Julius Krohnin muistolle

Julius Krohnin muistolle. Kirjoittanut Antti Jalava

Suomi äiti surren astuu

Taasen kohti hautoja,

Monen silmä vesin kastuu,

Kun on kuollut tuttava.

Poika parhain joukostamme

Pois on täältä muuttanut,

Siksi kaikuu parvestamme

Surun sävel sortunut.

Kannel kaikumasta vaipui

Kuolon synkkään mykkyyteen,

Siksi surren Suomen taipui

Mieli kolkkoon synkkyyteen.

Kuni kannel soittajatta

Vaiti on, ei helsky, soi,

Niinpä kansa nostajatta

Surra eikä muuta voi.

Paljon kaatui kaatuessa

Jalon maamme ystävän,

Kuni hongan hoipuessa

Aukko syntyy metsähän.

Töistään lepää haudassansa

Suomen soiton suosija,

Viritä ei kanneltansa

Kansan iloks soittaja.

Töistään lepää aatteen miesi,

Muistons elää ainiaan;

Miks, sen taivaan Herra tiesi,

Kuoli ennen aikojaan.

Mut miks Häntä tuomitsemme,

Hän vain tietää parhaimman,

Hän soi Suonion Suomellemme,

Hän vei Suonion suojahan.

A[ntti]. J[alava].

Lähde: Uusi Suometar 9.9.1888.