Korkeimman oikeuden päätös marjanpoiminnasta ja omankädenoikeudesta

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
KKO 1920 p. II 114; 6.2.1920.


114.   Ilma Lindgrenin valitus omankäden oikeutta koskevassa jutussa. Koska A. Lempiäisen Ilma Lindgreniltä poisottamat marjat olivat poimitut A. Lempiäisen maalta ja A. Lempiäinen, vaikkei voimassa oleva laki myöntänytkään rikosoikeudellista turvaa maanomistajan oikeudelle hänen maallaan kasvaviin marjoihin, kuitenkin maanomistusoikeutensa nojalla oli ollut oikeutettu itse suojaamaan oikeuttansa puheena oleviin marjoihin, joiden ei voitu katsoa vielä olleen Ilma Lindgrenin hallinnassa, hylkäsi Ruokolahden KO päät:llä 19/10 1914 Ilma Lindgrenin A. ja E. Lempiäistä vastaan ajaman rangaistus- ja korvausvaatimuksen. Wiipurin HO, päät. 9/3 1917: KO:n mainitsemilla perusteilla ja kun E. Lempiäisen ei voitu katsoa tehneen itseään syypääksi rangaistavaan tekoon sen kautta, että hän oli ottanut osaa A. Lempiäisen niin muodoin oikeutettuna pidettävään toimeen, jäi KO:n päät. pysyväksi. KKO katsoi selvitetyksi, että A. Lempiäinen, tavattuaan Ilma Lindgrenin poimimassa puoloja A. Lempiäisen tilan metsästä, oli ottanut haltuunsa Ilma Lindgrenin poimimia puoloja 20 litraa, arvoltaan yhteensä 3 m:kaa, sekä että E. Lempiäinen sitten A. Lempiäisen kehoituksesta oli vienyt ne A. Lempiäisen kotiin; minkä vuoksi ja kun marjojen poimiminen toisen maalta ei ollut rangaistuksen alainen teko sekä A. ja E. Lempiäisellä niin ollen ei ollut laillista oikeutta Ilma Lindgreniltä ottaa ja viedä pois kysymyksessä olevia marjoja, KKO, kumoten oikeuksien päät:t, RL 16: 14 sekä 5: 1 ja 2 nojalla tuomitsi A. ja E. Lempiäisen maksamaan sakkoa, edellisen 10 ja E. Lempiäisen 5 m:kaa sekä velvoitti heidät yhteisvastuullisesti suorittamaan erinäisiä korvauksia. Kuitenkin vapautettiin A. ja E. Lempiäinen 29/5 1917 annetun armahduskirjan nojalla suorittamasta mainittua sakkoa. (2 jäsentä oli eri mieltä.)

[Lähde: Korkeimman oikeuden päätökset ja tuomiot 1920, Helsinki 1924, Valtioneuvoston kirjapaino, sivut 65—66.]

Kihlakunnanoikeuden pöytäkirja[muokkaa]

Ote Kihlakunnanoikeuden pöytäkirjasta, joka tehtiin Ruokolahden ja Rautjärven pitäjäin sekä Ilmeen rukoushuoneseurakunnan lakimääräisissä syyskäräjissä Kauppias Antti Iivo-vainajan oikeudenomistajain talossa Ruokolahden pitäjän Rasilan kylässä, vuonna 1914.

Lokakuun 19 päivänä.
§:308.

Otettiin käsiteltäväksi kanneluetteloon merkitty tänään ajettavaksi määrätty omavaltaisuutta koskeva asia, jossa kantajana on Itsellisnainen Ilma Lindgren Ruokolahden pitäjän Siitolan kylästä, sekä vastaajina Talolliset August ja Esko Lempiäinen, saman pitäjän Lempiälän kylästä; ja kun asianosaisia senvuoksi huudettiin esille, tulivat Oikeuteen saapuville, kantajan kirjallisesti valtuuttamana asiamiehenä entinen Poliisikonstaapeli Jooseppi Lempiäinen sekä vastaaja August Lempiäinen itse, ollen hänellä seurassaan avustajana oikeudenkäynnissä Käräjäkirjuri Aleksanteri Huuhtanen, joka Oikeuteen antamansa valtakirjan nojalla ilmoitti edustavansa myöskin vastaaja Esko Lempiäistä asiassa.

Kantajan asiamies kertoi, että kantaja yhdessä Työnjohtajanvaimojen Erika Wuoren, Alina Syrjäsen ja Emilia Luhangon kanssa Syyskuun 4 päivänä 1914 oli ollut poimimassa puoloja Saimaan saarista ja että kantaja ja hänen mainitut seuralaisensa poimittuaan puoloja useilla mainituista saarista, vaan ei kuitenkaan vastaajain maalta olivat menneet maihin Ruokolahden pitäjään kuuluvan suuren Äitsaaren rantaan vastaajain omistaman tilan maalle sekä peittäneet poimimansa puolat metsään, siksi aikaa kunnes itse hakisivat jonkun talon josta voisivat saada kahvia; että vastaajat samassa olivat tulleet paikalle ja löydettyään kantajan ja hänen mainittujen seuralaistensa poimimat puolat kantajan ja hänen seuralaistensa kielloista huolimatta vieneet marjat kotiinsa väittäen, että ne olivat poimitut vastaajain maalta ja ettei kantajalla ja hänen seuralaisillaan ollut ollut oikeutta poimia puoloja vastaajain maalta; kun kantaja ja hänen seuralaisensa kuitenkaan eivät olleet poimineet marjoja vastaajain maalta, eikä vastaajilla siis ollut ollut mitään oikeutta anastaa mainittuja marjoja, niin vaati kantajan asiamies, että vastaajat kumpikin tuomittaisiin rangaistukseen kerrotusta menettelystään sekä velvoitettaisiin senohessa maksamaan kantajalle korvausta kantajalta anastamistaan kahdestakymmenestä litrasta puoloja viidentoista pennin jälkeen litralta kolme markkaa, sekä korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut asiassa. Tämän ohessa viittasi kantajan asiamies vastaajista tämän pöytäkirjan 305 §:län kohdalla Oikeuteen antamiinsa näinkuuluviin papintodistuksiin:

"Papintodistus
Oikeutta varten

Ruokolahden seurakunnasta Savonlinnan hiippakuntaa. N:o 946 Kirkonkirjan siv. 665. V:na 1914. Talollisen poika Lempiälästä N:o 2, August Eskonp. Lempiäinen, on syntynyt 10.9.1884, on rokotettu. H. p. Ehtoollisella käypä ja kansalaisluottamusta nauttiva puhdasmaineisena.

