehteä, jotka muodostavat noin viidenneksen kirjasta, ovat kaikki, lukuun ottamatta yhtä, enemmän tai vähemmän vaurioituneita ympäröivien kommenttien ja leveiden marginaalien osalta. Oletukseni siitä, että tämä kappale on peräisin Schöfferin painosta, perustuu bibliografisiin tietoihin Fust-Schöfferin painon tyylistä vuosina 1465, 1470, 1473 ja 1476 julkaistuissa painoksissa niin sanotusta Sextus Bonifaciuksesta. Mutta koska nämä muistiinpanot, jotka ovat täydellisiä vain editio princeps -painokselle, osoittavat, että tämän vuoden 1465 painoksen glossat on painettu hieman pienemmällä tyylillä kuin kyseisillä lehdillä, joilla kommentaarien tyylit ovat täysin identtiset niiden kanssa, joita glossat esittävät Schöfferin Justinianuksen Instituutioiden editio princeps -painoksessa, ja koska glossien ympäröimä teksti näillä lehdillä on painettu täysin samoilla kirjasimilla kuin mainitussa vuoden 1468 Instituutioiden painoksessa, jolla myös vuoden 1462 Raamattu on painettu (vrt. Wetters Gesch. der Erfind. der Buchdruckerkunst, s. 527 ja 530, sekä kuvat nro 2 ja 5 taulussa IX ja nro 4 taulussa X Wetterin Tauluissa, sekä Falkensteinin Gesch. der Buchdruckerk., s. 143), ei kyseisiä lehtiä voida katsoa kuuluvaksi Bonifacius Liber sextuksen editio princeps -painokseen, vaan ne kuuluvat johonkin muuhun Fustin kuoleman jälkeen ilmestyneeseen, myös harvinaiseen ja arvokkaaseen painokseen. Tämä saa lisävahvistusta siitä, että kun Ebertin Bibliogr. Lex. mainitsee editio princeps -painoksen otsikon ja alkuosan diplomaattisella tarkkuudella, täällä ilmenee pieni ero, joka muuten huomattavasta yhtäläisyydestä huolimatta näkyy kahdella siellä mainitsemattomalla lyhenteellä ja yhden sanan jakamisella kahteen tavuun.
4) Seitsemän paperilehteä, merkittävästi vaurioituneita, goottilainen folio, ilman sivunumeroita, merkintöjä tai kustodeja, teoksesta Clementis V:n Constitutiones Johannes Andreen kommentaarien kanssa, painettu Mainzissa Schöfferin toimesta vuonna 1467 tai 1471. Lehdet sisältävät paavillisia dekreettejä, ja vertailtuani Corpus juris canoniciin, olen todennut niiden olevan osia Constitutiones Clementine -teoksesta. Nämä julkaistiin Schöffersin painosta mainittuina vuosina, sen jälkeen kun editio princeps oli julkaistu samasta valmistamosta Fustin elinaikana vuonna 1460. Se, että fragmentaarinen kappale on tämän valmistamon tuote, ei pitäisi olla epäilystäkään, kun katsotaan kahta kirjasintyyppiä, jotka ovat täysin samat kuin juuri kuvatuissa Bonifacius Sextuksen jäännöksissä. Sitä vastoin samankaltainen kirjasinten koosta glosseissa riippuva syy estää fragmenttien liittämisen editio princeps -painokseen (vrt. Wetters Gesch. d. Erf. d. Buchdr. s. 519). Seitsemän lehteä on jäljellä 65:stä.
