Kirjeitä Afrikasta/5/5
| Kirjeitä Afrikasta/5/4 | Kirjeitä Afrikasta V Käynti Uukuambissa Kirjoittanut August Pettinen |
| Julkaistu alun perin: Suomalainen, 12.6.1890, nro 47, s. 2–3. Artikkelin verkkoversio. |
Joka lauseesen vastasi Negumbo siten,
että hän kai’un tapaisesti toisti
aina lauseen loppu-osan. Näytteeksi tuosta
mukavasta kai’usta panen tähän lukijan
hyväntahtoisella suostumuksella muutaman
lauseen tuosta edellä mainitusta
keskustelusta suomennettuna.[1]
R.: ”Sinä tunnet meidät sekä meidän olomme Ondongassa, meidän tapamme ja toimemme sinä myös tiedät, me kun jo olemme siellä kauan olleet;”
Negumbo: — ”kauan olleet.”
— ”Ondonga ja Uukuambihan ovat lähellä toisiaan, ovat kuin yksi valtakunta;”
— ”— kuin yksi valtakunta.”
”Me emme ole kauppijaita;”
— ”— te ette ole kauppiaita.
— ”Kauppijaat kokoovat tavaroita ja menevät”,
— ”— ja menevät.”
— ”Me pysymme valtakunnassa ja opetamme ihmisiä;”
— ”— opetatte ihmisiä.”
— ”Me opetamme ihmisille Jumalan sanaa ja hyviä tapoja.”
— ”Jumalan sanaa ja hyviä tapoja.”
— ”Ja niitä, jotka ottavat vastaan Jumalan sanan ja uskovat sen, me kastamme;”
— ”— Te kastatte.” J. n. e.
Samoin on Negumbolla tapana muissakin puhelmissa toistaa kertojan joka lauseen loppusanat. — Keskustelun päätyttyä kysyi Negumbo, kutka meistä tulisivat hänen opettajikseen? Saatuansa kuulla, että lähet. saarn. A:nin ja tämän kirjoittajan sopisi paraiten tulla, kääntyi majesteetti puoleeni ja sanoi päättävästi: ”Sinä tulet, minä iloitsen.”
Puheet kun olivat puhutut ja seikat selvitetyt sekä majesteetille hyvää yötä sanottu, läksimme astelemaan majataloomme ”Hotel for the travelers”iin, joksi englantilaiset kauppiaat tuota kortteeripuutamme ennenaikaan kuuluivat nimittäneen. Lähtiessämme lupasi kuningas lähettää meille maitoa illalliseksi, mutta sitäpä ei tullutkaan. Tämäkin pikkuseikka osoittaa, ett’eivät nämä mustat majesteetit pienimmissäkään asioissa täytä lupauksiaan.
Ministeri Akapundja makaili koko iltapuolen päivästä vaunuillamme. Hän oli vähä liian usein käynyt omagongo[2] ja amalovupadan ääressä ja siitä tullut huonovointiseksi. Illan hämyssä tultiin häntä hakemaan majesteetin puheille; mutta siinäkös oli työtä ennenkuin saatiin ukko jaloilleen. Vasta majesteetin edessä seisoessaan sanottiin vanhuksen heränneen. Vähän myöhemmin tuli Akapundja luokseni ja valitti kovaa nälkäänsä sekä pyysi minulta ruokaa itselleen ja kahdelle adjutantilleen. Kysymykseeni: eikö hän hovista saa ruokaa, vastasi ministeri, ettei hän ole mitään syönyt sitte eilisen puolenpäivän, jolloin hänelle annoin ruokaa palvelijoitteni kanssa. Ukko selitti, että eilen illalla kotiin saavuttuansa joi hän vain hiukan omalovua, ja tänä aamuna taas lähdimme niin varhain ja kiireesti, ett’ei hän ehtinyt syödäkään; täällä jälleen on hän pitkin päivää maistellut omalovua ja tuota äskenmainittua hedelmävettä, nyt on siis kova nälkä. Vanhus selitti vielä että hänen on nyt kuninkaan käskystä meneminen virkatoimilleen ratkasemaan erästä riita-asiaa muutamassa valtakunnan äärimmäisessä kylässä. Hän arveli kylän olevan kaukana, jotta hänen on kaiken yötä kulkeminen ja huomenna jälleen oleminen majesteetin puheilla. Oikein tuli sääli ukko-parkaa! Toista vuorokautta olla syömättä, väsyksissä edellisistä matkailemisista, kova kohmelo, ja lähteä taas laputtamaan, saamatta edes yönsydämellä unen kautta virkistää vanhoja, väsyneitä raajojaan! Puurolla, jota ukko hät’hätään valmisti antamistani jauhoista, vähän nälkäänsä tyydytettynä, lähti hän virkamatkalleen.
Seuraavana, 22 p:nä aamupuolella kutsuttiin meitä majesteetin puheille. Haaremin edustalla meitä taas vastaanotettiin. Tällä kertaa ei ollut pitkiä puheita, tavallinen tervehdys vain. Iltapuolella lupasi kuningas kutsuttaa meidät taas hoviinsa. Jo edellä puolen päivän ilmestyi ministeri Akapundja vaunuillemme ja kertoeli yöllisen matkansa hyvin onnistuneen. Ukko oli, näet, saanut riidat sovitetuiksi ja lehmän vaivoistaan. — Puolisen jälkeen saimme taas kunnian pistäytyä majesteetin puheilla. Noin tunnin aikaa kaikellaisista puheltuamme, ilmoitimme kuninkaalle seuraavana päivänä aikovamme lähteä paluumatkalle. ”Niin, te lähdette”, arveli majesteetti istahtaen viereeni ja otti tupakka-pussin taskustani, mutta pahaksi onneksi — ainakin ottajalle — olikin se tyhjä. Pussini kun nyt kieltäytyi tekemästä majesteetille palvelusta, sai R:n piippu kunnian pistäytyä hänen korkeutensa suussa. Sanaakaan lausumatta otti hän sen R:n hampaista ja pöllähytteli siitä paksuja savupilviä.
Hovista lähtiessämme ilmoitti kuningas tulevansa meitä vielä sinä iltana vaunujemme luona puhuttelemaan. Mutta kun olimme vaunuillemme päässeet, tuli lähettiläs sanomaan, että kuningas tulee luoksemme vasta huomenaamuna. Käskimme lähettilään sanomaan herralleen, että, jos tämä tahtoo meitä vielä tavata nouskoon varhain ylös, meidän kun on aikaiseen lähteminen. Mies poistui, mutta tuli kohta takasin ja ilmoitti, ett’emme saa lähteä ennenkuin majesteetti on käynyt meitä hyvästijättämässä. Illan kuluella kun satoi jotenkin vahvasti, oli ministeri Akapundja pistäytynyt vaunujeni takapuolelle sadetta pakoon ja laskeutunut levolle vaunujen takakistulle. Minä kun menin kistusta jotakin ottamaan, tapaan hänen ylhäisyytensä kistunkannella sääret pystyssä unta ottelemassa. Suurella vaivalla sain hänet heräämään ja pois lähtemään. Kistun jätettyäni kääriytyi vanhus vanhaan säkkiin ja pistäytyi jälleen kistulle lepäämään, mutta kuinka hän siinä lienee käännellytkaän, tapahtui ukko-paralle sellainen onnettomuus että putosi alas kistulta saaden aika kolauksen vanhaan kalloonsa. Vähän koomillista oli nähdä ministerimme vähän aikaa maassa piehtaroittuaan ryömivän ulos säkistä.
Lisätyt viitteet