Todistaa:
Ruokolahdella 19.X.1914.
R. A. Lund.
v. t. kkoh.
(Leima.)"


"Papintodistus
Oikeutta varten

Ruokolahden seurakunnasta Savonlinnan hiippakuntaa. N:o 947. Kirkonkirjan siv. 665 V:na 1914.Läksiäin, Lempiälästä N:o 2. Esko Mikonp. Lempiäinen, on syntynyt 16.1.1873, on rokotettu, H. p. Ehtoollisella käypä ja kansalaisluottamusta nauttiva puhdasmaineisena.

Todistaa:
Ruokolahdella 19.X.1914.
R. A. Lund.
v. t. kkoh.
(Leima.)"


Kanteen johdosta kuultuna lausui asiamies Huuhtanen päämiehensä August Lempiäisen puolesta laatimansa ja Oikeuteen sittemmin jättämänsä muistiinpanokirjelmän mukaan, että vastaaja August Lempiäinen kysymyksessä olevana päivänä kulkiessaan veljensä Esko Lempiäisen, joka oli vastaaja August Lempiäisen metsänvartija, ja lautamies Pietari Teräväisen kanssa, oli tavannut joukon marjamiehiä hakamaassaan, jonka vastaaja oli raivauttanut, puhdistanut ja aidannut, laskematta edes omia elukoitaan sinne syötölle; että marjamiehet, joiden joukossa kantajakin lienee ollut, olivat sanoneet etteivät he olleet poimineet sanotusta hakamaasta marjoja ja ettei heillä ollut muita marjoja kuin mitä heillä käsissä olevissa vakoissa oli sekä lähteneet poistumaan veneensä luokse rannalle. Tämän jälkeen vastaaja August Lempiäinen kävellessään hakamaallaan, oli sinne kokoiltujen puiden ja risujen alta löytänyt 4. säkillistä marjoja, jotka mainitut marjamiehet sittemmin olivat omistaneet omikseen ja jotka vastaaja August Lempiäinen, kun marjamiehet eivät olleet suostuneet luovuttamaan vastaajan niinkuin vuokrana maastaan vaatimia kahta litraa kymmenestä litrasta marjoja, oli itse vienyt ja käskenyt metsävahtinsa Esko Lempiäisen kuljettamaan vastaaja August Lempiäisen kotiin, jossa mitatessa oli havaittu olevan marjoja noin 17 litraa kussakin säkissä.

Vaikkakaan vastaaja August Lempiäisen kerrotulla menettelyllä ei ole tukea laissa, ei hän kuitenkaan ole sillä tehnyt itseään vikapääksi siihen rikokseen, josta hänet on asiaan haastettu nim. marjojen ryöväykseen, sillä hän menetteli hyvässä luulossa, että marjatkin olivat maanomistajan omistusoikeuden alaisia ja että hänellä on katsottava olleen vallan kieltää syrjäisiä niitä mailtaan poimimasta, erittäinkin kun hän oli ajan ollen puhdistanut, raivannut ja aidannut k.o. alueen yksinomaan omaa nautintoaan varten ja kun maanomistajilla yleensä on sellainen käsite, että marjatkin ovat heidän omistusoikeutensa alaisia, mikä seikka ilmenee siitäkin, että maanomistajat usein sanomalehtien kautta kieltävät m.m. marjojen poimimisen maillaan, vaikkei laki tarjoakaan tällaisille kielloille esivallan suojaa, ja kun sitä paitsi Rikoslain 33 luvun 3 §:ssä määrätään rangaistus, jos joku luvatta ottaa toisen pellosta tai aitauksesta mitä sinne on kylvetty tai istutettu, on tuo edellä mainitsemani käsite yksinkertaisessa maallikko ihmisessä saanut siitä ikäänkuin tukea.

Kun samat marjamiehet sitä paitsi olivat monena päivänä säkittäin kuljettaneet pois marjoja August Lempiäisen maalta, sanallakaan kysymättä siihen lupaa ja ottaneet vastaajan erikoisesti raivatulla ja aidatulla alueella omaa talouttaan ja nautintoaan varten suojelemia maantuotteita, oli vastaaja August Lempiäinen edellä mainituilla perusteilla ollut siinä hyvässä luulossa, että hän oli oikeutettu saamaan hyväkseen ainakin pienen osan hänen maaltaan suuremmissa määrissä poimituista marjoista ikäänkuin maan vuokrana ja siinä luulossa tehnyt k. o. tekonsa, ottamalla talteen löytämänsä marjat, joita marjamiehet, siis myöskin kantaja, ensin eivät edes sanoneet omistavansakaan, mihin kaikkeen nähden vastaaja August Lempiäisen puolesta anon että kanne marjojen ryöväyksestä kumottaisiin."

Vastaaja Esko Lempiäisen puolesta sanoi asiamies Huuhtanen, että Esko Lempiäinen kysymyksessä olevassa tilaisuudessa August Lempiäisen pyynnöstä kantanut puheenaolevat marjat August Lempiäisen kotiin, jonka tähden asiamies Huuhtanen vaati kannetta myöskin Esko Lempiäisen suhteen kumottavaksi.

Kantajan asiamies sanoi, että kantaja ja hänen seuralaisensa tosin ensin olivat vastaajien tiedustelun johdosta ilmoittaneet, etteivät vastaajien metsästä löytämät marjat olleet heidän poimimiaan, vaan että he kuitenkin sitten, huomattuaan että vastaajat aikoivat viedä ne kotiinsa olivat omistaneet ne poimimikseen; ja lisäsi kantajan asiamies ettei maa, josta vastaajat olivat kantajan ja hänen seuralaistensa poimimat marjat ottaneet ollut aidattu hakamaa vaan päinvastoin aukeaa metsämaata sekä ettei kantaja tietänyt, omistiko August Lempiäinen yksin sen tilan, jonka maalla vastaajat olivat kantajan poimimat marjat ottaneet tai omistivatko vastaajat sen yhteisesti.

