Kääpiön kosto
| Kääpiön kosto. Kirjoittanut Josef Julius Wecksell |
| Suomentanut Uuno Kailas. Ruotsinkielinen alkuteos Dvergens hämnd. |
- On vuoressa kääpiö. Kiiluvaa,
- Kas, siellä hän kultaa kalkuttaa.
- Se ahjossa vaaleten kipunoi.
- Ja kääpiön vihlova laulu soi:
- Valost’ armaan häätänyt auringon
- Alas vuoriin ihminen meidät on.
- Suku korska se saaliinhimossaan
- On sortuva myrkkyymme riuduttavaan.
- Kas, kultamme, vuorissa leimuten,
- On turmaan suistava ihmisen.
- Se pohjalla kuilujen hirvittäväin
- On vaaniva, maaniva kimmeltäin.
- Ja meiltä se tenholoiston saa,
- Joka ihmisen sielun orjuuttaa,
- Kunis taivaan luota ja auringon
- Hän yöhön ja kuoloon suistuva on.
- Se sankarin kourasta kalvan lyö,
- Se pettää maan, valat kalliit syö,
- Ja rakkaus saastuu vuoksi sen,
- Luo alttarin varkaana astuen.
- Se neidon viattomuuden vie
- Ja uskon – ja autio sielu lie.
- Pojan uupuu uskallus huimapään,
- Kun veriin huokuu se kylmyyttään.
- Siis kiilu, kulta, ja kipunoi!
- Vihan moukari, mahtavasti soi! –
- Suku ihmisen surmaan vaeltaa.
- Taas meidän, meidän on kerran maa!
Lähde: Suomen kansalliskirjallisuus. 1936. Osa 10. 1800-luvun ruotsinkielisiä runoilijoita ja kirjailijoita. Toimittaneet E. N. Setälä, V. Tarkiainen ja Vihtori Laurila. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.