Irtaimiston sotavahinkolaki

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen asetuskokoelma 88/1940.


Irtaimiston sotavahinkolaki.
Annettu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 1940.


Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku. Yleiset säännökset.

1 §. Irtain omaisuus, joka kuuluu samaan yritykseen tai samalle omistajalle ja on vakuutettu kotimaisessa tai Suomessa toimiluvan saaneessa ulkomaisessa vakuutuslaitoksessa palovahingon varalta, on sodan tai aseellisen selkkauksen aiheuttaman vahingon varalta vakuutettu irtaimiston sotavahinkoyhdistyksessä sanotunlaisen vahinkovakuutuksen määrästä, kuitenkin, mikäli on kysymys vakuutusehdoissa tarkemmin määrättävästä henkilökohtaisesta irtaimistosta, enintään sadastatuhannesta sekä, mikäli on kysymys muusta irtaimistosta, enintään miljoonasta markasta.

Mitä 1 momentissa on säädetty, ei koske irtainta omaisuutta, jonka palovakuutusmäärä on pienempi kuin kymmenentuhatta markkaa.

2 §. Muu kuin 1 §:n mukaan vakuutettu irtain omaisuus sekä omaisuus, jonka vahinkovakuutusmäärä on suurempi kuin 1 §:n 1 momentissa sanottu enimmäismäärä, on omistajan ilmoituksesta otettava tämän lain mukaiseen vakuutukseen enintään omaisuuden vahinkovakuutusmäärästä.

Jos 1 momentin mukaan vakuutettavan, samaan yritykseen tai samalle omistajalle kuuluvan omaisuuden vakuutusmäärä on suurempi kuin 1 §:n 1 momentissa sanottu enimmäismäärä, voidaan vakuutuksen ehdoksi panna, että vakuutusmaksun suorittamisesta on annettava vakuus.

Ilmoitus, joka mainitaan 1 momentissa, on tehtävä kirjallisesti sille vakuutuslaitokselle, joka on myöntänyt omaisuuden vahinkovakuutuksen.

3 §. Tämä laki ei koske irtainta omaisuutta, jonka omistaa Suomen valtio, vieras valtio tai ulkomainen yhteisö taikka johon nähden valtioneuvosto on niin määrännyt, ei myöskään irtainta omaisuutta, jolle Suomessa voidaan saada kuljetusvakuutus sotavahingon varalta, eikä niitä rakennukseen kuuluvia koneita tarpeistoineen, joita tarkoitetaan 14 päivänä joulukuuta 1939 annetun sotavahinkolain 1 §:n 3 momentissa.

2 luku. Irtaimiston sotavahinkoyhdistys.

4 §. Ne 1 §:ssä mainitut vakuutuslaitokset, jotka myöntävät siinä tarkoitettuja vahinkovakuutuksia, ovat irtaimiston sotavahinkoyhdistyksenä, jonka tulee hoitaa tässä laissa tarkoitettua vakuutustoimintaa.

Irtaimiston sotavahinkoyhdistyksen kotipaikkana on Helsingin kaupunki. Sen säännöt ja vakuutusehdot määrää yhdistyksen esityksestä valtioneuvosto, joka myös voi määrätä yhdistyksen hallitukseen valittujen jäsenten lisäksi enintään puolta näiden lukumäärästä vastaavan määrän lisäjäseniä. Ensimmäisen hallituksen asettaa sosiaaliministeriö.

Muulla kuin 1 momentissa mainitulla vakuutuslaitoksella ei ole oikeutta harjoittaa vakuutusliikettä, jonka tarkoituksena on irtaimen omaisuuden vakuuttaminen sodasta tai aseellisesta selkkauksesta johtuvan vahingon varalta.

5 §. Irtaimiston sotavahinkoyhdistyksen toiminnassa ja valvonnassa on soveltuvilta kohdin noudatettava kotimaisista vakuutusyhtiöistä annettua lakia.

Korvattava vahinko ja muut vakuutuksen ehdot määrätään 4 §:n 2 momentissa mainituissa vakuutusehdoissa, ja on vakuutussuhteessa, mikäli siitä ei ole määräyksiä vakuutusehdoissa tai tässä laissa, noudatettava vakuutussopimuslakia.

6 §. Vakuutuslaitokset jotka myöntävät 1 §:ssä tarkoitettuja vahinkovakuutuksia, ovat velvolliset toimimaan irtaimiston sotavahinkoyhdistyksen asiamiehinä sekä antamaan yhdistykselle kaikki ne vakuutuskantaansa koskevat tiedot, jotka ovat tarpeen tämän lain mukaisen vakuutuksen toimeenpanemiseksi.

Edellä 1 momentissa mainituilla vakuutuslaitoksilla on oikeus saada siinä tarkoitetuista tehtävistä kohtuullinen palkkio, jonka suuruuden määrää sosiaaliministeriö.

7 §. Irtaimiston sotavahinkoyhdistyksen ottamalla obligatiolainalla on valtion takaus. Luvan tällaisen lainan ottamiseen antaa ja sen ehdot vahvistaa valtioneuvosto.

3 luku. Vakuutusmaksu ja vahingonkorvaus.