Tämän jälkeen nimesi kantajan asiamies asiassa todistamaan Lautamies Paavo Arposen, jolloin asiamies Huuhtanen vastaajien puolesta nimesi samaan tarkoitukseen Talollisen Emil Lempiäisen Ruokolahden pitäjän Lempiälän kylästä ja Lautamies Pietari Teräväisen, jotka esillehuudettaessa tulivat Oikeuteen saapuville, Lautamiehet Paavo Arponen ja Pietari Teräväinen noustuaan istuimeltaan heiltäkin tuomiovoivassa Oikeudessa, ja saivat Oikeudessa hyvämaineisiksi tunnettuina muutenkin esteettöminä vannoa säädetyn todistajanvalan, jonka arvosta muistutettuina he erikseen toisistaan kuulusteltuina kertoivat:

1: Paavo Arponen: että todistaja haastematkoilla ollessaan oli nähnyt puheenalaisen maan ja se todistajasta oli näyttänyt harvennetulta metsämaalta ja ettei todistaja ollut huomannut, oliko se aidattu.

2: Emil Lempiäinen: että todistaja puheenalaisena päivänä viidennellä tunnilla aamulla oli soutanut veneellä työmaalleen puheenalaisen vastaajan maan alla olevan "Kesäranta" nimisen rannan ohi ja että todistaja silloin oli huomannut neljä naista, joita todistaja ei ollut tuntenut tulevan veneellä ja laskevan mainittuun "Kesäranta" nimiseen rantaan sekä rupeavan poimimaan puoloja August Lempiäisen tilan maalta ja lisäsi todistaja että todistaja myöskin tiesi, että puheenalainen maa oli aidattu hakamaa ja että se oli erikoisesti puhdistettu sitä varten, että siinä marjat paremmin kasvaisivat:

3: Pietari Teräväinen: että todistaja puheenalaisena päivänä oli ollut haastematkalla Lempiälän kylässä ja että vastaaja August Lempiäinen silloin oli tullut todistajan luo ja pyytänyt todistajan lähtemään mukaansa metsään katsomaan, kuka siellä oli marjoja poimimassa; että todistaja sen johdosta yhdessä August Lempiäisen kanssa oli mennytkin metsään, jossa he olivat tavanneet neljä naista, joita todistaja ei ollut tuntenut; että naiset ensin olivat kieltäneet olleensa marjoja poimimassa, vaikka heillä ei ollut ollut käsissä korit, joissa oli ollut vähän marjoja, vaan että kun vastaajat sitten olivat metsästä löytäneet heidän marjavarastonsa, niin olivat vastaajat myöntäneet ne omikseen; [sic] sekä että puheenalaiselta alueelta, joka oli aidattu, oli isommat puut myyty pois, ja että vastaajat olivat rannanpuoleisen alueen puhdistaneet puolukkamaaksi.

Todistajat myönsivät todistuksensa tulleen oikein pöytäkirjaan merkityiksi, kun ne heidän kuullen siitä luettiin, anoivat kukin palkkiota käräjämatkastaan ja poistuivat vuorollansa.

Asianosaiset joista asiamies Huuhtanen vaati korvausta vastaajien kuluista asiassa, saivat sitten myöskin käydä istuntohuoneesta ulos, kunnes Kihlakunnanoikeudessa, keskusteltua, tehtiin seuraava

Päätös:

Kihlakunnanoikeus on tämän asian tutkinut ja koska puheenaolevat vastaajain kantajalta ottamat puolat ovat olleet poimitut vastaaja August Lempiäisen maalta ja koska maanomistaja, vaikkei voimassaoleva Rikoslaki myönnäkään rikosoikeudellista turvaa maanomistajan oikeudelle hänen maallaan kasvaviin marjoihin, kuitenkin maanomistusoikeutensa nojalla on oikeutettu itse suojaamaan oikeutensa mainittuihin marjoihin, tämän vuoksi ja kun puheenalaisten marjojen ei voida katsoa vielä olleen kantajan hallinnassa, harkitsee Kihlakunnanoikeus oikeaksi kantajan asiassa ajaman kanteen kumota sekä velvoittaa kantajan vaadittuna käräjäkulujen palkkiona maksamaan vastaajille yhteisesti kymmenen (10) markkaa.

Vaadittuina todistajanpalkkioina tulee asianosaisten maksaa asiassa kuulustetuille todistajilleen, kantajan Paavo Arposelle yhden (1) markan, sekä vastaajien Emil Lempiäiselle ja Pietari Teräväiselle niinikään yhden (1) markan kumpasellekin, joihin palkkioihin, samoin kuin vastaajillekin tuomittuun kulujen korvaukseen, ellei niitä heti mielisuosiolla suoriteta, lisätään tästä pöytäkirjasta ja päätöksestä kirjoitettavien virallisesti oikeiksi todistettavien lyhennysotteiden lunastukset; ja saavat vastaajat sekä mainitut todistajat tällaisilla lyhennysotteilla ilman ulosotonhaltijan määräystä panettaa tämän päätöksen täytäntöön, mikäli se heille maksettavaksi tuomittuja palkkioita koskee. Julistettiin ilmoittamalla, että sen joka ei tyydy tähän päätökseen tulee ilmoittaa tyytymättömyytensä Kihlakunnanoikeudelle tahi sen puheenjohtajalle ennen kahdeksannen päivän loppua, päätöksen julistamispäivä siihen luettuna ja että se asianosainen, joka näin on ilmoittanut tyytymättömyyttä päätökseen saa hakea siihen muutosta Keisarillisessa Viipurin Hovioikeudessa muutoksenhakemuskirjalla, joka on valittajan omakätisesti allekirjoittamana, tahi muussa tapauksessa, varustettuna kirjantekijän nimellä sekä ilmoituksella hänen ammatistaan ja asuinpaikastaan, on, kaksinaisena, Kihlakunnanoikeuden päätöksen ja asiassa tekemän pöytäkirjan kanssa kuin myöskin jäljennösten kanssa hakemukseen ehkä liitetyistä todistuksista, kolmenkymmenen päivän kuluessa tämän jälkeen, päätöksen julistamispäivää lukuun ottamatta, ja siis viimeistään Keskiviikkona ensitulevan Marraskuun kahdeksantenatoista (18.) päivänä ennen kello kahtatoista (XII.) päivällä mainittuun Hovioikeuteen jätettävä uhalla että valittaja, joka ei määrätyn ajan kuluessa aja perille valitustansa eikä näytä laillista estettä, tahi joka estettä näyttämättä on jättänyt määrätyn ajan kuluessa Hovioikeuteen antamatta valituksenalaisen päätöksen tahi Kihlakunnanoikeuden pöytäkirjan, eikä toinenkaan asianosainen ole sitä sisäänjättänyt ja se olisi ollut valituksen tutkimiseen tarpeellinen, on menettänyt puhevaltansa Kihlakunnanoikeuden päätöstä vastaan.