Jo mainittujen painettujen kirjoitusten lisäksi kokoelmassa on useita muita painettuja kirjan fragmentteja, osittain paperista, osittain pergamentista, joihin Grönbladin kirjalliset tiedot eivät ulotu ja joiden otsikoita en ole onnistunut määrittämään. Erään goottilaisella foliolla painetun suuremmasta määrästä pergamenttilehtiä koostuvan messukirjan ensimmäisen lehden käsinkirjoitetut sanat, joiden lyhenteitä ei tässä toisteta, ovat seuraavat: Præsens missale donavit Capelle omnium sanctorum in ecclesia Aboensi Venerandus in Christo pater Dominus Magnus Nicolai de Serkilax Episcopus Aboensis Anno Domini 1498. Tämä messukirja, jonka piispa Maunu Särkilahti näin lahjoitti ollessaan tuomiorovasti Turun tuomiokirkkoon perustamalleen Kaikkien Pyhien kappelille, ei voi olla painettu minkään Ruotsin valtakunnassa sijaitsevan hiippakunnan käyttöön, sillä kaikki tunnetut tällaiset painetut kirjat, kuten Missale Lundense, ovat nuorempia kuin vuosi 1498 lukuun ottamatta Aboensea ja yllä mainittua Strengnensea. Kun piispa Maunu teki tämän lahjoituksen kymmenen vuotta sen jälkeen, kun erityinen messukirja Suomen kirkkoa varten oli jo painettu ja käytössä, vaikuttaa todennäköiseltä, että hänen lahjoituksensa johtui siitä, että lahjoitettu kirja sisälsi sellaista, mitä ei ollut Missale Aboensessa, mutta joka saattoi olla tarpeen Kaikkien Pyhien kappelin uskonnollisissa toimituksissa. Tämä ajatus johtaa helposti Missale Romanumiin, joka on tällainen käsikirja katolisen maailman pääkaupungille. Ja on olemassa tuntomerkki, joka voi paljastaa, että Maunu III:n lahja oli vuonna 1475 Roomassa Udalricus Galluksen julkaisema Missale secundum consuetudinem romanæ curiæ, joka on vanhin painettu messukirja heti kuukautta aiemmin Milanossa ilmestyneen Missale Ambrosianumin jälkeen ja suuri typografinen harvinaisuus, josta Ebert mainitsee Bibliogr. Lex. -teoksessaan vain kaksi kappaletta. Panzerin Annales typographici II. s. 458 kertoo nimittäin, että tämä vanhin Missale Romanum on ”sine signaturis, custodibus et paginarum numeris”, mikä huomautus ei ole löytynyt mistään muusta messukirjasta, ja kyseisessä vajavaisessa kirjassa, jonka jäljellä olevat arkit muutamaa lukuun ottamatta ovat täydellisiä, ei ole merkkiäkään tällaisesta merkinnästä. Myös formaatti täsmää. Sisällön antamaa vahvistusta, joka paljastaisi kirjan käytön Roomassa, en kuitenkaan voi pitää selkeänä ja varmana, joten asia jääköön avoimeksi. — Pidättäydyn myös kaikista epävarmoista arvauksista muiden painettujen kirjojen jäännöksistä. On ilmeistä, että joukossa on kunnioitettavia inkunaabelifragmentteja, mutta niiden sisältöä, tyylejä ja formaattia vertaamalla toisiinsa, en usko, että mikään niistä voisi olla peräisin kirjapainotaidon isän tai taidon kahden lähimmän kehittäjän työpajoista. En ole löytänyt mitään vanhimmista ruotsalaisista painatuksista. Kaikki nämä muut ovat hengellistä sisältöä, eikä niitä ole paljon.
Saavun käsikirjoituskokoelmaan. Grönbladin muistiinpanoissa on tulkittuna ja kopioituna: 1) qvarto-koossa kahdeksan pergamenttilehteä, jotka sisältävät osia ”Vadstenan luostarin säännöistä veljille ja sisarille sekä Elucidariuksen määräykset”, ja 2) erilaisia fragmentteja saarnoista ja hengellisistä kirjoituksista luonnoksina, laadittuina osittain latinaksi, osittain ruotsiksi, ”sekä keskiajan lopusta että ajanjaksolta heti uskonpuhdistuksen jälkeen”, kirjoitettuina paperille ja löydettyinä täytteenä tilikirjojen kansien sisällä.
