Ilolaulu Jesuksesta/X. Jesuksen kärsimisestä Hannaksen ja Haifaksen tykönä
| IX. Jesuksen kiinniottamisesta | Ilolaulu Jesuksesta X. Jesuksen kärsimisestä Hannaksen ja Haifaksen tykönä Kirjoittanut Mattias Salamnius |
XI. Juudaksen kelvottomasta katumuksesta ja häpeällisestä kuolemasta |
Luku X.[muokkaa]
Jesuksen kärsimisestä Hannaksen ja Haifaksen tykönä.
Kulki siis köysissä Jumala,
Sitehissä suuri Luoja.
Onkos kuultu oudompata,
Surkeampata sanottu?
Kohta kansa kuljettaapi
Häijyn Hannaan huonehesen,
Kaifaksen apen kotia.
Näytti Hannas hampahansa,
Kiskoi pilkkahan kitansa.
Sitte Kaifaksen salihin,
Luoksi herran hengellisen,
Ylimmäisin arviosta,
Papin parvesta pahimman,
Kuss' oli kärmehten käräjä,
Kavalat ko'ossa kaikki.
Nousi parvesta parahin,
Taikka parvesta pahimpi,
Kaifas kaikkien seasta,
Kysyi kohta Jesukselta:
"Kenelt' on sinulla käsky,
Kusta oppisi otettu,
Saatuna sanat mokomat,
Joit' ei Abraham jutellut,
Eikä Mooses muistuttanut?"
Jesus vastasi vakainen:
"En ole salaa sanonut,
Enkä varkahin varonut,
Vaan julki olen jutellut
Kaiken kansan kuuluvissa,
Synagoogassa sanellut,
Todistanut temppelissä:
Mitä sä kysyt minulta?
Kysy muilta kuulioilta!
Kyllä mies hädässä hengen
Toisin taitaisi sanoa,
Kuin on ennen ilmoittanut,
Tehdä tyhjäksi totuuden;
Totuus on todistajissa,
Asia kaikki kuulioissa."
Sylkähti sydän vihasta
Kohta herran hengellisen,
Mies nurjaksi meneepi
Vastauksesta vapaasta.
Katsoi päältä palvelia,
Siinä seisova sivulla,
Näki herransa häpeän.
Iloksi pahan isännän,
Mieli herransa hyväksi [herransa mielihyväksi]
Antoi kohta korvapuustin
Ilman syyttä Jesukselle;
Alku juutasten lakihin!
"Pidä suusi pienempänä,
Älvös kiskoko kitaaasi
Luona herran hengellisen."
Punoitti pyhimpi poski
Korvapuustista kovasta;
Meidän poskemme punainen
Kosk' on viinasta vihanta.
Kohta tuodahan todistus
Vastoin Jesusta, viatta.
Kuin oli anonut itse.
Kaksi kaikista pahinta
Avasit sanoihin suunsa:
"Tämä Herran temppelitä
Maahan kaataa käkeepi,
Joka on käsin kudottu,
Vaivoin varsin valmistettu,
Kauvan aikaa jo alettu:
Jällen tehdänsä jalomman
Ilman sormen saattamatta,
Käden päällä käyttämättä,
Kaikin päällä kolmen päivän."
Ei nä'y tämä todeksi,
Eikä kyllin kaipaukseksi
Luona herran hengellisen.
Itse parvesta isäntä,
Kaifas kaikkein seasta
Ylös nousi istuimelta
Korkeitten säärein päälle:
Kaapu silkkinen kahahti,
Kiilsi myssy kaunehimpi.
Leimahti leveä lakki.
Eipä entistä enämpi
Kysy kirkon kaatamista;
Näkyvät nämät vähäksi.
Alkoi uudesta asian:
"Kautta korkean Jumalan
Sekä suuren ammattini
Tunnusta tosi minulle.
Oletko Jumalan poika,
Kristus siunatun sikiä?"
Jesus vastasi vakaillen,
Sanoi suulla julkisella:
"Et usko tätä todeksi,
Vaikka suullasi sanelet,
Ennen kuin näet minua
Päällä pilvien tulevan
Voiman kanssa korkealla."
Kaifas kauhistui vihasta,
Kirotusta kiivahasta: [kiivaudesta]
Silkkiviittansa sivalsi,
Rikki kaapunsa reväisi.
Teki vaaksalta vakoa,
Sanoen sanoja näitä:
"Julkinen Jumalan pilkka
Tämän suusta suitseneepi;
Ei tarves todistajia,
Korvat kuulevat omanne."
Joukko yksiäänisesti
Kuuluttaapi kuolemahan.
Itse ilkeät isännät,
Paremmat ei palveliat,
Jotka Jesusta pitävät,
Paljon pilkkoa tekevät,
Ilman syyttä, Jesukselle:
Sylkevät pyhimmät silmät,
Voidit öljyllä omalla;
Korvapuustilla kovilla
Kuninkaaksi kunnioitit;
Silmät rievuilla sitovat,
Lyövät poskelle pyhälle.
"Jalopa sinä Jumala,
Kosk'et arvata osaja,
Kenen lyötynä kädellä,
Keltä kärsit korvapuustin."
Läksit juuttahat levolle,
Maata mielellä hyvällä,
Saatua Jumalan surman.
Aivan aamulla varahin.
Jällen yhtehen tulevat,
Päättävät pahimman neuvon,
Väärän tuomion varustit:
Herran käydä kuolemahan,
Viattoman vaivan ala,
Ripustettaa ristin puuhun.
Loppu juutasten lakihin,
Päätös neuvohon pahahan!