Asianosainen joka tahtoo vastata muutoshakemukseen, tulkoon itse tahi laillisesti valtuuttamansa asiamiehen kautta saapumispäivänä ennen kello kahtatoista (XII) Hovioikeuteen, ottaakseen sieltä muutoshakemuksen kaksoiskappaleen sekä mainitut jäljennökset ja antakoon viimeistään neljäntenätoista päivänä saapumispäivän jälkeen samaa päivää siihen lukematta ennen kello kahtatoista (XII) päivällä Hovioikeuteen vastauksensa sekä kaksoiskappaleen siitä ja jäljennökset oheenpannuista todistuksista, minkä kaksoiskappaleen ynnä jäljennökset vastapuoli sanotun ajan kuluessa ottakoon ulos kaikki sillä uhalla, ettei tilaisuutta siihen sitten enää anneta.

Jos asianosainen laillisen esteen tahi muun erinomaisen syyn tähden ei ole voinut täyttää näitä määräyksiä on se saapumispäivänä taikka sinä aikana, joka on määrätty vastauksen antamista tahi muun määräyksen täyttämistä varten, näytettävä. Aika ja paikka edellämainitut.

Kihlakunnanoikeuden puolesta:
[epäselvä nimikirjoitus]

Jälestäpäin, mutta kumminkin laillisella ajalla, on kantaja Ilma Lindgren asiamiehensä entisen Poliisikonstaapeli Jooseppi Lempiäisen kautta ilmoittanut tyytymättömyyttä edelläolevaan päätökseen tätä ilmoitustaan sittemmin peruuttamatta, todistaa

[epäselvä nimikirjoitus]

[Lähde: Senaatin oikeusosaston akti Pag. 285 S.D. 1917.]

Valitus hovioikeuteen[muokkaa]

1914.
R.K.D.
Sivu 108/47
Lindgren, Ilma
Omavaltaisuutta.
Wuonna 1914 Marraskuun seitse-
mäntenätoista (17) päivänä ennen
kello kahtatoista jätti valittaja itse
kahdessa kappaleessa
tämän kirjelmän ynnä yhden (1)
Kihlakunnanoikeuden
pöytäkirjan ja kolme (3) liitettä.
Wuonna 1914 18 päivänä Marraskuuta
ennen kello kahtatoista valvoi August Lem-
piäinen vastuu annettu
Res fin. 1 p. Marrask. 1916.
Keisarilliselle Wiipurin Hovioikeudelle

Jatkamalla valitustani Ruokolahden ja Rautjärven pitäjäin sekä Ilmeen rukoushuone seurakunnan käräjäkunnan Kihlakunnan Oikeuden viime Lokakuun 19 päivänä antamasta myötäseuraavasta päätöksestä, jonka muuttamiseksi pyydän kunnioittavimmin Keisarilliselle Hovioikeudelle esille tuoda seuraavata:

Kihlakunnan Oikeus lausuu päätöksessään, että koska kysymyksessä olevat puolat ovat poimitut vastaaja August Lempiäisen maalta ja n.e.p. vaikka ei sanottuja puoloja oltu poimittu vastaajain maalta, sitä vähemmin vastaajat eivät ole voinut vähemmässäkään määrässä näyttää toteen jotta niitä olisi poimittu heidän maaltaan, saan kuten asiamieheni Oikeudessa kanteessaan kertoi niin kovan tuulisen ilman ja sateen vuoksi tuulen ja sateen suojaa hakien olimme pakoitetut poikkeamaan vastaajain maan rannalle. Puolat taas kannoimme lähellä olevaan metsään, jotta metsässä olevat lampaat eivät niitä paatissa ollen kaatelisi eivätkä kylän lapset niitä ottaisi. Käsi koreissamme olevat puolat aijoimme vietä lähi taloon, jossa olisimme nauttinut kahvia ja laittanut puoloista puolakeittoa, joten edes niitä emme poiminut vastaajain maalta.

Myöskin Kihlakunnan Oikeus lausuu päätöksessään että vaikka voimassaoleva Rikoslakimme ei myönnäkään oikeudellista turvaa maan omistajalle ja n.e.p. niin maanomistajalla on oikeus muka maallaan kasvaviin marjoihin, mutta Rikoslakimme on laadittu juuri sitä asjaa silmällä pitäen, että maanomistajalla ei olisi oikeutta metsässään kasvaviin marjoihin, jota joka kesä sanomalehdet puolueesen katsomatta selittävät lukijakunnallensa, että puoloja ja muitakin marjoja saapi talven varaksi kerätä metsistä maan omistajain kielloista huolimatta. Sitä paitsi kysymyksessä olevat marjat eivät olleetkaan kerätyt vastaajain maalta.

Vielä lausuu Kihlakunnan Oikeus päätöksessään: että kun puheenalaisten marjojen ei voida katsoa vielä olleen kantajain hallinnassa ja n.e.p. johon pyydän kunnioittavimmin huomauttaa että totta kaiketi marjat olivat minun hallinnassani, kun minä ne olin maasta noukkinut astijaani ja pannut ne säkkiini enkä niitä noukkinut vastaajain maalta, joten heillä ei ollut missään suhteessa oikeutta niihin sitä vähemmin ryöstää ja anastaa niitä minulta.

Vastaajat väittivät, että metsämaa oli puhdistettu marjain kasvamista varten, niin viittaan myötäseuraavan Juho Lempiäisen ja Simo Tellan valan ehtoiseen todistukseen, että sanottua metsä maata ei oltu puhdistettu marjain kasvua varten, vaan oli tavallinen metsä maa.

Kun siis en noukkinut edes kysymyksessä olevia marjoja vastaajain maalta, enkä katso niin ollen vastaajilla olleen minkäänlaatuista oikeutta anastaa minulta marjoja, niin uudistan Kihlakunnan Oikeudessa tekemäni edesvastuu vaatimukseni joka suhteessa ja pyydän jotta Kihlakunnan Oikeuden päätös kumottaisiin ja vastaajat velvoitettaisiin korvaamaan kuluni sekä Kihlakunnan Oikeudessa että Keisarillisessa Hovioikeudessa Keisarillisen Hovioikeuden harkinnan mukaan eli lykkäämään tämän asian uudestaan Kihlakunnan Oikeuden tarkemman käsittelyn alaiseksi.