Niihin käsinkirjoitettujen kirjojen jäännöksiin, kaikki poikkeuksetta pergamentille kirjoitettuja, joiden tutkimiseen ja järjestämiseen olen osallistunut, kuuluvat seuraavat: 1) Hieronymuksen latinankielinen käännös Raamatusta useina kappaleina, joskus Ambrosiuksen ja Augustinuksen ympäröivillä kommenteilla, yksi kappale hienoilla alkukirjainten maalauksilla. 2) Muutamia lehtiä Augustinuksen teoksesta De civitate Dei ja hieman Chrysostomusta. 3) Suuri määrä arkkeja, jotka kuuluvat useisiin eri paavillisten dekrettien kirjakappaleisiin. Corpus juris canonici -teoksen eri osat, sekä Gratianuksen "Decretum", Gregoriuksen "Decretales", Bonifaciuksen "Liber sextus" että "Constitutiones Clementine", ovat edustettuina käsikirjoituksilla, jotka ovat usein erittäin huolellisesti tekstatut ja kauniisti koristellut, myös hyvin tehtyjen alkukirjainten maalauksilla koristetut, mutta yleensä hyvin huonokuntoiset. 4) Erilaisten 'Corpus juris civilis romani -kappaleiden fragmentteja, osia "Institutiones", "Pandectae", "Codex" ja "Novellae" -teoksista, myös viimeksi mainitut latinaksi. 5) Vähemmän määrän lehtiä Rolandinus Passageriuksen teoksesta Summa artis notariæ ("notariaattitaidon ensimmäinen muokkaaja" Wachlerin käsikirjan mukaan, d. Gesch d. Litt: II. s. 424. 3. uudistettu painos). 6) 77 osittain vajavaista lehteä, jotka kuuluvat neljään eri kirjakappaleeseen yleishistoriallisesta teoksesta, joka antiikin historian osalta, jonka vanhimmat tiedot fragmentteina ulottuvat Kyrokseen asti, sisältää monia otteita roomalaisilta auktoriteeteilta, kuten Cicero, Seneca, Curtius, Svetonius, Valerius Maximus, Macrobius, Orosius ja monet muut. Keskiajan osalta teos ilman lähteiden viittaamista ulottuu keisari Fredrik II aikaan. Keskiajan historiaan on lisätty moraalista ja uskonnollista sisältöä olevia otteita Bernhard Clairvaux'laisen, Hugo de Saint Victoren, Richard de Saint Victoren, Hugo de Folieton ja muiden tämän ajan arvostettujen kirjoittajien teoksista, jotka selvästi kuuluvat samaan työhön ja näyttävät olevan mukana näiden miesten kirjoitusten kauniina esimerkkeinä. Samalla tavalla kuin edellisissä on Ciceroon liittyviä paikkoja, jotka eivät sisällä historiallisia tietoja, on lainattu hänen filosofisista ja muista teoksistaan. Sadan vuoden myöhemmin kuin edellä mainitut keskiajan kirjoittajat, eli kuuluisa Vincentius Beauvais'lainen († 1264). Tästä muun muassa klassisesta oppineisuudestaan tunnetun miehen yleishistoriasta kerrotaan, että se koostuu otteista vanhemmilta kirjoittajilta aina siihen asti, kun kirjoittaja käsittelee omaa aikaansa, ja että nämä vanhemmat lähteet, sekä klassiset että keskiaikaiset, aina selvästi mainitaan. Keskiajan lähteistä tärkeimpiä vanhemmille ajoille ovat Petrus Comestor ja Helinand, joita usein lainataan näillä lehdillä. Tavallisesti sanotaan Vincentiuksen historian olevan jaettu 32 kirjaan, ja se päättyy Potthastin mukaan (Bibliotheca historica med. aevi, s. 564) vuoteen 1244. Viimeinen, mitä tästä epätäydellisestä teoksesta löytyy, kuuluu sen 32. kirjaan, ja siinä käsitellään laajasti muutamaa vuotta ennen tätä ajankohtaa Saksaa uhanneita mongoleja. Koska kaikki siis täsmää, vaikuttaa melko varmalta, että kyseessä on Vincentii Bellovacensis Speculum historiale. 