Kiljusen herrasväen kalastusmatka

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiljusen herrasväen kalastusmatka

Kirjoittanut Jalmari Finne


Kiljusen herrasväen kalastusmatka.

Kirjoittanut Jalmari Finne.

Eihän se mitään merkillistä ole maalla, että lähdetään kalastamaan, mutta kun Kiljuset läksivät sille retkelle, niin oli koko kylä jännityksessä, sillä kun Kiljusille aina tapahtui jotain odottamatonta, tiedettiin heidän tältäkin matkalta palaavan monenmoisten seikkailujen jälkeen. Ja olikin se kalastusmatka merkillinen, niin ihmeellinen, että Kiljusen herrasväelle vain saattoi sellaista tapahtua.

Koko kylä oli katsomassa heidän lähtöään. Veneeseen oli viety ruokakori ja kahvikojeet, sillä Kiljuset aikoivat koko päivän, ehkä vielä seuraavankin viipyä retkellään. Niin sitä mentiin veneeseen ja kyläläiset lykkäsivät veneen vesille.

Isä Kiljunen piti perää, äiti istui Pullan kera kokassa ja pojat soutivat. Oli se merkillistä soutamista. Mökö huopasi ja Luru souti ja seurauksena siitä oli, että vene pyöri yhdessä paikassa ympäri. Nyt tuli isä soutamaan ja pojat pantiin perää pitämään, josta oli seurauksena se, että vene vähän ajan perästä tulikin kyläläisten riemuksi rantaan. Moni jo ajatteli, pääseekö Kiljusen herrasväki laisinkaan sen pitemmälle.

Juuri kun taas piti lähdettämän rannasta, huomasi isä Kiljunen, että heillä ei ollutkaan riippakiviä veneessään, sillä he aikoivat onkia erään saaren lähellä. Kyläläiset kantoivat kaksi hyvin suurta kiveä veneeseen, ja sitten sitä taas lähdettiin. Pojilta otettiin perämela pois ja isä Kiljunen alkoi yksinään soutaa. Siten päästiin yhä etäämmälle rannasta.

Kun oli tultu tuon saaren lähelle, alkoivat Kiljuset valmistautua onkimaan. Oli siinä huutoa ja melua, kun kukin etsi onkimisvehkeitään, ja kun kalat pelkäävät ääntä, niin eivät Kiljuset varmaankaan olisi saaneet sieltä ainoatakaan kalaa. Mutta he eivät päässeet edes koettamaankaan onkia, kun heille tuli este. Ja syy oli seuraava. Sillä aikaa kun isä Kiljunen sitoi toisen suuren kiven nuoraan kiinni ja laski sen veteen riipaksi, jotta vene pysyisi heidän onkiessaan samalla paikalla, arvelivat Mökö ja Luru, että veneeseen oli saatava vettä, jotta ne kalat, joita he aikoivat onkia, pysyisivät kauemmin elossa. Isän ja äidin huomaamatta ottivat he veneen tapin pois, ja Luru pisti sen huomaamattaan taskuunsa. Pojat katselivat iloissaan, miten vesi pulppusi avoimesta tapinreiästä sisään.

Äiti huomasi ensin, että vettä oli veneessä ja kiljaisi:

— Tappi on auki!

Silloin isä huusi:

— Pankaa pojat tappi kiinni!

Pojat huomasivat, että vesi alkoi jo nousta liian korkealle, ja olisivat mielellään panneet tapin kiinni, mutta eihän tappia mis

tään löytynyt. Sitä etsittiin ja etsittiin, mutta ei löydetty, sillä Luru ei muistanut, että se oli hänen taskussaan. Ja vesi nousi veneessä yhä korkeammalle. Kohta alkoi sitä tulla jo laitojenkin yli, sillä vene painui nopeasti, kun siinä vielä oli toinen raskas riippakivi ja niin monta ihmistä. Kylläpä Kiljuset kiljuivat. Jo oli vene aivan veden alla, ja koko herrasväki sai lähteä uimaan. Siinä ne sitten rämpivät, isä, äiti, Mökö, Luru ja Pulla.

Saari oli niin lähellä, että he pääsivät sinne uimalla. Siellä he sitten seisoivat märkinä rannalla ja koettivat nähdä, missä heidän veneensä oli. Se oli painunut pohjaan! Kun siinä oli suuri kivi, niin eihän se pysynyt veden pinnalla. Oli se suuri surkeus. Keskellä heidän suurta suruaan sattui Luru pistämään kätensä taskuunsa ja löysi sieltä tapin. Se oli tallessa, mutta eihän siitä nyt enää ollut mitään apua.

He olisivat tahtoneet sytyttää tulen kuivatakseen vaatteitaan, mutta tulitikut, jotka isä löysi taskustaan, olivat märkiä. Ne pantiin kivelle auringonpaisteeseen ja siinä ne pian kuivuivat niin paljon, että saatiin raapaistuksi tulta. Pojat kokosivat risuja, ja pian oli oikea kokkovalkea palamassa. Nyt riisuivat kaikki vaatteensa ja panivat ne tulen lähelle kuivumaan. Isä ja äiti menivät saaren toiseen päähän ottamaan aurinkokylpyjä ja lepäsivät lämpöisellä kalliolla. Sillä välin kokosivat pojat yhä enemmän kuivia puita tuleen, se tuli yhä suuremmaksi ja korkeammaksi. Oli ollut kauan aikaa poutaa ja metsä oli sen vuoksi hyvin kuiva. Eipä aikaakaan, niin tuli levisi, se levisi aivan huimaavaa vauhtia ja kohta oli metsä tulessa. Pojat riensivät huutaen saaren toiseen päähän ja Pulla jäljestä isän ja äidin luo, ja tuli riensi heidän jäljessään. Koko saari paloi! Kiljusilla ei ollut muuta edessä kuin mennä järveen pakoon ja siellä he nyt katselivat, kaulaa myöten vedessä, miten saari paloi, ja saarella kaikki heidän vaatteensa. Ja sellainen metsä palaa kauan, ja Kiljuset saivat kauan olla vedessä. He jo luulivat tulevansa kokonaan vesieläimiksi, paitsi pikku Pulla, joka istui isä Kiljusen pään päällä.

Kun tuli väheni, koettivat he nousta maihin, mutta palaneet hiilet polttivat heidän jalkojaan. Rannan kivillä he vain saattoivat istua ja odottaa. He eivät tietäneet, miten he tästä pääsisivät.

Eivätkä he itse olisi päässeetkään, ellei tuli olisi näkynyt kylään asti. Siellä heti arvattiin, että Kiljusille oli tapahtunut jotain. Soudettiin veneillä saaren luo, ja noudettiin Kiljusen herrasväki aivan alastomana kotiin.

Siten päättyi heidän kalastusmatkansa.

Lähde: Pääskynen no 11, 1909, s. 7–9