Imatralla Marraskuun 16 pnä 1914.
Syvimmällä kunnioituksella
Ilma Lindgren.
Itsellinen Ruokolahden Siitolasta.


Kautta
Juuso Lempijäinen
ent. pol. Imatralla.

[Lähde: Senaatin oikeusosaston akti Pag. 285 S.D. 1917.]

Vastaajien vastine[muokkaa]

Keisarilliselle Wiipurin Hovioikeudelle.

Myötäliittäen Ilma Lindgrenin Ruokolahden ja Rautjärven pitäjän sekä Ilmeen rukoushuoneseurakunnan käräjäkunnan Kihlakunnanoikeuden lokakuuk 19 päivänä julistamaa päätöstä vastaan tekemän valituskirjelmän kaksoiskappaleen, saan vastineeksi siihen Keisarilliselle Hovioikeudelle nöyrimmästi esilletuoda:

Kantaja väittää, että he sateen suojaa hakiessaan olivat poikenneet kysymyksessä olevalle maalleni, joka ei kuitenkaan ole kuin uskoteltu tekosyy, koskapa todistajana kuulusteltu Emil Lempiäinen näki kantajan tovereineen jo kello 4 á 5 aamulla tulevan puheena olevalle maalleni ja he vielä iltapuolella päivää olivat samalla alueella, jolloin Lautamies Pietari Teräväisen kanssa tapasimme heidät siinä marjassa; ja etteivät kysymyksessä olevat marjat, jos ne todellisuudessa edes olisivatkaan olleet kantajan ja hänen tovereittensa, olisi olleet poimittu meidän aidatulta alueeltamme, ei kantaja, vastoin Kihlakunnanoikeudessa kiistoamina, Kihlakunnanoikeudessa eikä nytkään ole tahtonut näyttää vielä vähemmin sitä, että puheena olevalta alueelta löytämämme, sinne piiloitetut marjat todellisuudessa olisivat olleet kantajan ja hänen tovereittensa, jonka seikan, koska kantaja ja hänen toverinsa todistajana kuulustetun Lautamies Pietari Teräväisen kertomassa tilaisuudessa olivat kieltäneet heillä olevan enemmän marjoja kuin mitä heillä käsivakoissaan oli, katsomme kantajan velvollisuudeksi toteuttaa, huolimatta siitä, että kantaja marjojen löydyttyä oli vastoin sanottua kieltoaan ruvennut niitä omistelemaan. Mitä tulee valituskirjelmässä esiin tuotuun katsantokantaan siitä, että sanomalehdissä muka alituiseen kehoitetaan talteen ottamaan marjoja, on niissä kyllä kehoitettu käyttämään hyväkseen tuota taloudellista tulolähdettä, mutta kehoittamalla, kuten valituskirjelmässäkin sanotaan, metsämailta, eikä suinkaan maanomistajan erityistä tarvetta varten aidatulta alueelta, sillä onhan aivan järjetöntä ajatellakin, että sellaisella maanomistajan omaa tarvettaan ja nautintoaan varten raivatulle, puhdistetulle ja aidatulle alueelle, josta esimerkiksi eläimenomistaja, jos hän päästää elukkansa sinne syötölle ja tallaamaan, rangaistaan, kehoitettaisiin sivullisia ihmisiä menemään tallaamaan ja raastamaan maan omistajan suurilla kustannuksilla omaa hyötyä varten suojelemaa kasvullisuutta.

Mitä tulee Kihlakunnanoikeuden lausuntoon siitä, etteivät puheen alaiset marjat edes olleet vielä kantajan hallinnassa, on mielestämme oikea ja ainoa katsantokanta, koska kuten edellä on selvitetty, kantaja samoin kuin toverinsakin kielsivät omaavansa muuta kuin käsivakassa olevat marjat, johon nähden ei myöskään mikään marjojen ryöstäminen voi tulla kysymykseenkään. Mitä sitten tulee valituskirjelmään oheenliitettyyn Juho Lempiäisen ja Simo Tellan antamaan kirjalliseen todistukseen, ei sille voitane mitään pätevää todistusvoimaa antaa, koskeivät he ole perusteellisemmin selvittäneet mihin heidän siinä ilmoittamansa tietoisuus maa-alueen puhdistamisesta perustui, ja koska me päinvastoin olemme Kihlakunnanoikeudessa toteuttaneet raivanneemme ja puhdistaneemme vielä mainitun maan alan niin hyvin marja- kuin muuta kasvillisuutta varten, päästämättä edes omia elukoitamme siihen syötölle, jota viimeksi mainittua seikkaa kantajakaan ei tahtonut Kihlakunnanoikeudessa kiistää.

Koska maanomistajalla vielä lienee sen verran oikeutta aidalla suojella tilastaan itseään varten jonkin pienemmän alueen ja estää siihen pääsemästä niin hyvin eläimiä kuin itsekkäitä ihmisiä, erittäinkin kun tuollaisen alueen puhdistaminen ja aitaaminen jo tuottaa maanomistajalle sivukustannuksia, joiden korvaamiseksi esimerkiksi marjamies, vaikkakin hän riistää maanomistajalta nautinnon, ei ole kernas pienintäkään korvausta antamaan, saamme nöyrimmästi edellä esitetyllä perusteella ja kaikin puolin uudistaen mitä asiassa olemme Kihlakunnanoikeudessa lausuneet, anoa, että Keisarillinen Hovioikeus hylkäisi kantajan valituksen ja velvoittaisi kantajan korvaamaan tämän vastineen antamisesta johtuneet kulunkimme Keisarillisen Hovioikeuden harkinnan mukaan.

Ruokolahdella 25 päivänä marraskuuta 1914.

August Lempiäinen.   Esko Lempiäinen.
Talollinen.         Metsänvartija.
Ruokolahden pitäjän Lempiälän kylässä.

Kautta

Aleks. Huuhtanen.

Käräjäkirjuri, asuva Ruokolahdella.

[Lähde: Senaatin oikeusosaston akti Pag. 285 S.D. 1917.]

