Kaunis Saksa: Esipuhe
| Esipuhe. Kirjoittanut Uuno Kailas |
En kuvittele käännössarjani kykenevän edes vähäisessäkään määrässä kuvastamaan saksalaisen lyriikan yleistä kehitystä: pisarahan voisi kertoa kovin vähän valtamerestä. Runojen valintaa eivät niin sanoakseni kirjallisuushistorialliset näkökohdat olekaan sanottavasti sitoneet. Ensinnäkin olen varonut kajoamasta sellaisiin runoihin, joita paraskaan käännös ei voisi edes lähennellä lyyrilliseen pitoisuuteen nähden – mielestäni ei ole oikeutettua siirtää suomenkieleen kuortakaan, jos kerran ydin valuu pois. Niinpä onkin monta runoilijanimeä, joiden paikka oikeudella olisi saksalaista lyriikkaa sisältävän antologian lehdillä, saattanut jäädä kokonaan pois tästä valikoimasta. Goethen runoja en ole ryhtynyt kääntämään siitä syystä että toisella taholla parhaillaan valmisteltaneen uutta Goethe-valikoimaa; kuitenkin olen ottanut mukaan »Prometheuksen», entisten käännösten pohjalla laadittuna sovittelukokeena. Edelleen sisältyy tähän sarjaan ylimalkaan vain uudempaa, tämän ja viime vuosisadan runoutta: tunnoiltaan meitä ajankohtaisesti läheisemmin koskettavana. Koska toivon voivani tuonnempana julkaista uuden valikoiman nimenomaan kaikkein-nuorinta maailmanlyriikkaa, olen tällä kertaa vain niukasti ottanut mukaan saksalaista ekspressionistista runoutta. Vaikka valitsemani runot eivät aina olisikaan edustavimpia tekijöilleen, enempää kuin saksalaiselle lyriikallekaan – siitä huolimatta, että useimmat niistä sisältyvät arvokkaimpiin saksalaisiin antologioihin –, ei käännössarjani silti välttämättömästi tarvinne jäädä lukijalle vähemmän satoisaksi kuin jokin ankarasti »edustava» käännösvalikoima. Sivutarkoituksitta puhtaasti lyyrillisenä sarjana se on kenties vain voittanutkin siitä: kun olen valinnut käännettäväni omia mieltymyksiäni tai mielijohteitani noudattaen, on mieskohtaisesti läheinen suhteeni originaaliin päässyt lämmittämään monta käännöstä. Tiedän hyvin, että moni kaunis kimallus on jäänyt tämän kirjan lehdille – niinkuin tiedän senkin, että moni yhtä kaunis kimallus on valunut läpi sormieni antamatta vangita itseään.
Mitä puhtaasti suoritukselliseen puoleen tulee, olen käännöksissä luonnollisesti varonut runojen tunnearvojen polkemista. Suomalaisen asun joustavuus on mielestäni ollut tärkeämpää kuin originaalin turhantarkka noudattaminen. Parissa tapauksessa, jolloin runon ydintä ei ole voinut pahoin silpomatta puristaa originaalin rytmiin, olen turvautunut jonkunverran muunnettuun säerakennelmaan – mikä määrätyillä edellytyksillä yleensä katsottaneenkin sallituksi.
Kaiken kaikkiaan uskallan toivoa, että tämäkin vähäinen käännössarja – vaikka onkin vain pisara suuren meren vettä – vie suomalaisen lukijan askeleen lähemmäksi sitä Saksaa, jota mikään sorron kuolemanrengas ei voi tuhota: saksalaista ihmissydäntä sen puhtaimmissa sykähdyksissä – lähemmäksi Kaunista Saksaa.
- Helsinki, joulukuussa 1923.