7) Toisen kronikan fragmentit kahdessa kappaleessa, joissa on sanasta sanaan otteita, mutta ilman sitaatteja, Eusebiuksen kronikasta, ja joiden harvat jäljellä olevat lehdet käsittelevät luomishistoriaa ja vanhoja kansoja. Kirjoittajaa en ole toistaiseksi onnistunut löytämään. 8) Raamatun historiaa esitellään kahden teoksen merkittävissä jäännöksissä ja muiden teosten yksittäisissä fragmenteissa. 9) Pyhimyslegendat mainitaan lukuisilla lehdillä, jotka ovat monien kirjakappaleiden jäännöksiä. 10) Otteita teoksesta Alberti Magni libri de animalibus. Otsikko esiintyy, kuten useimmissa tapauksissa, ilman selitystä. 11) Useita arkkeja keskiaikaisesta suuresta teoksesta, joka on jaettu moniin kirjoihin ja sisältää luonnonhistoriallista ja maantieteellistä tietoa. Voidaan olettaa, että se on Vincentii Bellovacensis Speculum naturale. Kirjoitettu eri käsialalla, lisäksi on muutamia lehtiä, jotka kuuluvat toiseen teokseen, käsitellen botaniikkaa ja tähtitiedettä ym. 12) 22 lehteä, ilmeisesti laajasta keskiajan lääketiedeteoksesta. 13) Muutamia lehtiä Hrabani Maurin latinan kieliopin kirjoista. Otsikko puuttuu. Kuitenkin, lähteiden perusteella, joita hän pääasiassa seurasi, uskon varmasti, että fragmentit kuuluvat tämän keskiaikaisen kirjoittajan teokseen, joka oli laajasti levinnyt ja käytetty seuraavina vuosisatoina. 14) Keskiaikaisia glossaarien jäänteitä.
Suurin osa käsikirjoituskokoelmasta koostuu kirkollisista käsikirjoista, raamatunkommentaareista, kanonisen oikeuden kirjoituksista (mainittujen dekreettien lisäksi) ja muusta teologisesta kirjallisuudesta. Voin kuitenkin mainita vain seuraavat säilyneet otsikot. 1) Bartholomei de S:n Concordio Summa casuum conscientiæ, josta on säilynyt hyvin vähän; 2) Jordani de Quedlinburg Pars aestivalis Postille evangeliorum dominicalium; 3) Postilla fratris Francisci de Abbate Astensis, ordinis Fratrum Minorum, super evangelia dominicalia totius anni; 4) Nicolai de Lyra, de ordine Fratrum Minorum, Postillæ perpetuæ sive brevia commentaria in Vetus Testamentum. Kahteen viimeiseen teokseen, joista on säilynyt paljon, liittyy erityistä kiinnostusta antiikin ystäville. Nämä kirjoitukset esiintyvät niiden kirjojen joukossa, jotka piispa Hemming, noin vuonna 1354 laatimansa luettelon mukaan, jonka Porthan mainitsee teoksessa Historia Biblioth. Academ. Aboens. s. 73 fg., lahjoitti Turun tuomiokirkon kirjakokoelmaan.[1] On myös melko selvää, että nyt kyseessä olevat kirjakappaleet olivat Turussa, kun ne hajotettiin ja muokattiin kansiksi. Tämä johtuu siitä, että kummankin teoksen lehdillä on merkintöjä, jotka muodostavat otsikoita selostuksille kruununverojen keräämisestä eri ja toisistaan kaukaisilla paikkakunnilla Suomessa. Koska tässä yhteydessä käsialat ja muuten lehtien ulkonäkö varmistavat, että kaikki saman kirjan lehdet kuuluvat yhteen ja samaan kirjan kappaleeseen, oli ne siis paikalla, jossa kannet kiinnitettiin tilikirjojen ympärille, ennen kuin ne lähetettiin Ruotsiin. Mutta missä muualla kuin Turussa? Sen tuomiokirkon katolinen kirjakokoelma tunnettiin varmasti tuhansista arkeista, joita käytettiin voudintilien sidontaan, ja yksi esimerkki on mainittu aiemmin. Näin ollen voidaan pitää mahdollisena sitä, että yliopiston kirjasto omistaa nyt saman kappaleen kirjasta, jonka edesmennyt suomalainen pyhimys lahjoitti 500 vuotta sitten Suomen luultavasti vanhimmalle julkiseen laitokseen kuuluvalle kirjastolle.