Hovioikeuden pöytäkirja[muokkaa]

Vuonna 1916 Lokakuun 23 päivänä olivat Wiipurin Hovioikeudessa saapuvilla: Hovioikeudenneuvokset Sopanen ja Suhonen sekä Asessori Nevanlinna ynnä apujäsen Viskaali Wäntti.

Viskaalin sijassa Notario Uotila esitteli sitä valitusta koskevat asiakirjat, jonka Ruokolahden pitäjän Siitolan kylästä oleva Itsellisnainen Ilma Lindgren on tehnyt sanotun ja Rautjärven pitäjäin käräjäkunnan Kihlakunnanoikeuden 19 päivänä Lokakuuta 1914 julistamasta päätöksestä Ilma Lindgrenin Ruokolahden pitäjän Lempiälän kylästä olevia Talollista August Eskonpoika Lempiäistä ja Metsänvartijaa Esko Mikonpoika Lempiäistä vastaan ajamassa omankädenoikeutta koskevassa asiassa.

Esittelyn päätyttyä ja esittelijän tehtyä ehdotuksensa päätöslauselmaksi halusi Viskaali Wäntti lähemmin miettiä lausuntoaan ja otti asiakirjat huostaansa.

Lokakuun 27 päivänä olivat Hovioikeudessa saapuvilla: Hovioikeudenneuvokset Sopanen ja Suhonen sekä Asessorit Niiranen ja Nevanlinna ynnä Viskaali Wäntti apujäsenenä.

Viskaali Wäntti, joka 23 päivänä kuluvaa Lokakuuta laaditusta pöytäkirjasta havaittavassa tarkoituksessa oli huostaansa ottanut Itsellisnaisen Ilma Lindgrenin valitusta koskevat asiakirjat, palautti ne nyt ja katsoi Kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla ja kun Esko Lempiäisen ei voitu katsoa tehneen itseään syypääksi rangaistavaan tekoon senkautta, että hän oli ottanut osaa August Lempiäisen niin muodoin oikeutettuna pidettävään toimeen, ettei Ilma Lindgren ollut esiintuonut syytä muuttaa Kihlakunnanoikeuden valituksenalaista päätöstä, joka siis jäi pysyväksi. Kuitenkin saivat August ja Esko Lempiäinen asian laatuun nähden itse kärsiä heillä vastaajavaltansa valvomisesta täällä olleet kulungit.

Asessori Nevanlinna yhtyi Viskaali Wäntin lausuntoon.

Asessori Niiranen, joka ei ollut ollut saapuvilla asiakirjoja aikaisemmin esiteltäessä, ei siitä syystä ottanut osaa asian ratkaisemiseen.

Hovioikeudenneuvos Suhonen halusi miettiä lausuntoaan ja otti asiakirjat huostaansa.

Marraskuun 1 päivänä olivat Hovioikeudessa saapuvilla: Hovioikeudenneuvokset Sopanen ja Suhonen sekä Asessori Nevanlinna ynnä Viskaali Wäntti apujäsenenä.

Hovioikeudenneuvos Suhonen, joka 27 päivänä viimeksi kulunutta Lokakuuta laaditusta pöytäkirjasta havaittavassa tarkoituksessa oli huostaansa ottanut Itsellisnaisen Ilma Lindgrenin valitusta koskevat asiakirjat, palautti ne nyt ja katsoi tosin asiassa käyneen selville että Ilma Lindgren oli poiminut kysymyksessä olevat marjat August Lempiäisen maalta, mutta kun marjain poimiminen toisen maalta ei ollut rangaistuksen alainen teko eikä oltu näytetty August Lempiäisen kieltäneen marjain poimimista tilansa metsämaalta, sen vuoksi ja kun August Lempiäinen niin ollen ei ollut ollut oikeutettu poisottamaan puheenaolevia, Ilma Lindgrenin poimimia ja Lindgrenin hallinnassa jo olleita marjoja, Hovioikeudenneuvos samalla kuin asiassa August Lempiäistä vastaan tehty rangaistusvaatimus siihen nähden että August Lempiäinen kysymyksessä olevan metsämaan omistajana oli voinut katsoa itsensä oikeutetuksi menettelemään kanteessa kerrotuin tavoin hyljättiin, harkitsi oikeaksi muuttaen tältä osalta Kihlakunnanoikeuden valituksenalaista päätöstä, velvoittaa August Lempiäisen suorittamaan Ilma Lindgrenille korvaukseksi ottamistaan marjoista kolme markkaa sekä sen ohessa kolmellakymmenellä markalla korvaamaan Ilma Lindgrenilla Kihlakunnanoikeudessa asiassa olleet kulungit.

Mitä sitten tuli kanteeseen mikäli se oli Esko Lempiäiseen kohdistettu, niin kun Esko Lempiäinen senkautta että hän August Lempiäisen pyynnöstä oli vienyt tämän ottamat marjat August Lempiäisen asuntoon ei ollut katsottava tehneen itseänsä syypääksi mihinkään rangaistuksenlaiseen [sic] tekoon, Hovioikeudenneuvos katsoi ettei Ilma Lindgren ollut esiintuonut syytä muuttaa Kihlakunnanoikeuden päätöstä tältä kohdin muun puolesta kuin että Esko Lempiäinen asian laatuun nähden sai itse kärsiä hänellä Kihlakunnanoikeudessa asiassa olleet kulungit.

Hovioikeudenneuvos Sopanen yhtyi Viskaali Wäntin lausuntoon, jonka mukaan päätös asiassa oli siis laadittava julkipantua asianosaisille annettava.

Vakuudeksi:
E. A. Järveläinen.

[Lähde: Senaatin oikeusosaston akti Pag. 285 S.D. 1917.]

Hovioikeuden päätös[muokkaa]

Keisarillisen Wiipurin Hovioikeuden, Suomen Suuriruhtinaanmaassa, päätös valitukseen, jonka Ruokolahden pitäjän Siitolan kylästä oleva itsellisnainen Ilma Lindgren on tehnyt sanotun ja Rautjärven pitäjäin käräjäkunnan Kihlakunnanoikeuden 19 päivänä Lokakuuta 1914 julistamasta päätöksestä alempana kerrotussa asiassa: annettu Wiipurissa, 9 päivänä Maaliskuuta 1917.