8 §. Vakuutusmaksuna tämän lain mukaisesta vakuutuksesta on omaisuuden omistajan suoritettava vakuutusmäärää vastaava suhteellinen osuus maksettavista korvauksista sekä muista tässä laissa tarkoitetun vakuutustoiminnan aiheuttamista kustannuksista. Vakuutusmaksu on myös sen suoritettava, jolle maksetaan vahingonkorvaus.

Vakuutusmaksua laskettaessa on otettava huomioon omaisuuteen kohdistuva vahingonvaara. Sitä vastaavien, vakuutusehdoissa määrättävien maksuryhmien ylimmässä ryhmässä on vakuutusmaksu enintään seitsemän ja alimmassa enintään kolme sadalta vakuutusmäärästä.

Jollei vakuutusmaksua suoriteta yhtenä eränä tai jollei sitä tai sen osaa makseta määräaikana, voidaan maksuun lisätä sosiaaliministeriön vahvistama korko.

Vakuutusmaksu voidaan ulosottaa ilman tuomiota tai päätöstä siten, kuin verojen ja yleisten maksujen ulosotosta on säädetty. Vakuutusmaksulla on etuoikeus ensimmäisenä verojen ja niiden kanssa yhtäläisellä etuoikeudella menevien saamisten jälkeen.

9 §. Jolleivät vakuutusmaksut riitä sattuneiden vahinkojen korvaamiseen, on korvauksia suhteellisesti alennettava.

Jos alennus olisi suurempi kuin kaksikymmentä sadalta, annetaan vahingonkorvausten maksamiseen avustusta valtionvaroista, sen mukaan kuin siitä erikseen säädetään.

4 luku. Erinäisiä säännöksiä.

10 §. Omaisuuden sotavakuutus on voimassa myös jokaisen hyväksi, jonka saamisesta tämä omaisuus on panttina, ja on hänellä, jos omaisuus on vahingoittunut tai tuhoutunut, oikeus, vaikkei saaminen olisikaan erääntynyt, ennen omistajaa saada irtaimiston sotavahinkoyhdistykseltä maksu korvausmäärästä, jollei omistaja ole korjannut vahinkoa tai asettanut vakuutta sen korjaamisesta. Sama olkoon lakina jokaisesta, jolla on oikeus pidättää omaisuus erääntyneen saamisen vakuutena.

11 §. Jos sodan tai aseellisen selkkauksen aiheuttama vahinko kohtaa 1 §:n 2 momentissa tarkoitettua irtainta omaisuutta, maksetaan korvaus valtionvaroista, sen mukaan kuin siitä erikseen säädetään.

Sama olkoon lakina sellaisen irtaimen omaisuuden korvaamisesta, joka on vahingoittunut ennen tämän lain voimaantuloa ja josta ei suoriteta korvausta 17 §:n mukaisesti.

12 §. Irtaimiston sotavahinkoyhdistyksen asiana on hoitaa 11 §:ssä tarkoitettujen korvausten maksaminen sekä korvausasiain muu selvittely.

Edellä 1 momentissa mainitusta tehtävästä suoritetaan irtaimiston sotavahinkoyhdistykselle valtionvaroista palkkiota, jonka perusteet määrää valtioneuvosto.

13 §. Tämän lain nojalla suoritettu vakuutusmaksu saadaan vähentää verotettavasta tulosta tulo- ja omaisuusverotuksessa.

Irtaimiston sotavahinkoyhdistys ei ole velvollinen suorittamaan tulo- ja omaisuus- eikä kunnallisveroa, ei myöskään leimaveroa.

14 §. Irtaimiston sotavahinkoyhdistyksellä on oikeus saada virka-apua julkisilta viranomaisilta.

15 §. Yhteenliittymän, jota tarkoitetaan 14 päivänä joulukuuta 1939 annetun sotavahinkolain 13 §:ssä, vastuu saadaan yhteenliittymän puolesta tehdystä hakemuksesta siirtää irtaimiston sotavahinkoyhdistykselle. Tällaista siirtoa koskevan sopimuksen ehdot vahvistaa valtioneuvosto.

16 §. Tarkempia määräyksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa asetuksella.

17 §. Tämä laki on voimassa vuoden 1941 loppuun, mutta sitä on senkin jälkeen sovellettava vakuutustapahtumiin nähden, jotka ovat sattuneet lain voimassa ollessa. Sitä on niin ikään, mikäli on kysymys 1 §:n mukaisesta vakuutuksesta, sovellettava vakuutustapahtumiin, jotka ovat sattuneet vuoden 1939 marraskuun 29 päivän jälkeen ennen tämän lain voimaantuloa, kuitenkin siten, että 1 §:n 1 momentissa mainittujen enimmäismäärien sijasta enimmäismäärä on kaksisataatuhatta markkaa henkilökohtaisen irtaimiston osalta ja viisi miljoonaa markkaa muun irtaimiston osalta. Näitä enimmäismääriä on sovellettava myös viidentoista päivän kuluessa tämän lain voimaantulosta sattuneihin vakuutustapahtumiin.


Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 1940.

Tasavallan Presidentti
KYÖSTI KALLIO.


Sosiaaliministeri K.-A. Fagerholm.

Katso myös[muokkaa]