Kaikki tähän mennessä lueteltu on latinaksi lukuun ottamatta edellä mainittuja saarnakatkelmia luonnoksina. Ruotsiksi on lisäksi muutamia pergamenttikirjojen jäänteitä, nimittäin: 1) rukouskirja, 2) saarnoja, 3) myös saarnoja, 4) legendoja ja uskonnollisia kehotuksia, ilmeisesti nunnille tarkoitettuja, 5) legendoja, 6) askeettinen kirja, 7) niin kutsuttu "Köpmåla balk". Saksaksi on pergamenttikirjan jäänteitä, jotka sisältävät saarnoja, ja slaaviksi suurempi määrä membraaneja, joiden sisältö on minulle tuntematon —- viimeksi mainitut ovat luultavasti jonkinlaista sotasaalista.
Voi toki kysyä, onko jokin osa tilikirjojen kansista laitettu Ruotsissa. Mutta on kiistatonta, että tämä tapahtui yleensä, ellei aina, Suomessa. Tämän seikan osalta viittaan tohtori Grönbladin jo aiemmin mainitsemaan selostukseen siitä aikakauslehti Suomessa. Lisäksi on huomattava, että tilikirjojen kansissa olevat otsikot ovat usein niin yksityiskohtaisia, että ne näyttävät olevan kirjoitettu siellä, missä verot kerättiin tai missä ne alun perin vastaanotettiin, ts. Turussa, ja ne erottuvat helposti Ruotsissa eri käsialalla lisätystä merkinnästä Finland, johon liittyy vihkon numero. — Lisäksi Vehmaan seurakunnalla on merkinnän mukaan ollut Missale Aboensen kappale, kokoelmaan kuuluvassa membraanissa Jokioisten kirkkoherra kertoo elämäntarinoistaan, Grönblad on löytänyt toisiinsa ommeltujen lehtien välistä, jotka muodostivat kannen, latinalaisen kirjeen vuodelta 1574 yhdeltä Pohjanmaan kirkkoherralta toiselle, ja niin edelleen. Jos joku onnistuisi luettelemaan ryöstettyjen lukuisten kirjojen otsikot täydellisemmin kuin tässä on tehty, voisi tällainen luettelo, joka osoittaa kirjakokoelmien sisällön ja kuvaa hengellisen säädyn sivistystasoa maassamme katolisella ajalla, ansaita vaatimattoman paikan isänmaamme kulttuurihistoriassa.
Lähde: Öfversigt af Finska vetenskaps-societetens förhandlingar, VII, 1864-1865, s. 159-172. Helsingfors 1865.
- ↑ Kun piispa mainitsee quandam summam magnam, quae vocatur Astensis, vaikuttaa siltä, että hän viittaa edellä mainittuun teokseen. Nimeä Astensis ei nimittäin löydy keskiajan kirjallisuutta käsittelevistä kirjoituksista, paitsi viittaamassa Piemonten Astista kotoisin olevaan fransiskaanimunkki Franciscus de Abbateen, ja Hemming on summa-termillä hyvin voinut tarkoittaa hänen koko vuoden sunnuntaievankeliumien yleiskatsaustaan.