Keisarillinen Hovioikeus on asiakirjoista saanut tietää seuraavaa:

Ruokolahden ja Rautjärven pitäjäin käräjäkunnan kihlakunnanoikeudessa on Ilma Lindgren vaatinut Ruokolahden pitäjän Lempiälän kylästä olevain talollisen August Eskonpoika Lempiäisen ja metsänvartijan Esko Mikonpoika Lempiäisen tuomitsemista rangaistukseen siitä että nämä olivat Syyskuun 4 päivänä 1914 August Lempiäisen mainitussa kylässä omistaman tilan metsässä yhdessä anastaneet Ilma Lindgreniltä 20 litraa puolukoita sisältävän säkin, minkä ohessa Ilma Lindgren on anonut August ja Esko Lempiäisen velvoittamista maksamaan Ilma Lindgrenille korvaukseksi kysymyksessä olevista marjoista 15 pennin jälkeen litralta 3 markkaa.

Valituksenalaisella päätöksellä on Kihlakunnanoikeus, jossa asianosaiset puolin ja toisin ovat anoneet korvausta oikeudenkäyntikulungeistaan, antanut lausuntonsa asiasta; ja koska kysymyksessä olevat marjat olivat poimitut August Lempiäisen maalta ja August Lempiäinen, vaikkei voimassa oleva laki myöntänytkään rikosoikeudellista turvaa maanomistajan oikeudelle hänen maallaan kasvaviin marjoihin nähden, kuitenkin maanomistusoikeutensa nojalla oli ollut oikeutettu itse suojaamaan oikeuttansa puheenaoleviin marjoihin, joiden ei voitu katsoa vielä olleen Ilma Lindgrenin hallinnassa, Kihlakunnanoikeus on hyljännyt Ilma Lindgrenin asiassa ajaman kanteen ja velvoittanut Ilma Lindgrenin suorittamaan August ja Esko Lempiäiselle yhteisesti kymmenen markkaa heidän oikeudenkäyntikulujensa korvaukseksi.

Kerrottuun päätökseen Ilma Lindren on täällä hakenut muutosta valituskirjalla, johon August ja Esko Lempiäinen yhteisesti ovat vastanneet.

Keisarillinen Hovioikeus on tutkinut tämän asian ja katsoo kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla ja kun Esko Lempiäisen ei voida katsoa tehneen itseään syypääksi rangaistavaan tekoon sen kautta, että hän oli ottanut osaa August Lempiäisen niin muodoin oikeutettuna pidettävään toimeen, ettei Ilma Lindgren ole esiintuonut syytä muuttaa Kihlakunnanoikeuden valituksenalaista päätöstä, joka siis jää pysyväksi. Kuitenkin saavat August ja Esko Lempiäinen asian laatuun nähden itse kärsiä heillä vastaajavaltansa valvomisesta täällä olleet kulungit.

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea sen muuttamista Keisarilliselta Majesteetilta alamaisella valituskirjalla, joka on valittajan omakätisesti tahi toisen hänen puolestaan allekirjoitettava ja johon viimeksimainitussa tapauksessa kirjantekijänkin on kirjoitettava nimensä sekä ilmoitus ammatistaan ja asuinpaikastaan. Mainitulla tavalla laadittu valituskirja sekä Hovioikeuden päätös, joko pääkirjana tahi virallisesti oikeaksi todistettuna jäljennöksenä, on valittajan itsensä taikka hänen laillisen asiamiehensä annettava Keisarillisen Suomen Senaatin Oikeusosaston Reistraattorinkonttoriin viimeistään ennen kello kahtatoista kuudentenakymmenentenä päivänä tämän jälkeen, tätä päivää lukuunottamatta. Mitä edellä on määrätty tulee asianosaisten noudattaa uhalla että puhevalta Hovioikeuden päätöksestä muuten on menetetty. Vuosi ja päivä edellä kirjoitetut.

Keisarillisen Wiipurin Hovioikeuden puolesta

W. R. Bruun.

[Lähde: Senaatin oikeusosaston akti Pag. 285 S.D. 1917.]

Valitus korkeimpaan oikeuteen[muokkaa]

Suomen Senaatille.


Tyytymättömänä Viipurin Hovioikeuden maaliskuun 9 päivänä 1917 antamaan päätökseen Talollista August Eskonpoika Lempiäistä ja Metsävartija Esko Mikonpoika Lempiäistä vastaan ajamassa syytejutussa saan oikeudenmukaisen muutoksen aikaansaamiseksi ja uudistamalla kaikki, mitä puolestani on asiassa ennen esiintuotu, nöyrimmin lisätä seuraavaa:

Minä katson puuttuvan luotettavaa selvitystä siitä, että vastoin kieltoani olisin kysymyksessäolevat puolukat poiminut vastaaja August Lempiäisen maalta, en ainakaan kaikkia. Näin ollen ja kun Lempiäiselläkään ei voinut olla tästä mitään varmuutta, ei hän voinut mitenkään olla oikeutettu marjoja minulta vastoin tahtoani ottamaan. Kun anastetut puolukat oli poimittu muiden kuin Lempiäisen maalta, niin ei tämä luonnollisesti ollut edes maanomistusoikeutensa nojalla oikeutettu itse suojaamaan oikeuttaan marjoihin, kuten Kihlakunnanoikeuden päätöksessä sanotaan. Minä olin nimittäin kysymyksessäolevana aamuna ehtinyt poimia marjoja muualta kuin Lempiäisen maalta, sillä siellä en vielä ollut viidennellä tunnilla aamulla, kuten selviää oheenliittämistäni Salamon, Maria ja Hilda Siitosen valaehtoisista todistuksista.

Kysymyksessäoleva maa-alue, jossa marjain poimiminen vastaajan selitysten mukaan tapahtui, ei taas ollut aidattu eikä millään lailla raivattu ja marjain kasvua varten erikoisesti hoidettu, mikä myös käy selville oheenliittämistäni Juho Tellan, Juho Lempiäisen ja Anni Lempiäisen valaehtoisista todistuksista.

Koskien siten Kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainittua kummallista perustetta, etteivät poimitut marjat muka olleet minun hallinnassani, niin en todellakaan voi ymmärtää tuota käsityskantaa. Milloinkahan marjat sitten oikeastaan ovat poimijansa hallussa, silloinko, kun se [sic] ovat astiaan poimittu vaiko vasta silloin, kun ne on viety poiminta-alueelta pois. Mielestäni voidaan asiasta olla toistakin mielipidettä.

Kun minulta poisotetut marjat oli poimittu muualta kuin August Lempiäisen maalta, kun marjat niitä minulta anastettaessa jo olivat minun hallussani ja kun laki nimenomaan myöntää oikeuden poimia marjoja toisen maalta, niin ja kun kysymyksessäoleva maa-alue ei ole ollut aidattu eikä mitenkään marjain kasvun edistämistä varten erityisesti raivattu, tarkoitettu ja merkitty, niin saan täten nöyrimmin anoa, että Senaatti kumoamalla Hovioikeuden päätöksen ja hyväksymällä kanteeni tuomitsisi vastapuoleni rangaistukseen kysymyksessäolevasta laittomasta menettelystään ja velvoittaisi maksamaan minulle vaatimani korvauksen.

Siinä tapauksessa, ettei asiaa kuitenkaan voitaisi heti anomaani suuntaan päättää, anon jutun palauttamista takaisin Kihlakunnanoikeuteen, jotta tulisin tilaisuuteen toteuttamaan väitteeni. Anon myös oikeudenkäyntikulujeni kohtuullista korvaamista.

Viipurissa, 7 päivänä toukokuuta 1917.
Ilma Lindgren.
Itsellisnainen Ruokolahden pitäjän
Siitolan kylästä.

Laati Juha Puha

Varatuomari Viipurissa.

[Lähde: Senaatin oikeusosaston akti Pag. 285 S.D. 1917.]

Korkeimman oikeuden päätös[muokkaa]

Helmikuun 6 päivänä 1920.
N:o 284. Sivu 284 S.D. 1917. [pitää olla SOO Pag. 285 S.D. 1917.]


Korkeimman oikeuden päätös valitukseen, jonka Ruokolahden pitäjän Siitolan kylästä oleva itsellisnainen Ilma Lindgren on tehnyt Wiipurin hovioikeuden maaliskuun 9 päivänä 1917 antamasta päätöksestä omankäden oikeutta koskevassa jutussa: Annettu Helsingissä helmikuun 6 päivänä 1920.

Korkein oikeus on itsellensä esittelyttänyt jutun kirjat ja niistä, mikäli nyt on kysymyksessä, saanut tietää seuraavaa:

Ruokolahden ja Rautjärven pitäjäin käräjäkunnan kihlakunnanoikeudessa on Ilma Lindgran vaatinut ensiksimainitun pitäjän Lempiälän kylästä olevain talollisen August Eskonpoika Lempiäisen ja metsänvartijan Esko Mikonpoika Lempiäisen tuomitsemista rangaistukseen siitä että nämä olivat syyskuun 4 päivänä 1914 August Lempiäisen mainitussa kylässä omistaman tilan metsässä yhdessä anastaneet Ilma Lindgreniltä 20 litraa puolukoita sisältävän säkin, minkä ohessa Ilma Lindgren on anonut August ja Esko Lempiäisen velvoittamista maksamaan Ilma Lindgrenille korvaukseksi kysymyksessä olevista marjoista 15 pennin jälkeen litralta 3 markkaa.

Kuulustettuaan jutussa August ja Esko Lempiäistä on kihlakunnanoikeus, jossa asianosaiset puolin ja toisin ovat anoneet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, lokakuun 19 päivänä 1914 julistetussa päätöksessä, koska kysymyksessä olevat marjat olivat poimitut August Lempiäisen maalta ja August Lempiäinen, vaikkei voimassa oleva laki myöntänytkään rikosoikeudellista turvaa maanomistajan oikeudelle hänen maallaan kasvaviin marjoihin, kuitenkin maanomistusoikeutensa nojalla oli ollut oikeutettu itse suojaamaan oikeutensa puheena oleviin marjoihin, joiden ei voitu katsoa vielä olleen Ilma Lindgrenin hallinnassa, hylännyt Ilma Lindgrenin asiassa ajaman kanteen ja velvoittanut Ilma Lindgrenin suorittamaan August ja Esko Lempiäiselle yhteisesti kymmenen markkaa heidän oikeudenkäyntikulujensa korvaukseksi.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi Ilma Lindgren valittamalla oli asettanut jutun, on puheenalaisella päätöksellään kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla ja kun Esko Lempiäisen ei voitu katsoa tehneen itseään syypääksi rangaistavaan tekoon sen kautta että hän oli ottanut osaa August Lempiäisen niin muodoin oikeutettuna pidettävään toimeen, jättänyt jutun kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan.

Hovioikeuden päätökseen on Ilma Lindgren anonut muutosta, minkä johdosta August ja Esko Lempiäinen ovat antaneet selityksen.

Korkein oikeus on tutkinut tämän jutun ja katsoo asiassa selvitetyksi, että August Lempiäinen puheena olevassa tilaisuudessa, tavattuaan Ilma Lindgrenin poimimassa puoloja August Lempiäisen tilan metsästä on ottanut haltuunsa Ilma Lindgrenin poimimia puoloja 20 litraa, arvoltaan yhteensä 3 markkaa, sekä että Esko Lempiäinen sitten August Lempiäisen kehoituksesta on vienyt ne August Lempiäisen kotiin, minkä vuoksi ja kun marjojen poimiminen toisen maalta ei ole rangaistuksenalainen teko sekä August ja Esko Lempiäisellä niin ollen ei ole ollut laillista oikeutta Ilma Lindgreniltä ottaa ja viedä pois kysymyksessä olevia marjoja, Korkein oikeus harkitsee oikeaksi, kumoten hovioikeuden ja kihlakunnanoikeuden päätökset rikoslain 16 luvun 14 §:n sekä 5 luvun 1 ja 2 §:n nojalla, tuomita August ja Esko Lempiäisen maksamaan sakkoa, edellisen kymmenen ja Esko Lempiäisen viisi markkaa sekä velvoittaa heidät yhteisesti [epäselvä] Ilmi Lindgrenille korvaamaan puolojen arvon kolme markkaa ja palkitsemaan hänen kulunsa kihlakunnanoikeudessa viidelläkymmenellä markalla. Kuitenkin vapautetaan August ja Esko Lempiäinen toukokuun 29 päivänä 1917 annetun armahduskirjan nojalla suorittamasta mainittua sakkoa. Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.

Korkein oikeus:
August Nybergh
Julian Serlachius
Väinö Hirvinen
Hjalmar Granfelt
Waldemar Fagerström


Katso myös[muokkaa]